KOLUMNI: Maan hiljaisimmat
Katselin tv:stä jotain vaaliohjelmaa, jossa käsiteltiin erästä Suomen pahinta epäoikeudenmukaisuutta: omaishoitajien asemaa. Mieleeni palasi elävästi se järkytys, jonka koin haastatellessani omaishoitajia Stakesin Dialogi-lehteen.
Dialogi-lehdessä halutaan kertoa esimerkkien avulla hyvistä käytännöistä sosiaali- ja terveysalalla, joten minut lähetettiin peräti Seinäjoelle ja Nurmoon saakka raportoimaan, miten hyvin omaishoitajia siellä kohdellaan. Kohtelu täytti vierailuni hetkellä lain minimivaatimukset, mutta siitä huolimatta järkytykseni oli melkoinen.
Tässä "esimerkillisessä" kunnassa omaishoitaja, joka oli itsekin vanhus, oli hoitanut liikuntakyvytöntä miestään kymmenisen vuotta ennen kuin hänet virallistettiin omaishoitajana. Toinen oli hoitanut täysin dementoitunutta 90-vuotiasta äitiään vuosikausia ilman yhtään ainutta vapaapäivää tai omaishoidon tukea.
* * *
Omaishoitajat ovat maan hiljaisimpia kaltoin kohdeltuja. Kunnat rikkovat lakia sumeilematta tässä asiassa. Laissa sanotaan, että omaistaan kokopäiväisesti tai osapäiväisesti hoitavat ovat oikeutettuja pieneen tai vielä pienempään tukeen sekä kolmeen vapaapäivään kuukaudessa.
Suomessa on noin 300 000 omaishoitajaa. Tästä luvusta puuttuvat vielä suvun vanhuksia oman työn ohella osapäiväisesti hoitavat ihmiset, jotka ovat kuitenkin koko ajan sidottuja vanhusten asioitten hoitamiseen. Omaishoidon tukea saa vain 30 000 omaishoitajaa, 270 000 on jätetty heitteille.
Kysymys ei ole vain siitä pikku rahasta, omaishoidon tuesta, joka on 100-400 euroa kuukaudessa kunnasta riippuen, vaan omaishoitajan aseman virallistamisesta. Silloin saa helpommin kotiapua, potilaan joskus päivähoitoon ja muiden palvelujen piiriin. Ennen kaikkea vasta sitten hoitaja katsotaan oikeutetuksi vapaapäiviin. Tosin vapaapäivät eivät läheskään aina toteudu. Kunta vain kylmästi ilmoittaa, että ei juuri nyt ole hoitopaikkaa.
Juttua tehdessäni huomasin kysymättäkin, miksi omaishoitajat eivät aja omia laillisia oikeuksiaan. He ovat niin uupuneita 24 tunnin työtaakkansa alla, että sellaiseen ei yksinkertaisesti jää voimia. Jos yli 70-vuotiaana nostelet halvaantunutta puolisoasi päivästä toiseen syömään, suihkuun ja vaipanvaihtoon, heräät yöllä hänen huutoihinsa ja kauppareissuissakin on paljon järjestelemistä, olet varmasti aika hiljainen ihminen. Etkä jaksa ryhtyä paperisotaan viranomaisten kanssa.
* * *
Hiljaiset omaishoitajat säästävät Suomen kunnille vähintään 15 miljardia euroa per vuosi, kun jokainen omaishoitaja säästää hoitotyöllään noin 50 000 euroa vuodessa (miinus ne pikku hilut, joita 10 prosenttia heistä saa).
Kuinka paljon mahtaa olla niitä sairasta puolisoaan hoitavia vanhuksia, jotka eivät edes tiedä, että he ovat omaishoitajia? Seinäjokelaiset kertoivat minulle juuri siitä - sana omaishoitaja oli heille tuntematon käsite ennen kuin he sattumalta, hakiessaan apua epätoivoiseen tilanteeseensa, törmäsivät asiaan. Miksi sosiaalitoimi ei kerro asiasta vanhuksille? Tai terveyskeskus?
Kaikki kunnat pitäisi haastaa oikeuteen omaishoitajien kohtelusta. Tätä oikeudenkäyntiä odotellessa voimme tehdä jotain. Jos tiedät jonkun hoitavan kroonisesti sairasta läheistään, kysy onko hän omaishoitaja. Jos ei, auta häntä paperisodassa.
MARJALIISA SIIRA
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja.