Eroakirkosta-palvelu avattiin 21.11.2003 ja sen kautta on kahden vuosikymmenen aikana eronnut yli 850 000 valtionkirkkojen jäsentä. Tampereella, joka on myös palvelun kotikaupunki, järjestetään perjantaina juhlaseminaari palvelun eri vaiheista sekä kirkosta eroamisen historiasta ja tulevaisuudesta.
Jälleen työtaisteluvaroitus Kotidataan – yhtiö irtisanoo perusteetta
Ammattiliitto Pro varoittaa uudesta laillisesta työtaistelusta Suomen Kotidataan. Lakko alkaa torstaina 25. helmikuuta ja päättyy 24. maaliskuuta. Suomen Kotidatan jo käynnissä oleva lakko kestää 24.2. saakka.
Henkilöstö jatkaa työtaistelua Kotidatassa, koska työnantajalla ei ole edelleenkään halua kuunnella työntekijöitä. Työnantaja on irtisanomisen uhalla kiristänyt työntekijöitään hyväksymään työsuhteen ehtojen heikennyksiä. Yhtiö on myös irtisanonut työntekijöitä, kun henkilöstö on vaatinut asianmukaisia selvityksiä uusista työsuhteen ehdoista.
– Yhtiön irtisanomisille ei ole perusteita. Työntekijät eivät ole kieltäytyneet työtehtävistä, vaan kyseenalaistaneet työsuhteen ehtojen heikennykset. Yhtiö on heti irtisanomisten jälkeen julkaissut työpaikkailmoituksia, joilla haetaan uusia työntekijöitä irtisanottujen tilalle, Ammattiliitto Pron ICT-alan sopimusalavastaava Mika Mäkelä sanoo.
Henkilöstöllä ei ole luottamusta Kotidatan johtoon.
– Työehtojen jatkuvat heikennykset ja perusteettomat irtisanomiset kertovat yhtiön toiminnan epäterveestä taloudellisesta perustasta ja ammattitaidottomasta yritysjohtamisesta, Ammattiliitto Pron sopimusala-asiamies Seppo Lundgren toteaa.
Mäkelän ja Lundgrenin mielestä yrityksen toiminta on poikkeuksellisen kova hyökkäys ammattiliittoon järjestäytyneitä kohtaan.
Tiedonantaja haastatteli Kotidatan työntekijöitä tammikuussa.
Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa! |
Kirjoittajan artikkelit
SKP:n Helsingin piirikomitea vaatii kaupunginvaltuustoa ohjaamaan 430 miljoonan ylijäämistä heti rahaa kaupungin palveluihin, vuokrien nousun hillitsemiseen, HSL:n lippujen hintojen alentamiseen sekä työntekijöiden palkkojen ja työolojen parantamiseen.
Palvelujen markkinaehtoisuus on ongelma sekä demokratian että asukkaiden yhdenvertaisten perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Uusliberalistisen politiikan hengen mukaisesti tämä ei kuitenkaan vaikuta hallituksen tekemiin päätöksiin, jotka kurjistavat työväenluokkaa entisestään.
- ‹ edellinen
- 12 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.