Irti pelon politiikasta

15.12.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 46/2006.

Pitkän tien kulkija, rock-muusikko Kari Peitsamo lähtee jälleen eduskuntavaalitaistoon SKP:n riveissä. Siinä se monien kaipaama uutinen on lyhyesti sanottuna. Mutta mikä sai miehen tekemään tämän päätöksen?


– Ensimmäinen syy näkyy tuosta ikkunasta. Ilmastonmuutos on niin kova tosiasia, että kukaan sitä ei enää kiistä. Mutta hymistely tässä asiassa ei riitä, nyt on muutettava koko yhteiskunnan perustaa ja toimintoja. Että ilmastonmuutos voitaisiin pysäyttää, on muutettava myös poliittista ilmastoa, sanoo Kari Peitsamo.




Uhkat haastaneet ja ihmiset vedonneet



Istumme kahvilassa entisessä tamperelaisessa tehtaassa Tammerkosken partaalla. Atlantilta pukkaavat matalat piiskaavat sateellaan maisemaa, joka oli aikanaan yksi paikallisen työväenluokan linnake. Nyt työväki on hajotettu omiin pieniin yksikköihinsä, kuka minnekin.


– Poliittinen ilmasto näyttää yhtä synkältä kuin säätila. Porvarit kokoavat Sauli Niinistön johdolla joukkojaan viedäkseen Suomen Natoon, julkisten palvelujen alasajoon ja palkansaajien kurjistamiseen. Mutta tähän ei saa alistua, on näytettävä että meissä on vastavoimaa torjumaan tämä suuntaus, jatkaa Kari Peitsamo.


Mutta eivät Peitsamon ehdokkuuden syyt liity vain uhkien torjumiseen, mukana on kosolti kannustavaa viestiä turuilta ja toreilta.


– Viime vaalien jälkeen monet tutut ja tuntemattomat ovat vedonneet, että jatkaisin sitä työtä jonka neljä vuotta sitten aloitin. Kun olen puhunut näiden ihmisten kanssa, on tuntunut että minulla on velvollisuus asettua ehdolle.


Kaikki eivät ole viestiään kertoneet vaalien jälkeen, mutta vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Peitsamoa kannatti yli 1 800 pirkanmaalaista äänestäjää. Hän teki vaalikeikkaa yksin ja yhdessä muiden ehdokkaiden, erityisesti Jari Heinosen kanssa.




Vastarinnan äänet lisääntymässä



Vaikka poliittinen ilmasto on mennyt huonompaan suuntaan politiikan huipulla, on kansalaisten keskuudessa tapahtunut myönteistä muutosta.


– Jari Heinosen toiminta Tampereen kaupunginvaltuustossa on yhdistänyt SKP:n politiikkaa ja kansalaisliikkeitä. SKP:n ryhmä on asettanut koko tilaaja-tuottajamallin kyseenalaiseksi ja uudelleenarviointiin.


Eikä muutos rajoitu vain Tampereelle ja vain kunnallispolitiikkaan. Kari Peitsamo näkee lupausta poliittisesta liikahduksesta laajasti.


– Kansalaisten yhteiskunnallinen aktivoituminen näyttää kanavoituvan poliittisesti juuri SKP:n kautta. Yksi tuore merkki siitä on helsinkiläisen rap-artistin Steen 1:n lähteminen SKP:n ehdokkaaksi. Ja nuorten ehdokkaiden runsas määrä SKP:n listalla Pirkanmaalla kertoo siitä, että uusi sukupolvi on taas tulossa politiikkaan, pohtii Kari Peitsamo.


Steenin kanssa hänellä on jo ollut puhetta yhteistyöstä. Ja muutenkin Peitsamon tuntuma on se, että kulttuuriväen piirissä on voimistuva suunta vasemmalle. Hän uskoo sieltä nousevan uusia vastarinnan ja muutoksen ääniä.


– Tulevat vaalit ovat sillä tavalla korostuneen valtakunnalliset, että nyt päätetään koko maan poliittisesta linjasta lähivuosina. Koska eduskunnassa ei ole ollut selvää vasemmistolaista vaihtoehtoa, on porvarillista politiikkaa toteutettu laajalla rintamalla. Jo yksi SKP:n kansanedustaja pystyy vaikuttamaan siihen, että eduskunnassa on vasemmistolainen omatunto.




Pelon politiikasta ilon politiikkaan



Suomalainen politiikka on varsinkin EU-kaudella perustunut vaihtoehdottomuuteen. Pääministerit puoluekannasta riippumatta ovat toitottaneet, että valittu linja on ainoa mahdollinen.


– Kansaa on nöyryytetty ja uhkailtu milloin milläkin tekosyyllä. Viesti on, että jos ette suostu tähän kurjuuteen, huomenna on vielä huonommin. Jos kaikki poliittiset ratkaisut tehdään pakon edessä ja pelon alla, ei mitään hyvää voi politiikassa tapahtua, sanoo Kari Peitsamo.


Hänen kokemuksensa on, että ihmisten toiveet muutoksesta käyvät yhteen sen kanssa, mitä SKP ohjelmissaan, vaalityössään ja arkisessa politiikassaan esittää. Nuo toiveet on ensi kevään eduskuntavaaleissa muutettava ääniksi ja eduskuntapaikoiksi.


– Työttömyys on edelleen tosiasia, vaikka sitä kaunistellaan tilastoilla. Myös monet vähäosaiset ovat vailla heille kuuluvia julkisia palveluja. Pääomia ja työpaikkoja viedään maasta sellaisia määriä, että on ilmiselvää, että joku ryöstää meitä. Ja kun nyt kuuluisi olla talvi, ilmastonmuutoksen seurauksena siitä ei ole nyt tietoakaan.


Erityisen kritiikin Peitsamo kohdistaa kokoomukseen, joka irvokkaasti mainostaa politiikkaansa kristillisenä. Tuon politiikan nimissä naureskellaan ihmisten oikeutettua pyrkimystä muuttaa maailmaa paremmaksi, sitä syytetään maailman syleilyksi.


– Tuohon kyynisyyteen ei voi vastata muuten kuin jatkamalla tätä syleilyä ja rohkaisemalla meitä kaikkia suomalaisia syleilemään myös toisiamme. Tämä on minun vaaliohjelmani, sanoo Kari Peitsamo, rock-muusikko ja SKP:n kansanedustajaehdokas.



HANNU OITTINEN

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli