Kotkan Karhulan Keskustalolle saapuu viikonloppuna kommunisteja ympäri maan SKP:n edustajakokoukseen. Iltajuhla saa edustajakokouksessa uuden muodon, kun lauantai-iltana kokoonnutaan puistojuhlaan Kotkan Leninin patsaalle.
Keywords:
Junapalveluhenkilökunta joustanut ja odottanut TES-ratkaisua koko syksyn
Palvelualojen Ammattiliitto PAM aloittaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon Avecra Oy:n junapalveluhenkilökuntaa koskevan työehtosopimuksen mukaisessa työssä. PAMin ja Avecra Oy:tä edustavan Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n väliset neuvottelut junapalveluhenkilökunnan työehdoista ja palkoista eivät ole edenneet yrityksistä huolimatta. Avecran omistaa VR.
– Korona on vaikuttanut syvästi matkailun toimialaan. Siitä syystä PAM yhdessä työnantajan kanssa sopi jo aiemmin maaliskuussa päättyneen työehtosopimuksen kauden jatkamisesta syyskuuhun. Työntekijät ovat siitä alkaen joustaneet ja odottaneet ratkaisua pitkän syksyn ajan. Neuvotteluyritykset eivät ole kuitenkaan tuottaneet tulosta, sopimusasiantuntija Sirpa Moilanen toteaa liiton tiedotteessa.
– Neuvotteluissa kitkaa on aiheuttanut palkankorotusten taso.
Yli 2 kuukautta ilman sopimusta
PAMin ja Avecra Oy:n välillä solmittu työehtosopimus junapalveluhenkilökunnan työehdoista on päättynyt syyskuun lopussa. Alalla on oltu sopimuksettomassa tilassa jo yli kaksi kuukautta. Työtaistelutoimet sopimuksettomassa tilassa ovat työntekijöiden oikeus.
– Neuvotteluissa kitkaa on aiheuttanut palkankorotusten taso ja työvuoroon kuuluvien matkojen väliin jäävien pitkien odotustuntien korvaaminen työntekijöille. Emme ole päässeet näistä asioissa etenemään ja siitä syystä PAM päätti tarttua mahdollisuuteen vauhdittaa työehtosopimusneuvotteluja työtaistelutoimenpiteillä – toivottavasti työnantajat nyt heräävät siihen, kuinka tärkeää junapalveluhenkilökunnalle oma työehtosopimus ja siinä sovitut ehdot ovat, Moilanen toteaa.
Avecran ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa maanantaina 14.12.2020 kello 00.00 ja päättyy sunnuntaina 10.1.2021 kello 24.00. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee niitä työtehtäviä, joihin sovelletaan Avecran junapalveluhenkilökunnan työehtosopimusta.
Ylityö- ja vuoronvaihtokielto ei koske hätätyötä eikä tehtäviä, joissa se vaarantaisi yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja tai aiheuttaisi yleiselle edulle huomattavaa vahinkoa. Näistä töistä tulee hakea erillistä lupaa Palvelualojen Ammattiliitosta.
Ylityö- ja vuoronvaihtokielto voi näkyä junapalvelujen heikkenemisenä tai puuttumisena tällä ajalla. Tämä tilanne ei PAMin mielestä ole toivottavaa, mutta työehtosopimusneuvotteluista johtuvista syistä PAM ja Avera Oy:n työntekijät ovat pakotettuja ilmoitettuihin toimenpiteisiin.
Kirjoittajan artikkelit
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt Juko ja JAU sopivat tänään erillisen ratkaisun kunta-alalle koskien nykyisiä kunta-alan sopimuksia, myös SOTE-sopimusta. Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer eivät ole mukana ratkaisussa eli SOTE-sopimus sovittiin ilman hoitajia, jotka edustavat yli 85 % alan henkilöstöstä.
Protuleirien suosio on ollut kasvussa ja leirit on ilmoittauduttu täyteen vuosi vuodelta yhä lyhyemmässä ajassa. Tänä kesänä niille osallistuu lähes 1000 leiriläistä. Protuleirillä keskustellaan ja väitellään yhteiskunnallisista, filosofisista ja omaan elämään liittyvistä teemoista.
- ‹ edellinen
- 20 / 94
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.