Indeksijäädytykset pois ja työllisyyteen panostusta
Sipilän hallitus kokoontuu elokuun lopussa budjettiriiheen käsittelemään vuoden 2018 budjettia. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys katsoo, että tuleva budjettiriihi on oikea hetki purkaa perusturvan indeksijäädytykset.
Hallituksen aikaisemmilla päätöksillä kansaneläke- ja kuluttajahintaindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotukset jäädytettiin vuosiksi 2018-2019. Indeksijäädytys koskee muun muassa kansaneläkettä, työttömyysturvaa, perhe-eläkettä, rintamalisiä, vammaistukia sekä lapsilisiä.
– Useiden perusturvaetuuksien tasoa leikattiin vuosina 2016 ja 2017. Jo ennen leikkauksia vuonna 2015 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi. Tässä tilanteessa indeksijäädytysten purkaminen on välttämätöntä, linjaa SOSTEn pääsihteeri Vertti Kiukas.
"Mahdolliset veronkevennykset eivät auta perusturvan varassa eläviä."
Kuluttajahintojen nousun seurauksena perusturvan ostovoima heikkenee indeksijäädytyksen johdosta kahden seuraavan vuoden aikana noin kolme prosenttia. Pienituloisten toimeentuloon vaikuttaa myös elintarvikkeiden hintojen nousu, sekä erityisesti kasvukeskuksien osalta kohoava asumisen hinta.
– Mahdolliset veronkevennykset eivät auta perusturvan varassa eläviä, muistuttaa Kiukas.
Indeksijäädytysten purku aiheuttaisi noin 330 miljoonan euron menonlisäyksen vuoden 2018 budjettiin. Kulut on SOSTEn mielestä mahdollista kattaa esimerkiksi luopumalla ansiotuloverotuksen indeksitarkistuksesta ja ottamalla käyttöön kansanterveysperusteinen sokerivero.
Järjestöt tarvitsevat lisää palkkatukea
Vaikka talouden suhdanne on selvästi parantunut, työllisyyden kasvu ja työttömyyden aleneminen on ollut viime kuukausina hidasta. Budjettiesityksessä aktiiviseen työvoimapolitiikkaan ja palkkatukeen on luvassa hieman lisää panoksia.
– On hyvä, että palkkatukimäärärahoja lisätään. Vaikeimmin työllistyvien ja osatyökykyisten tilannetta palkkatukimäärärahojen korotus ei välttämättä paranna, koska palkkatukea on jatkossa tarkoitus ohjata pääsääntöisesti lyhyemmän ajan työttöminä olleille sekä yrityksiin työllistymiseen, SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas muistuttaa.
Yrityksiin työllistyminen ei ole vaikeimmin työllistyville aina edes palkkatuettuna mahdollista. Järjestöjen antama tuki on usein edellytys vaikeimmin työllistyvien osaamisen vahvistumiselle, itsetunnon paranemiselle, työelämävalmiuksien kohenemiselle ja työllistymiselle.
– Järjestöjen mahdollisuuksia työllistää palkkatuella on lisättävä ja järjestöille suunnattua palkkatukimäärärahaa on korotettava. Tämä on tehokkain keino saada myös osatyökykyisten osaaminen käyttöön, kiteyttää Ahokas.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Puuttuuko sinulta vielä vapun äänimaisemasta oleellisia osia? Ei hätää - meillä on ratkaisu ongelmaasi! Tiedonantaja on saanut lahjoituksena joukon erittäin hyväkuntoisia LP-levyjä, jotka tarjoamme nyt ostettaviksi.
- 1 / 318
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.