Kuinka vasemmisto hukkasi hallituksessa rauhanpolitiikan ja vaihtoi Natoon

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkä linja jatkuu Naton jäsenenä, väitti ulkoministeri Pekka Haavisto esitellessään hallituksen esityksen Natoon liittymisestä (HS 7.12.). Hän kehui eduskunnassa, että Suomi saa Natossa laajemmat vaikutusmahdollisuudet, edistää ihmisoikeusperusteista ulkopolitiikkaa, kannattaa ydinaseriisuntaa ja vahvistaa omaa turvallisuutta ja alueellista vakautta. 

Voiko ministeri enää enemmän väärää todistusta antaa? Haavisto jatkoi ”suomettumisen” ajan eliitin kielenkäyttöä, jossa todellisia tavoitteita verhotaan liturgialla. 

Sokea Reettakin sen näkee, että kyse on Suomen pitkän linjan hylkäämisestä. Ulkopolitiikan keinojen ensisijaisuus on vaihdettu vaarallisiin kuvitelmiin turvallisuuden rakentamisesta aseiden, Naton ja Yhdysvaltojen ydinasepelotteen varaan. Hallitus on hukannut Suomen rauhanpolitiikan perinnön.  

Kanta ydinaseisiin muuttunut

Vielä kesäkuussa, kun Vasemmistoliiton puoluekokous siunasi Nato-jäsenyyden hakemisen, se edellytti ”Suomen korostavan, että maahan ei oteta ydinaseita, pysyviä Naton tukikohtia tai pysyviä Naton joukkoja”. Samanlaisia tavoitteita oli aiemmin muillakin hallituspuolueilla.

Nyt hallitus esittää, että ”Suomi osallistuu täysimääräisesti Naton toimintaan”, ilman varauksia ydinaseista ja tukikohdista. Pääministeri Sanna Marinin mukaan on ”hyvin tärkeää, että emme ennalta aseta ehtoja tai pyrkisi rajaamaan omaa liikkumavaraamme, mitä tulee pysyviin tukikohtiin tai ydinasekysymyksiin” (Ylen Ykkösaamu 29.10.).

Linja myös ydinasepolitiikassa on muuttunut. Suomen edustajat äänestivät tänä syksynä YK:ssa ensi kertaa ydinasekieltosopimusta vastaan ja ulkoministerikin myönsi eduskunnassa, että näin toteutettiin Naton yhteistä politiikkaa. Myös kanta ydinaseriisuntaa vaativaan, ydinaseiden tuhoisia humanitaarisia vaikutuksia koskevaan lausumaan oli vaihtunut sen tukemisesta tyhjää äänestämiseen. 

Ulkopoliittisen instituutin tutkijat Matti Pesu ja Tuomas Iso-Markku arvioivat Suomen ja Naton sisäpiirien haastattelujen perusteella, että Suomen odotetaan etulinjan maana osallistuvan kaikessa hiljaisuudessa Naton ydinaseoperaatioiden tukitehtäviin ja harjoituksiin (SNOWCAT). ”Etenkin, kun Suomelle tulee F-35-hävittäjiä, joiden ympärille Nato aikoo keskittää ydinasetoimintojaan” ja ”mahdollisen kriisin tullen Nato-koneet lentäisivät todennäköisesti Suomen ilmatilan kautta”. (IL 15.12.) 

Asemäärärahat ovat kasvaneet yli kolminkertaisiksi ja puolustusministeriön menot yhteensä yli kaksinkertaiksi siitä, mitä ne olivat nykyisen eduskuntakauden alkaessa. Kuva: Lähde https://budjetti.vm.fi ja HS 15.12.2022

Ydinaseet ja sopimus USA:n kanssa

Presidentti Sauli Niinistö rauhoitteli pääministerin ydinasepuheiden herättämää huolta ilmoittamalla, että Suomella ei ole aikeita tuoda tänne ydinaseita eikä niitä ole tänne tarjottu (Yle 7.11.). Jos näin on, miksi sitä ei haluta kirjata jäsenyyssopimuksen yhteyteen? 

Rajoitukset koskisivat käytännössä nimenomaan Yhdysvaltojen ydinaseita, Natollahan ei ole omia ydinaseita. Onko niin, että kantaa ei haluta ottaa, koska se vaikeuttaisi parhaillaan käytäviä neuvotteluja Suomen ja Yhdysvaltojen puolustussopimuksesta?

Yhdysvallat solmi keväällä puolustussopimuksen Norjan kanssa. Se antaa Yhdysvalloille ehdottoman oikeuden toimintaan neljällä alueella, joille se voi vapaasti sijoittaa joukkoja, järjestää harjoituksia ja tuoda aseita. Osiin alueista on pääsy vain Yhdysvaltojen armeijalla. Sopimuksen mukaan alueet eivät ole Norjan lakien ja viranomaisten alaisuudessa. Nämä sotilasalueet perustetaan Ryggen, Solan, Evenesin ja Ramsudin lento- ja laivastotukikohtien ympärille. (High North News 8.6.).

Jos Suomi solmii vastaavan sopimuksen, saa Yhdysvaltojen armeija vapaan pääsyn sovittavien alueiden tukikohtiin ja oikeuden varastoida sinne aseita. Suomen ydinenergialaki – johon hallitusvasemmisto on yrittänyt vedota – ei estäisi tuomasta alueelle myös ydinaseita tai järjestämästä esimerkiksi ilmavoimien ydinaseharjoituksia.

Washingtonissa Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon nähdään keinona vahvistaa Naton itärajaa ja samalla Yhdysvaltojen johtamaa liittoutumaa kilpailussa Arktisen luonnonvarojen hallinnasta. Suomelle se ei tuo lisää turvallisuutta vaan uhkia ja riskejä. 

Missä riskiarviot?

Suomen linjana on pitkään ollut pyrkimys pysytellä suurvaltojen välisten ristiriitojen ulkopuolella ja ehkäistä joutuminen sotilaallisen konfliktin osapuoleksi. Nyt hallitus perustelee Natoon liittymistä Venäjän uhkalla, mutta ei arvioi Nato-jäsenyyden tuomia vaaroja. Pitkän linjan sijasta esitystä leimaa historiattomuus, lyhytnäköisyys ja seurausten arvion puuttuminen.

Maamme itärajan muuttuminen Naton etulinjaksi Venäjää vastaan sivuutetaan hallituksen esityksessä vain muutamalla sanalla. Samoin ohitetaan arvio riskeistä, joita liittyy Suomelle todennäköisesti esitettäviin sotilaallisiin tehtäviin Baltian maiden, Itämeren ja Pohjolan alueilla.

Esityksessä todetaan Venäjän johdon uhkailut ydinaseiden käytöstä, mutta jätetään kertomatta, että myöskään Nato ja Yhdysvallat eivät ole hyväksyneet ydinaseiden ensikäytön kieltoa. 

Esityksessä listataan Naton periaatteita, mutta ei arvioida, miten niitä on toteutettu käytännössä. Periaatteilla on pyyhitty pöytää, kun Nato on käynyt YK:n peruskirjaa rikkoen sotia Jugoslaviassa, Afganistanissa ja Libyassa. Uudessa strategiassaan Nato määrittelee viholliseksi Venäjän ja terrorismin, jonka esimerkiksi Turkin ja Yhdysvaltojen hallitukset tulkitsevat paljon laajemmin kuin yleensä oikeusvaltioissa. Se pitää uhkana myös Kiinaa. 

Ihmisoikeudet kauppatavarana

Kun Turkki hyökkäsi kolme vuotta sitten Syyrian pohjoisosiin, Antti Rinteen hallitus tuomitsi sen ja jäädytti aseviennin Turkkiin. Nyt Turkin pommittaessa kurdialueita ja valmistellessa maahyökkäystä Pohjois-Syyriaan, on Marinin hallitus vaiennut. 

Vielä keväällä Turkin esittäessä ensimmäisiä varauksia Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioimiselle, Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo julisti, että Suomi ei neuvottele ihmisoikeuksista ja oikeusvaltiosta”. Kokoomuksen Petteri Orpon ehdotus antaa  Erdoğanille periksi aseviennissä edusti Saramon mukaan ”täydellistä diplomatian tajun puutetta – sellaisen huutokaupan tieltä ei ole paluuta” (KU 11.6.). 

Nyt hallitus neuvottelee ihmisoikeuksista, oikeusvaltion mekanismeista ja kurdien oikeuksista kesällä Naton pääsihteerin johdolla Madridin huippukokouksessa solmitun – ja myös VAS:n puheenjohtaja Li Anderssonin hyväksymän – Suomen, Ruotsin ja Turkin yhteisymmärryspöytäkirjan pohjalta. Puolustusministeri Antti Kaikkonen on jo kollegalleen luvannut, että asevientilupia Turkkiin aletaan myöntää (Demokraatti 18.12.). Tämä siis samaan aikaan kun Turkki ilmoittaa valmistelevansa maahyökkäystä Syyriaan. Ja Helsingissä poliisi kieltää kurdijärjestöjen lippujen käyttämisen mielenosoituksessa. 

Tasavallan presidentti ja hallitus ovat tehneet Suomesta pelinappulan Recep Tayyip Erdoğanin pyrkimyksissä varmistaa Yhdysvaltojen ja Naton tuki sodalle kurdeja vastaan, ostaa hävittäjiä Yhdysvalloista, kasvattaa vaikutusvaltaansa ja suunnata Turkin vaalien edellä huomiota pois maan taloudellisista ja sosiaalisista ongelmista.

Kuva: Toivo Koivisto

Vastakkainasettelu ja ympäristökriisi

”Olemme matkalla ilmastohelvettiin”, totesi pääsihteeri Antonio Guterres YK:n ilmastokokouksessa marraskuussa: ”Ihmiskunnalla on valinta: tehdä yhteistyötä tai tuhoutua.” (HS 7.11.)

Hallituksen esityksen 117 sivulla ilmastonmuutos mainitaan vain parilla sanalla, luontokatoa ei lainkaan eikä myöskään asevarustelun ja sotien ympäristövaikutuksia. Armeijat ja aseteollisuus ovat kuitenkin maailman suurimpia päästöjen aiheuttajia. Pelkästään Yhdysvaltojen asevoimien arvioidaan tuottavan enemmän päästöjä kuin 140 maailman pienintä valtiota yhteensä (HS 18.11.21).

Liittyminen Natoon merkitsee sitoutumista liittoutumaan, joka pyrkii palauttamaan ennen muuta Yhdysvaltojen sotilaalliseen voimaan ja hegemoniaan perustuvan kansainvälisen järjestyksen, jonka Kiina, Intia, Venäjä ja monet muut kehittyvät maat ovat haastaneet. Siinä Suomikin on Guterresin kuvaamalla ”valtatiellä ilmastohelvetissä jalka edelleen kaasupolkimella”.

Asemenot paisuvat

Suomi varustautuu nyt ennennäkemätöntä vauhtia. Puolustusministeriön hallinnonalan menot olivat vuonna 2019 yhteensä 3,1 miljardia euroa. Valtion ensi vuoden budjetissa ne ovat jo 6,1 miljardia ja sen lisäksi tulevat vielä Ukrainan aseavun, raja-aidan ym. kulut.

Puolustusmateriaalihankintojen osuus puolustusvoimien menoista oli vuoden 2019 budjetissa 774 miljoonaa euroa. Ensi vuoden budjetissa puolustusmateriaalihankintoihin on osoitettu 1  585 miljoonaa. Sen päälle tulee vielä noin 800 miljoonaa Venäjän hyökkäyksen jälkeen asehankintoihin myönnetystä lisävaltuudesta (HS 15.12.) ja indeksikorotuksista johtuvaa lisäystä F-35 hävittäjien hintaan. Puolustusvoimien kokonaismenot ovat siis kasvaneet nykyisen eduskunnan kaudella kaksinkertaisiksi ja asehankintojen määrärahat reilusti yli kolminkertaisiksi. Se on tapahtunut hallituksen yksimielisillä päätöksillä. Nato-sopimuksessa sitoudutaan jatkamaan tällä tiellä. 

Samaan aikaan valtiovarainministeriö vaatii miljardien leikkauksia, vaikka julkiset palvelut ovat kriisissä, energian hinnat pilvissä, talous taantuu ja rahaa tarvitaan ympäristötekoihin.

Kiireellä ennen vaaleja?

Päätös jäsenyyden hakemisesta ajettiin viime keväänä läpi kovalla kiireellä Venäjän uhkaan ja mystiseen ”aikaikkunaan” vedoten. Venäjän asevoimat ovat sen jälkeen vähentyneet Suomen lähialueilla. Jäsenhakemus odottaa yhä Turkin ja Unkarin ratifioimista. Mutta taas on kiire. 

Nato-jäsenyydestä ei haluttu järjestää kansanäänestystä. Nyt kansalaisille ei haluta antaa mahdollisuutta linjata ratkaisua myöskään kevään eduskuntavaaleissa. Hallituksen mielestä Nato-sopimuksen hyväksymiseen ei tarvita edes eduskunnan määräenemmistöä, vaikka jäsenyys kaventaa ainakin epäsuorasti Suomen itsenäisyyttä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Vaikka gallupeissa ja eduskunnassa suuri enemmistö tukee Natoon liittymistä, on rauhanliikkeen syytä jatkaa pitkällä linjallaan. Naton laajentaminen ei ole maailman valtavirtaa vaan tuhoisa reaktio kylmän sodan jälkeisen Euroopan turvallisuusjärjestelmän rakentamisen epäonnistumiseen. Sotapolitiikalle tarvitaan rauhanoppositio, rohkeita sotapuheen, ydinpelotteen, militarismin ja ryssävihan kyseenalaistajia. Sitä tarvitaan myös eduskunnassa, jossa ei nyt ole yhtään Natoa ja asevarustelua vastustavaa puoluetta. Siksi on tärkeä, että SKP kokoaa yhdessä hallitusvasemmistoon pettyneiden kanssa listoja eduskuntavaaleihin.