MAHTAVAHENKINEN JUHLAKONSERTTI

02.10.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja 36/2.10.2009

Tiedonantajan 40-vuotistapahtuma Tampereella viime lauantaina huipentui Tampereen työväentalon konsertti- ja juhlasalissa Konsussa pidettyyn juhlakonserttiin, jossa oli salin täydeltä väkeä, noin 500 ihmistä. Yhteensä tapahtuman eri tilaisuuksiin osallistui reilusti yli tuhat ihmistä. Juhlan aikana lehdelle kerättiin tukea 2026,20 euroa.




Saaristo, Sorvali, Agit Prop



Konsertin aloitti Anneli Saaristo, joka sanoi olevansa iloinen mukanaolosta ja tilaisuudesta laulaa työväenlauluja. Hän lauloikin Eero Ojasen säestämänä kaksi vanhaa työväenlaulua Taistojen tiellä ja Warshavjanka. Niitä seurasivat uudemmat laulut, jotka huipentuivat Marja-Leena Mikkolan ja Kaj Chydeniuksen jo klassikoksi muodostuneeseen lauluun Tyttö ja tanssiva karhu.


Sitten oli vuorossa Ritva Sorvali, joka Saku Koskelaisen säestämänä esitti lauluja muun muassa Elvi Sinervon, William Shakespearen, Heinrich Heinen ja Ahti Taposen teksteihin. EU-komennon syvää ajankohtaisuutta ilmensi laulu Euroopan syrjäkylät.


Sitten astuivat lavalle Monna Kamu, Sinikka Sokka, Pekka Aarnio ja Martti Launis eli Agit Prop säestäjänään Eero Ojanen. Aarnion esittelyt lauluista vetivät taitavasti yhteyksiä historian ja nykypäivän välille.


Dialektiikan ylistystä ja Lukevan työläisen kysymyksiä seurasi juonto Gazan asukkaiden kohtalosta ja Punaorvon vala. Kemin veritorstain 50-vuotispäivää muistettiin Elvi Sinervon ja Chydeniuksen Lintu mustasiivellä. Arvo Turtiaisen Isänmaa-runoon sävellettyä laulua pohjusti juonto: Tänä EU-aikana tässä salissa taitaa olla isänmaallisten kansalaisten ydinjoukko.


Toisille isänmaa on tuottoisampi kuin toisille -juonto pohjusti Laulua tuottavista sijoituksista. Kun ei ole sijoituksia, mitä meille jää, kysyi Aarnio. Yhtye vastasi Solidaarisuuslaululla.


Veli, sisko muistutti myös nykyajan sodista ja sorrosta, mutta Aarnio huomautti Latinalaisen Amerikan kehitykseen viitaten, ettei kaikki ole kuitenkaan synkkää. Seurasi Che Guevara.


Vielä kuultiin Allendelle ja – "kun viimeinenkin yhtyeen jäsen on ylittänyt sen ratkaisevan Komsomol-pisteen" eli 60 vuotta – Oppimisen ylistys. Ja ylimääräisenä Natalia.


Esiintyjät johtivat yhteisesti lauletun Kansainvälisen.




Merkkipaalu Tiedonantaja-työn voimistamiseksi



Satu Siirtolan juontamaa konserttia hallitsi musiikki. Kuultiin vain yksi lyhyt puhe.


Päätoimittaja Erkki Susi halusi muistaa kaikki jo edesmenneitä lehden tukijoita, asiamiehiä, avustajia ja toimittajia sekä kiittää kaikkia, jotka nyt ovat mukana arvokkaassa työssä kommunistisen sanomalehden puolesta.


Hän luetteli tunnusmerkkejä, joita noudattamalla Tiedonantaja täyttää uusimman mainoslauseensa "rohkeasti vasemmalla" vaatimukset ja korosti, ettei tämän vaativan tehtävän täyttäminen onnistu ilman yhteisöllisyyttä ja interaktiivisuutta. Kaikki voivat ja kaikkien tulee olla tavalla tai toisella lehden tekijöitä.


– Tällaista Tiedonantaja-yhteisöä pitää jatkuvasti rakentaa ja pyrkiä luomaan uudelleen menneiltä vuosikymmeniltä kuuluisa Tiedonantaja-henki. Tehkäämme tästä Tiedonantajan 40-vuotistapahtumasta uusi merkkipaalu poliittisen kamppailun ja Tiedonantaja-työn voimistamiseksi.




Kuuban puolueelta lahja



Osa innostuneesta juhlaväestä lähti konsertin päätyttyä kotimatkalle, osa jatkoi ravintola Laternassa keskustelun ja musiikin merkeissä.


Kuuban Helsingin-suurlähettiläs Sergio González ojensi Laternan tilaisuudessa SKP:lle ja Tiedonantajalle Kuuban kommunistisen puolueen lahjana kuuluisaa Granma-lehteä symbolisoivan pienoistaulun. Lahjan vastaanottivat SKP:n Tampereen piirin puheenjohtaja Eero Salonen ja päätoimittaja Erkki Susi.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli