Tiedonantaja-festivaali kokoaa Vantaan Myyränkoloon 18.-19.11. tutkijoita, poliitikkoja, artisteja ja kansalaisaktivisteja etsimään vaihtoehtoisia ulospääsyjä sodista, Euroopan kriisistä, median yksipuolisuudesta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Ohjelmassa on muun muassa keskusteluja, alustuksia, työpajoja ja tietysti kulttuuria ja musiikkia!
JHL mukana SAK:n poliittisessa mielenilmauksessa
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus päätti torstaina, että liitto osallistuu SAK:n #Äänityöttömälle mielenilmaisuun poliittisena mielenilmaisuna.
Liitto kannustaa kaikkia JHL:n jäseniä osallistumaan sankoin joukoin Helsingin Senaatintorilla 2. helmikuuta kello 11 alkavaan mielenilmaisuun, jossa vaaditaan hallituksen toimeenpaneman aktiivimallin perumista ja aktiivimallin kakkosvaiheen valmistelun keskeyttämistä.
"Meidän on tuotava kantamme maan hallitukselle selvästi julki."
– Meidän on tuotava kantamme maan hallitukselle selvästi julki. Työttömiä kyykyttävä aktiivimalli on peruttava ja työttömyysturvaan liittyvä keskustelu on aloitettava uudestaan työtekijäliittojen, työnantajien ja valtion kesken, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.
Mielenilmaisu on poliittinen eikä sitä ole suunnattu työnantajia tai työehtosopimuksia vastaan.
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantajan syksyn uudet julkaisut Kun Pakila oli punainen, Oi niitä aikoja! ja Nainen, elämä vapaus! nousevat Kulttilavalle perjantaina 27. lokakuuta. Myös Tiedonantaja-lehteä on jaossa Kultin osastolla.
Helsingissä järjestettiin 12.10. Työttömien mielenosoitus teemalla Ei julmia leikkauksia. Mielenosoitukseen saapui ihmisiä eri puolilta Suomea ja sitä tukivat myös ammattiliitoista PAM ja JHL, joiden edustajia oli myös saapunut paikalle.
- ‹ edellinen
- 5 / 324
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Helsingin Messukeskukseen kokoontuneen SAK:n puheenvuoroissa vaaditaan poliittista lakkoa 2. helmikuuta. Syyskuussa 2015 keskusliitot kokosivat Helsinkiin tuhansia mielenosoittajia.
Työttömiä kyykyttävä aktiivimalli herättää laajaa suuttumusta kansalaisten parissa. SAK on kutsunut tiistaina liittoaktiiveja Helsinkiin muun muassa valmistelemaan 2. helmikuuta järjestettävää mielenosoitusta.
Toimet työttömiä kyykyttävää aktiivimallia vastaan jatkuvat. SAK järjestää poliittisen mielenilmauksen työttömyysturvan aktiivimallia vastaan Helsingissä helmikuun 2. päivänä ja kutsuu koolle myös liittojen yhteiskokouksen tiistaina 23. tammikuuta. Esityksenä on, että hallitus peruu voimaan tulleen lain.
Kotimaa
Suomessa osataan verosuunnitella. Myös siksi, että verohallinnossa kokemusta hankkineet virkailijat ovat siirtyneet yrityselämän konsulteiksi. Konsultteja ja ostettavia asiantuntijoita piisaa. Apuvälineenä ovat usein ulkomaalaiset vakuutusyhtiöt, joiden sisään konsulttifirmojen asiakkaat sijoittavat varojaan.
Kaj Chydenius vaikutti laajasti suomalaiseen kulttuuriin ja vasemmistolaiseen liikkeeseen. Hänen laulunsa elävät.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.