Luonto-Liitto on tyrmistynyt Valtiovarainministeriön suunnitelmista leikata nuorisotyöhön suunnattuja varoja. Suomen ainoa lasten ja nuorten oma valtakunnallinen luonto- ja ympäristöjärjestö on osa Suomen luonnonsuojeluliittoa ja edustaa yhteensä 8000 jäsentä.
Kommaritubettajat yhdistävät viihteen ja aatteen
Tämän syksyn Tiedonantaja-festivaalin teema on vaihtoehtoinen media. Omalla tavallaan aihetta lähestyy helsinkiläinen Klaus Kärki, jonka ideana on työväenaatteen tuominen uusiin kanaviin: pelaamisen ja viihteen pariin.
– Haluamme käyttää tilaisuuden ja kutsua koolle kaikki tubettamisesta ja striimaamisesta, eli Internetiin videoviihteen ja asiaohjelmien tuottamisesta kiinnostuneet toverit.
Jo nyt idean ympärille on muodostunut pieni "kommaritubettajien" verkosto. Kärki kannustaa liittymään ennakkoluulotta mukaan, jos aihe herättää intohimoja.
– Onko sinulla vanhoja YouTube-videoita, mutta innostus päässyt lopahtamaan? Hyviä suunnitelmia, muttei ketään kenen kanssa toteuttaa ne? Tule esittelemään ideoitasi ja videoitasi, tutustumaan samanmielisiin, ja suunnittelemaan yhdessä uusia projekteja.
Workshop-tyylinen Kommaritubettajien miitti järjestetään festivaalipäivänä 7. lokakuuta Työväenmuseo Werstaan Höyrykoneella klo 12:00–14:00. Paikalle sopii tulla myös ihan vain kannustamaan, eli nykykielellä komppaamaan, symppaamaan ja fanittamaan.
Maratonilähetys festivaalin tueksi
Striimaamisen maailmaan voi tutustua jo ennen festivaaleja. Alkusysäyksenä toiminnalle ryhmä järjestää varainkeruutempauksen suorana lähetyksenä Twitch- ja YouTube-sivustoilla 23.9. klo 12–24.
– Kyseessä on kansainvälisesti suurta suosiota nauttiva maratonilähetysformaatti, jossa pelaamme yhdessä pelejä, vastailemme chatin kautta tuleviin kysymyksiin, luemme lahjoitusviestejä, ja niin edespäin, kertoo Kärki.
– Tärkeimpänä kaikista näytämme katsojille liikkeemme elinvoimaisuuden, ja innostamme yhteisöllisyydellämme uusia ihmisiä mukaan.
Varainkeruulähetyksen ohjelmatiedot löydät osoitteesta www.tiedonantaja-festivaali.net
Kirjoittajan artikkelit
Posti ilmoitti siirtävänsä päiväpostin jakelun sanomalehdenjakelun yhteyteen neljällä paikkakunnalla Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että Posti siirtää yhä enemmän työtä halvemman työehtosopimuksen piiriin. PAUn liittovaltuusto pitää erittäin ongelmallisena tilannetta, jossa postialalla samaa työtä tehdään eri palkalla ja eri työehdoilla.
Työttömien Keskusjärjestö torjuu työttömiin kohdistuvat leikkaukset ja kiristysehdotukset. Maan hallituksen tulee syksyn budjettiriihessä parantaa työttömyysturvaa ja työllisyyspalveluita työttömyysturvan leikkausten sijaan, jotta Suomi saadaan terveelle nousu-uralle.
- ‹ edellinen
- 24 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Metsästä tuli näyttämö ja näyttelijöistä sen tulkkeja, kun Metsäteatteri toi huumorin, utopian ja kriittisen kysymisen keskelle Sävärin metsää Sastamalassa. Metsäkissa2044-hankkeen osana toteutettu Puut ja heidän vehreytensä -demo kutsui yleisön katsomaan metsää toisin – ei vain kuitupuuna, vaan yhteisenä elämän tilana, jossa ilo ja nauru voivat olla radikaalia vastarintaa. Jutun lopusta löydät tiedot Tampereen metsissä syksyllä nähtävistä maksuttomista Metsäteatterin esityksistä ja niihin ilmoittautumisesta.
11.-12. 10. Helsingissä järjestettävä Tiedonantaja-festivaali nostaa esiin sen, mitä valtamedia usein sivuuttaa: pääoman kasautumisen, työn arjen ja yhteiskunnallisen vastarinnan. Festivaali kokoaa yhteen aktivistit, tutkijat ja taiteilijat, jotka eivät tyydy katsomaan sivusta, kun sananvapaus ja moniäänisyys murenevat teknologisen ja taloudellisen vallan puristuksessa. Tapahtuma toimii vastavoimana mediakentän keskittämiselle ja kutsuu työväenluokan ääntä esiin – ei vain kuultavaksi, vaan vaikuttamaan.
Lauri Ylönen tuo uuden äänen Bad Wolvesin raskaaseen soundiin. Uusi versio kappaleesta Say It Again on enemmän kuin musiikkia – se on kohtaaminen. Kulttuuriteollisuus on paketoinut tunteet, Ylösen ääni toimii ja hengittää. Tässä raidassa kuuluu yhteistyön voima.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.