"Hyökkäys hyvinvointivaltiota vastaan pelättyäkin rajumpi"

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin


- Markkinaliberalistisen keinottelutalouden hyökkäys pohjoismaista
hyvinvointivaltiota vastaan on osoittautumassa jopa rajummaksi kuin mitä
alussa osasimme pelätäkään. Olen tavannut sanoa, että
pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on ihmiskunnan suurimpia saavutuksia.
Joten miksi sitä vastaan hyökätään nyt niin rajusti?
Juuri siksi!, sanoo

Suomen sosiaalifoorumissa

Helsingissä viime
viikonvaihteessa vieraillut Norjan

For velferdsstaten

("Hyvinvointivaltion
puolesta") -kansalaisliikkeen koordinaattori

Asbjörn Wahl

Tiedonantajalle antamassaan erikoishaastattelussa.



For velferdsstaten perustettiin vuonna 1999 laajana mm. ammattiyhdistyksiä
ja muita kansalaisjärjestöjä kokoavaksi kansanliikkeeksi
voimistamaan taistelua yksityistämistä, valtion sääntelyn
rajoittamista ja talouden uusliberalismia vastaan vahvan julkisen sektorin
ja sen tarjoamien laadukkaiden hyvinvointipalvelujen puolesta.






For velferdsstaten -liikkeen 26:ssa valtakunnallisessa järjestössä,
joukossa toistakymmentä ammattiliittoa, on yhteensä yli miljoona
jäsentä. Lisäksi mukana on 16 paikallista järjestöä,
16 kuntaa, ja jopa kahden läänin (Etelä-Tröndelag ja
Tromsa) lääninvaltuustot tukevat liikkeen toimintaa.



- Hämmästyttävän samankaltaisilta näyttävät
julkisten palvelujen kilpailuttamis- ja yksityistämiskuviot sekä
muut hyökkäykset hyvinvointivaltiota vastaan olevan täällä
Suomessa kuin meillä Norjassakin, Asbjörn Wahl toteaa heti kärkeen.



Eli näinkö on, vaikka Norja ei edes kuulu EU:hun mutta Suomi
kuuluu?



- Siinäpä se suuri ongelma onkin, Wahl vastaa.



- Jospa asiat olisivatkin niin "yksinkertaisia", että
kyse olisi "vain" jostakin EU:n sisäisestä politiikasta,
vaan kun ei ole. Kyse on maailmanlaajuisesta, voisipa tässäkin
yhteydessä sanoa "globaalista" uusliberalistisesta politiikasta,
jota harjoitetaan myös niinkin kaukana EU:n ulkopuolella kuin esimerkiksi
Australiassa, Uudessa Seelannissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa jne. Saatikka
sitten EU:n lähinaapurissa Norjassa, ja sitten tietysti itse EU:n sisälläkin
,Wahl jatkaa.



Hän huomauttaa silti, että vaikka puhutaankin nyt niin paljon
juuri "globalisaatiosta", ei tulisi automaattisesti pitää
globalisaatiota itsessään minään kielteisenä asiana,
vaan se on sinänsä täysin neutraali käsite.



- Kielteistä on sen sijaan markkinaehtoinen uusliberalistinen globalisaatio,
jonka tavoitteena on sekä kansainvälisesti että kunkin maan
sisällä - olipa sitten kyse köyhästä tai rikkaasta
maasta - jakaa varallisuus yhä enemmän siten, että rikkaat
rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, Asbjörn Wahl selostaa.






Wahl selittää, että hyvinvointivaltio on historiallisen työväenliikkeen
taistelun saavutus, jolla pääoman voimille saatiin toisen maailmansodan
jälkeen pikku hiljaa edes jonkinlaiset suitset suuhun.



- Mutta pääoma, ja tänä päivänä yhä
enenevässä määrin ylikansallinen pääoma, on
nyt taas kiskaissut nämä suitset suustansa, ja meidän tehtävänämme
on siksi kesyttää taas pääoman valta uudestaan, Asbjörn
Wahl maalailee.



Hänestä tällä taistelulla, joka vaatii laajoja liittoutumia,
on kiire, sillä mitä pidemmälle pääoman uusliberalistisen
saalistuksen annetaan jatkua, sen vahvemmaksi se kasvaa ja sen vaikeammaksi
sen vallan murtaminen käy.



- Nyt on vihdoin vastaiskun aika, Wahl hehkuttaa.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli