– Mielestäni poliittisuus on herättelemistä, ravistelemista, kehotusta ottaa itse asioista selvää, toteaa kirjailija Jani Saxell. Saxellin uusin teos jatkaa vaihtoehtoiseen Eurooppaan sijoittuvaa saagaa, joka ottaa vahvasti kantaa.
Keywords:
Kirjailija Katja Kettu kertoo yksilöistä suurten murrosten keskellä
Helsingin Kirjamessuja edeltävä viikko on monelle kirja-alan ammattilaiselle vuoden hektisintä aikaa. Erityisen kiireinen se on niille kirjailijoille, jotka ovat juuri julkaisseet uuden teoksensa.
Katja Ketulta ilmestyi elokuussa tuore romaani Yöperhonen. Sen lisäksi Ketun edellisestä Kätilö-menestysromaanista tehtiin elokuvasovitus, joka sai ensi-iltansa syyskuun alussa. Ei siis ihme, että vientiä on ja kiirettä pitää.
Ketun viimeisin romaani Yöperhonen kuljettaa tarinaa kahdella aikatasolla: 1930-luvun Neuvostoliitossa ja nykypäivän Venäjällä.
Romaani on saanut kriitikoilta hyvän vastaanoton. Ketun kirjoihin on aiemminkin liitetty määreitä, kuten rankka, raju – jopa rivo. Esimerkiksi Helsingin Sanomien Helena Ruuska toteaa, että Ketun neljännen romaanin kanteen pitäisi laittaa K-18-merkintä.
Kettu itse ei pidä kirjojensa aiheita rankkoina tai raadollisina, vaikka ne kertovatkin yksilöistä kriisiaikoina ja niissä esiintyy etenkin naisiin ja lapsiin kohdistuvaa alistamista, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa.
– Minua kiinnostaa mikrohistoria. Haluan yksilön kautta kertoa siitä, miten ihmiset selviävät suurten historiallisten murrosten keskellä. Samalla ne totta kai kertovat myös nykypäivästä, kertoo Kettu.
Yöperhosessa Stalinin ajan Neuvostoliitto näyttäytyy koneistona, joka poistaa yksilön arvon.
– Voi kysyä, mitä me teemme oman aikamme turvapaikanhakijoille. Samalla tavalla heidät nähdään massoina ja heiltä riistetään ihmisarvo, toteaa Kettu.
Kettu asettuu alistettujen puolelle ja antaa heille äänen.
– Minua kiinnostavat valtarakenteet ja illuusio vallasta, miten esimerkiksi keskustelutilanteessa käytetään valtaa.
Kaksijakoista puuhaa
Nykyään kustantamot ja lukijatkin odottavat kirjailijalta paljon muuta kuin vain kirjan kirjoittamista ja julkaisemista. Tekemisiään ja osin persoonaakin on markkinoitava eri tilaisuuksissa ja messuilla.
Kirjailijan näkökulmasta tilanne on kaksijakoinen.
– Ensin tekee kirjoitustyötä yksin, omassa maailmassaan, ja sitten pitäisi rämpiä kolosta ulos. Osa julkisuudesta on hyvää, osa aika toisarvoista, joka liittyy enemmän persoonaan kuin työhön, sanoo Katja Kettu.
Lue koko Katja Ketun haastattelu perjantain 23.10. Tiedonantajasta.
Katja Kettu Helsingin Kirjamessuilla:
TORSTAI
16–16.30 Katja Kettu, Yöperhonen, Akateeminen Kirjakaupan osasto,
16.30–17.30 Kultakuume
19–20 PEN, SETA, AMNESTY, luentaa. DTM-baari
PERJANTAI
11.00 Kirjakahvila
11.30 Signeeraus
14.30–15 Katja Kettu, Yöperhonen, Rosebudin lava
15–16 YLE
16.15–16.45 Kirjailijahaastattelu / videointi, Sanoma Pro:n osastolla (6e101)Käyttö: lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppimateriaali
17.20–18.00 Ylen Kirjakerho suora lähetys kirjamessuilta, Ylen osasto Nadja Nowak ja Seppo Puttonen
18–18.30 Kätilö-elokuva, Aleksis Kivi -lava, Ohjaaja Antti J. Jokisen keskustelu yhdessä Katja Ketun kanssa.
LAUANTAI
9.45–10.00 Kirjabloggaajien messubrunssi, haastattelun aiheena YöperhonenTilaisuus alkaa jo klo 9, tervetuloa jos vain ennätät alkuun.
10.15–11 PANEELI: Mika Waltarin Sinuhe 70 vuotta, Aino-lava
Paneelikeskustelussa Katja Kettu, JP Koskinen ja Elina Hirvonen .
12–13 Varjokirjamessut Rauhanasemalla
14–14.30 Kuulet kumman soiton - puhetta sodasta ja sotapuhetta, Eino Leino -lava
Keskustelemassa Katja Kettu ja toimittaja Ilkka Lehdonmäki, joka valmistelee kirjaa sotapuheesta
– vetäjänä Ydin-lehden päätoimittaja Arja Alho
15.30–16 Eeva Joenpelto ja paikan henki, Sibelius-lava
Eeva Joenpellon kirjailijakodin asukkaat Katja Kettu ja Maritta Lintunen haastateltavina residenssiajastaan.
17–18.00 Katja Kettu, Yöperhonen, Suomalaisen Kirjakaupan osasto
SUNNUNTAI
11.30–12 Venäjä suomalaisessa nykykirjallisuudessa, Katri Vala -lavaKeskustelemassa Katja Kettu, Rosa Liksom ja Anna Sidorova.
– vetäjänä Piritta Maavuori
12.30–13.30 M.A. Casterénin seuran osasto (Katja)
14–14.30 HS Tähtihetki: Katja Kettu, Yöperhonen, Aleksis Kivi -lava – haastattelijana Jukka Petäjä
15–16 Matkanovelleja- antologian venäjännöksen julkistus
16–17 Haastattelu Laajasalon opiston standilla, haastattelijana Piritta Maavuori ja/tai kirjoittajaopiskelija. Kesto noin 15min.
Kirjoittajan artikkelit
Laki turvaa yhteiskunnallisesti olennaisen tiedon julkitulon.
Työväenliike oli koko ajan taistellut itsenäisyyden puolesta ja pysyi lokakuun vallankumouksen jälkeen samoilla linjoilla.
- ‹ edellinen
- 14 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.