Suomessa käydään nyt ensimmäiset eduskuntavaalit uusien ja kiireellä loppuun saatettujen hyvinvointialueiden aloittamisen jälkeen. Keskustelu on syystäkin kääntynyt alueiden pulaan rahasta ja henkilöstöstä. Radikaali veroremontti tarvitaan alueiden rahoittamiseksi.
Keywords:
Hoitajat eivät ota valmiuslakia ilolla vastaan
Työ- ja elinkeinoministeriössä on koottu rekisteriä hoitajista ja luotu sovellus, jonka avulla töihin voidaan tarvittaessa kutsua tai jopa velvoittaa, kertoi HS eilisessä artikkelissaan.
Tietoa ei ole otettu vastaan hoitajien keskuudessa innolla. Tehyn blogissa kirjoitettiin tänään barrikadeille lähdöstä.
– Työnantajilla on ollut aikaa varautua koronan toiseen aaltoon.
– Keppiä ei siis tarjota vain julkisella sektorilla sote-alalla parhaillaan työskenteleville, vaan sitä kaavaillaan aktiivisesti myös hoitoalan töistä muualle siirtyneille ja yksityisellä sote-sektorilla työskenteleville. Onkohan tässä mitään järkeä, kysyi Else-Mai Kirvesniemi blogissa.
Tamperelainen lastenhoitaja Mervi Grönfors kommentoi Tiedonantajalle valmiuslakia ja hoitajien oikeuksia työssään.
– Hoitajien joustavuus alkaa loppua jatkuvan venymisen myötä. Valmiuslakia ei oteta ilolla vastaan. Työnantajilla on ollut aikaa varautua koronan toiseen aaltoon ja velvollisuus suunnitella resurssit sen varalle. Minkään säädöksen mukaan valmiuslakia ei voida käyttää loma-ajan henkilöstötarvetta paikkaamaan, sanoo Grönfors.
Grönforsilla on selkeä kuva siitä, mitä nyt tarvitaan.
– Hoitajat vaativat selvää rahaa korvaamaan työnsä koronahoidossa ja lomiin on heilläkin oikeus.
Häneltä lähtee terveiset myös päättäjille.
– Valmiuslakiin turvautuminen hoitajaresurssin järjestämisessä kielii huonosta johtamisesta ja epäoikeudenmukaisesta palkkauksesta, lopettaa Grönfors.
Kirjoittajan artikkelit
Pääministeri Marin osallistui eilen 10.3. Ukrainassa äärioikeistolaisen koalition aseellisen siiven johtohahmon Dmytro Kotsjubailon hautajaisiin. Marin kunnioitti fasistijohtajan muistoa Mykhailon katedraalissa Kiovassa.
Pääkirjoitus yhtyy Clara Zetkinin ydinajatukseen: naisten epätasa-arvo johtuu kapitalismin taloudellisesta rakenteesta ja sukupuolten tasa-arvo voi toteutua vasta sosialistisen vallankumouksen jälkeen.
- ‹ edellinen
- 14 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Luonto ei ole vain stressinlievityksen keidas, vaan poliittinen tila, jossa ihminen kohtaa itsensä. Turun yliopiston uusi tutkimus avaa luonnon merkitystä eudaimonisen hyvinvoinnin näkökulmasta – syvyytenä, toimijuutena ja yhteytenä. Ekokriisi haastaa nuorten itsehyväksynnän ja synnyttää ekosolidaarisuutta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.