Historian pahimmat terrorihyökkäykset

08.07.2005 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Elokuun 6. ja 8. päivänä tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Yhdysvallat pudotti atomipommit japanilaisiin Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Hiroshimassa arviolta 80 000 ihmistä sai välittömästi surmansa. Joulukuuhun mennessä ainakin 70 000 ihmistä lisää kuoli säteilyyn ja tauteihin. Noin 13 neliökilometriä kaupungista tuhoutui täydellisesti. Kaksi päivää myöhemmin Nagasakiin pudotettu pommi aiheutti vuoden loppuun mennessä ainakin 70 000 ihmisen kuoleman. Vuoden 1945 jälkeen kahden kaupungin kymmenet tuhannet asukkaat ovat edellä mainittujen uhrien lisäksi kärsineet ja kuolleet säteilyn aiheuttamiin syöpiin ja muihin sairauksiin.


Pieni ryhmä USA:n vallanpitäjiä päätti tästä summittaisesta siviiliväestön tuhoamisesta. Mitään varoituksia ei annettu, eikä vaihtoehtoja pohdittu. Etusijalle asetettiin äärimmäisen inhimillisen tuhon aiheuttaminen. Tuloksena oli ihmiskunnan historian kaksi pahinta terroritekoa.


Murhenäytelmien 60-vuotispäivänä tullaan epäilemättä taas kerran toistamaan vanhaa mantraa, jonka mukaan atomipommien käyttö oli ainoa mahdollisuus välttää pitkittyvä ja suuria miestappioita vaativa tavanomainen hyökkäys Japanin kukistamiseksi.


Neuvostoliittolainen historiantutkimus on koko ajan osoittanut tämän väitteen valheellisuuden. Rehellisiä arvioita esittivät aikoinaan myös muutamat yhdysvaltalaiset johtohenkilöt. Kenraali Dwight D. Eisenhower totesi vuonna 1963 Newsweekin haastattelussa, että "japanilaiset olivat valmiita antautumaan eikä ollut välttämätöntä iskeä heitä tuolla hirveällä vehkeellä". Presidentti Harry S. Trumanin kansliapäällikkö, amiraali William Leahy sanoi muistelmissaan, että "tämän barbaarisen aseen käytöstä ei ollut mitään varteenotettavaa apua sodassamme Japania vastaan. Japanilaiset oli jo lyöty ja valmiit antautumaan."


Nämä arviot on vuosikymmenien aikana pyritty painamaan pimentoon. Mutta vähitellen samalle kannalle ovat asettuneet myös objektiiviset historiantutkijat lännessä.


Viimeksi brittiläinen aikakauslehti New Scientist kertoi 21. heinäkuuta ilmestyneessä numerossaan kahden historioitsijan löytäneen todisteita, jotka paljastavat, että atomipommien pudottaminen Hiroshimaan ja Nagasakiin oli tarkoitettu pikemminkin Neuvostoliiton vastaisen kylmän sodan lähtölaukaukseksi kuin toisen maailmansodan päättämiseksi. Washingtonilaisen American Universityn ydintutkimusinstituutin johtaja Peter Kuznick ja newyorkilaisen Cornell Universityn historiantutkija Mark Selden päätyivät tähän tutkittuaan USA:n, Japanin ja Neuvostoliiton diplomaattisia arkistoja.


Kuznick ja Selden havaitsivat, että kolme päivää ennen Hiroshimaa presidentti Truman yhtyi eräässä kokouksessa arvioon, jonka mukaan Japani oli "pyrkimässä rauhaan". Trumanin johtavat kenraalit ja poliittiset neuvonantajat kertoivat hänelle, ettei ollut mitään tarvetta käyttää atomipommia. Kuitenkin pommit pudotettiin. "Vaikutuksen tekeminen Venäjään oli tärkeämpää kuin sodan päättäminen", Selden sanoi New Scientist -lehdelle. Kuznickin mukaan pommien pudottaminen "ei ollut vain sotarikos, se oli rikos ihmisyyttä vastaan".


USA:n vallanpitäjät todellakin päättivät kylmäverisesti tuhota satoja tuhansia ihmisiä näyttääkseen uuden superaseensa hirvittävän voiman ja korostaakseen valmiuttaan käyttää sitä. Näiden hirmutekojen tarkoituksena oli varoittaa Neuvostoliiton johtajia, että heidän kaupunkinsa kokisivat saman kohtalon, jos Neuvostoliitto yrittäisi estää Washingtonia luomasta USA:n maailmanherruuteen perustuvaa "Amerikan vuosisataa".


USA suunnitteli käyttävänsä ja uhkasi käyttää ydinaseita ainakin 20 tapauksessa 1950- ja 1960-luvuilla. Esteenä oli se, että Neuvostoliitto kehitti riittävän määrän ydinohjuksia, mikä johti "molemminpuolisesti varmistetun tuhon" aikakauteen. Esteenä oli myös kansojen rauhanliike.


USA:n ydinterrorin politiikka pysyy kuitenkin ennallaan. USA kieltäytyy sulkemasta pois ydinaseiden ensi-iskun mahdollisuutta konfliktitilanteessa. Sen doktriini pitää mahdollisena ydinaseiden käyttöä ydinaseita omistamattomia "roistovaltioita" vastaan. Se kehittää "taistelukentän" ydinaseiden uutta sukupolvea, rikkoo ydinkoekieltosopimusta, suhtautuu valikoivasti ydinsulkusopimukseen ja valmistelee avaruuden militarisoimista.


Valtamedian pimittämä asia on USA:n käyttämän köyhdytetyn uraanin aiheuttama inhimillinen katastrofi Irakissa. Varovaisestikin arvioiden kymmenet tuhannet ihmiset tulevat DU:n takia sairastumaan, kärsimään epämuodostumista ja kuolemaan lähivuosina ja hamaan kaukaiseen tulevaisuuteen. Tämä siis niiden 150 000–200 000 siviilin lisäksi, jotka ovat USA:n hyökkäyksen ja miehityksen seurauksena tähän mennessä muuten kuolleet.


Tehokkainta mitä rauhaa rakastavat ihmiset eri puolilla maailmaa voivat nyt tehdä USA:n sotapolitiikan pysäyttämiseksi on toiminta USA:n Irakissa, Afganistanissa ja muualla käymiä "paikallisia" terrorisotia vastaan ja omien maiden pitäminen visusti erossa USA:sta ja sen johtamasta sotaliitosta.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli