Kuka tarvitsee Suomen historian suurinta varusteluohjelmaa?
Hallituksen budjettiriihessä hyväksyttiin vähin äänin
Suomen sodanjälkeisen historian suurimman asehankintaohjelman käynnistäminen.
Kaikkiaan asehankintoihin aiotaan käyttää ainakin 24 miljardia
markkaa vuosina 2002-2008.
Kokonaisuudessaan varusteluohjelma sisältyy syyskuun viidentenä
eduskunnalle annettavaan hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen
selontekoon. Sen hyväksyivät kesällä yksimielisesti
kaikki hallituspuolueet. Ensi kertaa on myös Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
kokonaisuudessaan tukemassa asevarustelua ja Nato-kumppanuuden tiivistämistä
merkitsevää puolustuspoliittista ohjelmaa.
Selonteon arviosta näkyy selvästi Natoon suuntautuneiden poliitikkojen
ja kenraaleiden vahvistunut ote Suomen turvallisuuspolitiikassa.
Suomea uhkaa selonteon mukaan ”ensisijassa strateginen isku, jolla
pyritään pakottamaan valtakunnan johto haluttuihin ratkaisuihin
kohdistamalla lamauttavia toimia yhteiskunnan elintärkeisiin kohteisiin
ja toimintoihin sekä puolustusjärjestelmään”. Tämän
sotilaallisen uhkan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi hallitus esittää
asevarustelun lisäämistä ja tiivistyvää kytkeytymistä
Naton ja EU:n sotilaalliseen toimintaan.
Asehankintoihin jopa yli 30 miljardia?
Selonteossa esitetään armeijan määrärahojen
roimaa tasokorotusta, 9,5 miljardista markasta noin 11 miljardiin. Sen mukaan
vuosina 2002-2008 käytetään asehankintoihin yhteensä
ainakin 24 miljardia.
Tämän summan päälle tulevat vielä mahdolliset
maamiinat korvaavan asejärjestelmän ja taisteluhelikopterien hankinnan
lisälaskut. Puolustusvoimien mukaan maamiinojen korvaaminen maksaisi
aluksi 4-5 miljardia ja myöhemmin vielä 4 miljardia.
Asevarusteluun siis riittää lisää miljardeja samaan
aikaan kun köyhyyspaketti ei ole edes viittä prosenttia puolustusmenoista,
pitkäaikaistyöttömien toimeentuloturvaa heikennetään,
eläke-ikää aiotaan nostaa, kehitysyhteistyön osuus kansantulosta
on häpeällisen alhainen, ilmastopäästöjen vähentämisessä
tyydytään nollatavoitteeseen jne.
Asevaraisen turvallisuuden korostaminen
Suomessa totuttiin Kekkosen presidenttikaudella ajattelemaan, että
ulkopolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Myös presidentti
Halonen on puheissaan korostanut laaja-alaista turvallisuuskäsitystä,
joka ei perustu asevoimaan eikä sotilaalliseen liittoutumiseen.
Hallituksen selonteossa nämä arviot on käännetty
ylösalaisin. Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen linja kiteytetään
selonteossa kolmeen tekijään: 1) ”Uskottavan puolustuskyvyn”
kehittäminen, 2) pysyttäytyminen ”vallitsevissa olosuhteissa”
sotilaallisesti liittoutumattomana, 3) osallistuminen kansainväliseen
turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön, joka perustuu ennen muuta
Naton johdolla toteutettaviin operaatioihin ja EU:n sotilaallisen toimintakyvyn
vahvistamiseen tiiviissä yhteistyössä Naton kanssa.
Ulkopolitiikan ensisijaisuuden on siis korvannut asevaraisen turvallisuuden
korostaminen. YK:n, Ety-järjestön, itsenäinen puolustuksen
ja kansainvälisen aseidenriisunnan sijaan on tullut asevarustelu, Naton
sotilaallinen voima ja EU:n militarisoiminen.
Kohti Nato-jäsenyyttä?
Kun Suomen linja korosti aiemmin YK:n ja Etyjin roolia rauhan turvaamisessa,
niin nyt hallitus pitää ”Naton johdolla toteutettavia operaatioita
ensisijaisena toimintavaihtoehtona eurooppalaisessa kriisinhallinnassa”.
Natoa kehutaan selonteossa ”vakauden ylläpitäjäksi”
ja Naton uusi strategia hyväksytään kritiikittä, vaikka
se perustuu omankädenoikeuteen ja YK:n periaatteiden rikkomiseen.
Selonteon mukaan ”EU:n ja Naton laajentunen muokkaavat Euroopan
kokonaismuutosta”, jonka ”ansiosta Itämeren alueen turvallisuus
vahvistuu”. Eli Baltian maiden Nato-jäsenyydelle näytetään
varovaisesti vihreää valoa. Tämä on samankaltainen myönteinen
arvio Baltian maiden Nato-jäsenyydestä, kuin puolustusvoimien
uuden komentaja Juhani Kaskealan kesäkuussa Helsingin Sanomille antamassa
haastattelussa, josta eräät hallituspuolueidenkin edustajat Kaskealaa
silloin kritisoivat.
Selonteossa tuetaan myös rauhaanpakottamista, johon Suomi ei ole
tähän mennessä osallistunut. Selonteon mukaan ”tilanne
on voitava tarpeen tullen vakauttaa ilman kiistan osapuolten suostumusta
tai myötävaikutusta”, ”puuttumalla sotilaallisesti valtion
sisäiseen tai valtioiden väliseen konfliktiin tarpeen tullen myös
vastoin asianomaisen valtion suostumusta”. Viime vuonna tehty muutos,
jolla rauhanturvalaista poistettiin rauhaanpakottamiseen osallistumisen
kieltävä kohta, saa näin jatkoa.
Siviilikriisinhallinta on selonteossa lähinnä viikunanlehti
Nato-johtoiselle voimapolitiikalle ja asevarustelulle. Siinä missä
armeija saa miljardeja markkoja, luvataan siviilikriisinhallintaan 60-70
poliisia, 10 oikeusasiantuntijaa ja 200 pelastusammattilaista. Kansalaisjärjestöistä
ei ole edes puhetta.
Taisteluhelikopterit osa Naton PARP-ohjelmaa
Vielä keväällä SDP ja Vasemmistoliitto vannoivat,
että selontekoon ei saa tulla mainintaa taisteluhelikoptereista, ”ei
edes rivien väliin”. Toisin kuitenkin kävi. Selonteossa kaikki
hallituspuolueet sitoutuivat selvittämään taisteluhelikopterien,
panssarikaluston ja liikkuvan ohjusjärjestelmän hankkimista. Vasemmistoliittokin
varasi itselleen vain mahdollisuuden asettaa maavoimien panssarikaluston
hankkimisen etusijalle helikoptereihin verrattuna. Varmimman vakuudeksi
kesän puoluekokous poisti – yksimielisesti – Vasemmistoliiton tavoiteohjelmasta
asemenojen lisäämistä vastustavat tavoitteet.
Vaikka päätöstä taistelukoptereista ei hallituksessa
vielä tehty, on puolustusmenojen tasokorotus 11 miljardiin markkaan
sellainen, että siihen voidaan puolustusministerin mukaan sisällyttää
taisteluhelikopterien hankinnan käynnistäminen. Puolustusvoimien
komentaja Kaskeala puolestaan ilmoitti, että ”taistelukentän
moderniin kolmiulotteisiin kompositioon” tarvitaan sekä taisteluhelikopterit
että uusia panssareita.
Käytännössä määrärahojen tasokorotus
tähtää ennen muuta armeijan Nato-yhteensopivuuden lisäämiseen
hankkimalla sekä taisteluhelikoptereita, panssareita ja muuta uutta
aseteknologiaa. Esitetyt summat ovatkin todennäköisesti vasta
osa kustannuksista. Esimerkiksi Hornet-hävittäjien hankinnasta
päätettäessä hinnaksi esitettiin 9,5 miljardia, mutta
niistä maksettiin lopulta 18 miljardia.
Pekka Ervastin ja Jaakko Laakson kirjassa
Karhun naapurista Naton
kainaloon
kerrotaan Suomen osallistuneen vuodesta 1995 alkaen – siis
Lipposen ensimmäisestä hallituksesta alkaen – Naton PARP-prosessiin
(Planning and Review Process), jossa systemaattisesti käydään
läpi Naton asettamia vaatimuksia mm. Suomen puolustuspolitiikalle,
maa-, ilma- ja merivoimien aseistukselle, strategisille kuljetuksille, tiedustelulle
jne. PARP-ohjelman painopisteet ovat ne, joiden pohjalta hallitusryhmien
nyt yksimielisesti hyväksymän puolustuselonteon asehankintoja
valmistellaan.
Ei vieläkään Ottawan sopimukseen
Muuten EU:n mallioppilaana esiintynyt Suomi on ainoa EU-maa, joka ei
ole allekirjoittanut maamiinat kieltävää Ottawan sopimusta.
Selonteko ei tuo tähän vieläkään muutosta. Siinä
luvataan selvittää asiaa ja pyrkiä mukaan sopimukseen vuonna
2006, mutta ratkaisu jätetään tehtäväksi uuden
selonteon yhteydessä vuonna 2004. Kenraaleille kuitenkin luvataan jo
nyt, että jalkaväkimiinoista luopumista ei edes harkita ilman
korvaavien asejärjestelmien hankintaa.
Kuvaavaa on sekin, että selonteossa ei aseteta mitään
muitakaan tavoitteita kansainväliselle aseidenriisunnalle. Siinä
ei esimerkiksi asetuta vastustamaan USA:n hallinnon uutta ”tähtien
sota” -hanketta.
Nato-kumppanuus vie Bushin linjoille
Selonteon kritiikitöntä suhtautumista nykyiseen globalisaatioon
kuvaa se, että siitä puuttuvat asevaraisen turvallisuusajattelun
ja Naton voimapolitiikan kritiikin ohella kokonaan myös ilmastomuutoksen,
ylikansallisten yhtiöiden vallan, globaalin eriarvoisuuden, työttömyyden
ja sosiaaliturvan heikentymisen kaltaiset ongelmat. Tätä ei selitä
se, että ulkoministeriö valmisteli keväällä eduskunnan
ulkoasiainvaliokunnalle selonteon globalisaatiosta. Samat asiat – eräitä
ympäristökysymyksiä lukuun ottamatta – puuttuvat nimittäin
kokonaan myös siitä.
Puolustusselonteon korostama Nato-kumppanuus vie hallitusta siten turvallisuuspolitiikassa
yhä enemmän USA:n presidentti Bushin oikeistolaisen voimapolitiikan
linjoille. Voi vain kysyä, kuka uskoo Bushin hallinnon johtaman Naton
politiikan tuovan maailmaan mitään vakautta? Puolustusselonteko
onkin hälytys toimintaan kaikille, jotka haluavat pitää Suomen
erossa Natosta.
Vaihtoehto Nato-politiikalle
SKP:n edustajakokouksen kansainvälisessä asiakirjassa on esitetty
vaihtoehto asevarustelun, EU:n militarisoimisen ja Naton laajentamisen linjalle.
Se nojaa suomalaisten enemmistön kannattaman ja hyväksi koetun
rauhanpolitiikan ja sotilaallisen liittoutumattomuuden linjaan.
SKP vastustaa osallistumista EU:n militarisoimiseen ja torjuu ehdottomasti
Natoon liittymisen. Nato ei tuo Itämeren alueella lisää vakautta,
vaan lisää ydinaseita ja riskejä joutumisesta esimerkiksi
presidentti Bushin voimapolitiikan pelinappulaksi. Itämeren ja Pohjolan
vakauden kannalta on tärkeää, että Suomella on myös
itsenäinen idänpolitiikka.
SKP vaatii eduskuntaa torjumaan taisteluhelikopterien hankinnan, jota
ei tarvita Suomen turvallisuutta vaan Naton ja euroarmeijan sotatoimiin
osallistumista varten. Suomen tulee sitoutua maamiinat kieltävään
sopimukseen ilman, että lisätään muita asehankintoja.
Asevarustelun sijasta on ohjattava varoja ihmisten toimeentuloturvaan, työllisyyteen,
ympäristönsuojeluun ja kehitysmaiden auttamiseen.
