Feminismiä, sosialismia ja vapaata rakkautta

”Jos ei tartu ajatuksiin lennosta ja ota niistä selvää, teillä ei pian enää ole ajatuksia”. Tämä oli motto, jota englantilainen kirjailija ja feministi Virginia Woolf usein toisti.

Virginia Woolf (1882-1941) oli paitsi uraa uurtava kirjailija ja modernistisen kirjallisuuden kärkihahmoja myös värikäs oman tiensä kulkija, feministisen ajattelun klassikko sekä tuottelias journalisti. Woolf oli mukana perustamassa aikansa radikaalia Hogarth Press -kustannusyhtiötä sekä toimi Lontoon niin sanotussa Bloomsburyn ryhmässä, johon kuului useita kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja radikaaleja ajattelijoita. 

Opinhaluinen nainen

Virginia, omaa sukua Stephen, oli jo nuoresta pitäen kiinnostunut muun muassa luonnontieteistä, historiasta ja kirjallisuudesta. Hänen kerrotaan olleen katkera siitä, ettei hänelle suotu samanlaista muodollista koulutusta kuin miespuolisille sukulaisilleen, mutta se ei estänyt sinnikästä naista opiskelemasta itsellisesti koko elämänsä ajan.

Eräs nuoren Virginian elämään vaikuttanut tragedia oli hänen velipuoliensa harjoittama seksuaalinen hyväksikäyttö, joka kohdistui myös hänen sisareensa Vanessaan. Virginia kuvasi päiväkirjoissaan velipuoltensa käytöstä ”raakalaismaiseksi”. Myöhemmät elämäkerturit ovat spekuloineet, kuinka suuri merkitys lapsuuden traumaattisilla kokemuksilla lopulta oli Woolfin ajatteluun ja ajoittain ankaraksikin äityneisiin mielenterveyden ongelmiin. 

Virginia Woolfin elämäkerran kirjoittaja Nigel Nicolson – joka tunsi kirjailijan henkilökohtaisesti – toteaa, että tämä ei ollut hullu sanan lääketieteellisessä merkityksessä. Voidaan ehkä sanoa, että hän oli käytökseltään omalle ajalleen liian omituinen.

”Hullussa elämänkatsomuksessa on paljon myönteistä”

Woolf itse kuittasi asian osittain huumorilla: ”Hullussa elämänkatsomuksessa on paljon myönteistä”, hän kirjoitti ystävättärelleen. Vilkas mielikuvitus toi Woolfille paljon kirjallisia ideoita, mutta myös outoja päähänpistoja, jotka välillä selvästi rasittivat hänen perhettään. Woolf itse todennäköisesti vain naureskeli ja jatkoi ideoidensa kehittelyä.

Bloomsburyn ryhmä

46 Gordon Square; Lontoon Bloomsbury. Vuonna 1905 silloiset Stephenin sisarukset Virginia ja Vanessa muuttivat riemulla tuohon osoitteeseen. Ensimmäistä kertaa he pystyivät katkaisemaan kuvitteellisen napanuoransa lapsuutensa maisemiin ja hankaliin sukulaisiin, joista oli alkanut vuosien varrella muodostua taakka. 

Vieläkin merkittävämpää oli, että sisarusten uuteen kotiin alkoi vähitellen kerääntyä samanmielistä, alle kolmikymppistä väkeä. Useimmat nuorista opiskelivat Cambridgessa. Gordon Squaren asunnossa ikään kuin jatkettiin vapaammassa muodossa niiden ideoiden kehittelyä, jotka Englannin arvostetuimpiin kuuluvassa yliopistossa saivat itunsa, mutta joita sen ajan konservatiivinen ilmapiiri ei antanut akateemisessa ympäristössä kehittää kovinkaan radikaaleihin muotoihin. Keskeistä oli, että Bloomsburyssa myös sekä Vanessa että Virginia pääsivät osallistumaan keskusteluihin ja imemään vaikutteita, vaikka eivät virallisesti olleetkaan yliopiston kirjoilla.

Tapaamisten primus motor oli Vanessa, joka järjesti kokoontumisia kahdesti viikossa, ”Torstai-illat” ja ”Perjantai-kerhot”. Bloomsburylaisista muodostui ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä vuosina Englannin kulttuurielämän ja politiikan merkittävimpiä ryhmiä, joka pysyi tavalla tai toisella koossa aina toiseen maailmansotaan asti.

Bloomsbury-ryhmäläisiä vuonna 1910, kuvassa ”mukana” myös Virginia Woolf. 

Vapaamielisyyttä ja suorapuheisuutta

Bloomsburyn ryhmää luonnehti aikaisempaa sukupolvea vapaamielisempi ja suorapuheisempi toiminta, naisten ja miesten tasavertaisuus sekä terävä-älyisyyden arvostus. Heitä ei niinkään yhdistänyt mikään ohjelmallinen julistus tai edes jaettu arvomaailma, vaan henkilökohtaisten suhteiden lisäksi ennakkoluuloton ja radikaali tapa ajatella ja tehdä. 

Virginian ohella bloomsburylaisiin lukeutui muun muassa hänen kanssaan sittemmin avioitunut Leonard Woolf, joka oli merkittävä kirjailija, sosialisti ja työväenpuolueen poliitikko. Virginian sisko Vanessa Bell sekä toverinsa Duncan Grant ja Roger Fry uudistivat maalaustaidetta. John Maynard Keynesistä tuli eräs kaikkien aikojen merkittävimmistä taloustieteilijöistä. T.S. Eliot mullisti runouden uraauurtavalla teoksellaan Autio maa, jonka kustantamisesta ja painamisesta vastasi Woolfin pariskunta uhkarohkealla hankkeellaan: omalla Hogarth Press -kustannusyhtiöllä ja painokoneella, josta muodostui vuosien mittaan usean klassikon tuotantotehdas.

Homoseksuaalisuus oli miehisissä yliopistopiireissä vakio, josta ei julkisesti puhuttu.

Luovan työn lisäksi ryhmässä kuhisi myös keskinäisissä suhteissa. Homoseksuaalisuus oli miehisissä yliopistopiireissä vakio, josta ei julkisesti puhuttu. Vapaamieliset bloomsburylaiset harrastivat nykyään niin muodikasta polyamoriaa, useampaa samanaikaista kumppania – sukupuolesta riippumatta. Suhteita syntyi ja kuoli, mutta suurempia mustasukkaisuusdraamoja ei ryhmän keskuudessa silti nähty.

Kirjallinen edelläkävijä

Virginia Woolfin oman kirjallisen tuotannon etenemisessä oli mutkia. Hän auttoi auliisti ystäviensä taiteellisia uria, ja puuhaa riitti kustannustoiminnan parissa. Myös mielenterveyden ongelmat olivat ajoittain niin pahoja, ettei Virginia itse kyennyt luovaan työhön. 

Kaikesta huolimatta tekstejä syntyi. Hänen kolmas romaaninsa Jaakobin huone herätti hämmennystä kirjailijapiireissä omintakeisuutensa vuoksi. Teoksesta ei löydy johdonmukaisesti etenevää tarinaa, vaan kirja on kuin ”sekoitettu korttipakka tai esitystä varten laadittu mutta väärässä järjestyksessä oleva diasarja”, kuten elämäkerturi Nigel Nicolson kuvaa. Virginia Woolf itse totesi kyseessä olleen kokeilun. 

Kirjalliset kokeilut huipentuivat myöhemmin Woolfin tunnetuimmassa romaanissa Orlando. Se on huikea modernistisen romaanin klassikko, joka perustuu Virginian, tämän rakastajattaren Vita Sackville-Westin ja jälkimmäisen ihastuksen Mary Campbellin väliseen kolmiodraamaan. 

Orlando on eräänlainen fantasiakuvaus samannimisestä henkilöstä, joka satojen vuosien aikana ikääntyy vain 36 vuotta ja muuttuu tarinan kuluessa miehestä naiseksi. Virginia Woolf yhdistelee estottomasti eri kerrontatapoja ja tyylilajeja.

Uraa uurtava feministi

Virginia Woolfin elämään oli jo pienestä pitäen kuulunut naisen alistetun aseman pohtiminen ja kapinointi tasa-arvon puolesta. Vuosien mittaan hänelle kasvoi ”syvä vastenmielisyys valtaapitäviä kohtaan”, kuten hän itse asian ilmaisi.

Vuonna 1910 hän liittyi suffragettiliikkeeseen, jonka eräs keskeisimpiä tavoitteita oli naisten äänioikeuden saaminen Englantiin. Porvaristo vastusti naisten liikettä kiivaasti, mutta suffragettien työ palkittiin yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden tultua viimein voimaan maailmansodan jälkeen 1918.

Ensimmäisen maailmansodan kauhut järkyttivät Virginia Woolfia suuresti ja pönkittivät hänen pasifistista vakaumustaan.

Ensimmäisen maailmansodan kauhut järkyttivät Virginia Woolfia suuresti ja pönkittivät hänen pasifistista vakaumustaan. Bloomsburyn ryhmä oli mukana myös Englannin vuoden 1926 yleislakon tukijoukoissa. 

Kansainvälisen feministisen liikkeen kulttihahmoksi Virginia Woolf nousi teoksellaan Oma huone. Tämä vuonna 1929 ilmestynyt pitkä essee pohdiskelee naisten alistettua asemaa ja pientä painoarvoa kautta historian ja erityisesti kirjallisuuden parissa. Woolf arvostelee kovin sanoin aikansa yhteiskunnallista ja taloudellista epätasa-arvoa. 

Monelle aikalaisfeministille Oma huone näyttäytyi jopa liiankin radikaalina. Voisi sanoa Woolfin noudattaneen Leninin muotoilemaa neuvoa: jos haluat suoristaa kepin, sitä pitää taivuttaa vastakkaiseen suuntaan. Pelkkä hymistely ei auta, jos asioita aikoo oikeasti muuttaa, on Woolfin poleeminen viesti.

Lähtö oman käden kautta

Alkuvuodesta 1941 Woolf täytti 59 vuotta. Päiväkirjamerkintöjensä mukaan hän oli alkanut epäillä jonkinlaista henkistä romahdusta ja pelkäsi muodostuvansa läheistensä, ennen muuta rakkaan Leonardinsa taakaksi. Ajatukset itsemurhasta alkoivat pikku hiljaa itää kirjailijan mielessä. 

Maaliskuussa Woolf lopulta toteutti aikeensa hukuttautumalla. Hänen miehensä Leonard löysi itsemurhaviestin, kiirehti rantaan, mutta näki vain vedessä kelluvan kävelykepin.

Jälkipolville Virginia Woolfista ovat säilyneet paitsi hänen kirjoittamansa romaanit ja esseet myös päiväkirjat, jotka antavat kattavan kuvan merkittävän feministin elämästä ja ajattelusta.

Eläköön huonosti käyttäytyvät naiset!

Kaarina Hazard kirjoittaa Lännen Median kolumnissaan (22.12.2018), miten nykyään tunnustusta saaneet historian suurnaiset kuvataan yleensä vakavina ja kunnollisina, vaikka totuus olisi vallan toinen.

Esimerkiksi Minna Canth oli kaikkea muuta kuin tyyni matroona. Canth osasi kiivailla, kiroilla ja herättää pahennusta. ”Siperiaan ne minut lähettäisivät jos voisivat”, kirjoitti Canth ja oli siinä aivan oikeassa, muistuttaa Hazard.

Me tahtoisimme muistaa naisten jälkeensä jättämät hyvät asiat, emme naisia itsejään, jotka aina ovat liian äänekkäitä, liian törkeitä, liian näkyviä ja liian uskaliaita. Tämä pätee hyvin myös Virginia Woolfiin.

Bloomsburyn ryhmä antoi ulospäin mielellään luotaantyöntävän, jopa pelottavan vaikutelman. 

Virginia Woolf itse osasi olla pisteliäs ja nokkava. Hän herätti pahennusta viittaamalla kintaalla naisille sopiviksi katsoituille käyttäytymismalleille.

Woolf osoitti, että naisen yhteiskunnallinen tila, ”oma huone”, ei rakennu hiljaa hissuttelemalla vaan äänekkäästi vasaralla paukuttamalla, olemalla hankala. Niin on ollut ennen ja niin on varmasti jatkossakin.

Eläköön siis huonosti käyttäytyvät naiset, sillä he takovat tulevaisuutta!

Lähteet: 

Nigel Nicolson: Virginia Woolf. Ajatus Kirjat 2007.

Virginia Woolf: Päiväkirjat I-IV. Savukeidas 2015-2016.