"Lista kouraan ja nimiä keräämään!"

22.02.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 8 / 22.2.2008

Vaalien alla kaikki puolueet astuvat askeleen vasemmalle, jalkautuvat kaduille ihmisten pariin ja kuuntelevat kansaa. Kaikki lupaavat parantaa palveluja, ovat vähävaraisten asialla ja korottavat mielellään alipalkatun hoitohenkilökunnan palkkoja.


Miten tässä "vasemmistobuumissa" Suomen kommunistinen puolue voisi erottautua? Sitä pohdittiin viime lauantaina kunnallisvaalitapaamisessa Helsingissä.


– Ihmisten parissa pitää olla koko ajan, SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen korosti. – Tarvitaan toimintaa paikallisissa, konkreettisissa kamppailuissa, joissa ihmiset kokevat, että voivat vaikuttaa edes jotain maailman menoon. Julkisuuden kautta paikallisilla kamppailulla voi olla laajempaa poliittista merkitystä.




Hyvinvointipalvelujen karsiminen suututtaa



Kuntapuitelain toteuttaminen ja sen mukanaan tuoma palvelujen yksityistäminen on jo purrut monilla paikkakunnilla. Palveluja on karsittu ja keskitetty pitkien matkojen päähän. Ihmiset ovat vihaisia ja haluavat tehdä jotain.


– Kokoa ryhmä ja tee aloite, sitten lista kouraan ja nimiä keräämään, SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Toivo Koivisto innosti porukkaa. – Voidaan lähteä puolustamaan vaikka omaa koulua tai terveyskeskusta. Siinä samalla voi puhua ihmisten kanssa muistakin asioista. Kyllä näitä huolenaiheita löytyy kaikilla paikkakunnilla.


Miika Kuusisto Eurasta kertoi, että terveydenhuolto ja muutkin palvelut on heillä kuntaliitoksia odotellessa ajettu alas.


– Monia palveluja esimerkiksi lapsiperheet joutuvat hakemaan Harjavallasta tai Porista.


Vantaalla ihmiset ovat huolestuneet Peijaksen sairaalan päivystyksen siirtymisestä MedOne Oy:n hoitoon ja toiminta terveydenhuollon asteittaista yksityistämistä vastaan on jo alkanut.




Puolet ihmiskuntaa evakkoretkelle?



Tero Pitkä Heinolasta on perehtynyt ilmastonmuutoksen seurauksiin.


– Jos napajäätiköt sulavat kuten tiedemiehet ennustavat, vesi valtaa niin suuret alueet maapallolla, että puolet ihmiskunnasta joutuu muuttamaan asuinsijoiltaan. Se on niin valtava kansainvaellus, että sitä voi verrata maailmanloppuun, Pitkä sanoi kunnallistapaamisen ilmastonmuutosta käsitelleessä työryhmässä.


Pitkä kertoi, että Heinolassa on äskettäin aivan spontaanisti perustettu HEAVY eli Heinolan Ekologisesti Ahdistuneiden Vanhempien Yhdistys. Siellä mietitään kaupungille esitettäviä konkreettisia vaatimuksia, esimerkiksi kaupungin siirtymistä vihreään sähköön ja energiapuun kasvattamista joutomailla pellettien valmistusta varten.


Hyviä aloitteita tarvitaan ja pian, vaadittiin työryhmässä. Ilmaista joukkoliikennettä voisi ehdottaa kokeiltavaksi kaupungeissa. Se voisi olla aluksi määräaikainen, jolloin ihmiset tottuisivat käyttämään julkista liikennettä.




Naiset kahvinkeittäjinä vai!



Tavoitteena on tietysti lisätä niiden kuntien määrää, joissa ehdokkaita asetetaan (viimeksi oli 53 kuntaa) ja ehdokkaitten yhteismäärää. Haastavin lienee Yrjö Hakasen asettama tavoite, että naisehdokkaitten määrää lisättäisiin aikaisemmasta, hävettävän vähäisestä 30 prosentista 40:een. Miksei samalla tasa-arvoiseen 50 prosenttiin? Olisivatko naiset, usein vain taustalla uurastajat, myös avain uuteen vaalimenestykseen? (MLS)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli