Marinin hallitus on saanut budjettiriiheen terveisiä Säätytalon eteen kokoontuneelta Vaihtoehtoisen budjettiriihen osallistujilta. Vaihtoehtoisella budjettiriihellä halutaan viestittää tarpeesta muuttaa painotuksia, kun puolustusministeriön määrärahoihin esitetään 20 prosentin korotusta samaan aikaan kun sosiaali- ja terveysministeriön samoin kuin ympäristöministeriön rahoitusta aiotaan supistaa 2 prosentilla.
Keywords:
Medialiitto esittää törkeitä heikennyksiä lehdistön työntekijöiden sopimuksiin
Lehdistön työehtosopimusneuvottelut alkoivat tänään maanantaina synkissä merkeissä. Työnantajia edustava Medialiitto esitti pitkälti toistakymmentä heikennystä lehdistön työntekijöiden sopimuksiin.
Työnantaja haluaa muun muassa lyhentää lomia jopa kahdella viikolla, pidentää viikkotyöaikaa, heikentää vuorolisiä ja lyhentää synnyttävän vanhemman palkallista vanhempainvapaata.
Työntekijöitä edustava Journalistiliitto on tyrmistynyt Medialiiton esityksistä. Liitot totesivat viime kuussa, että tämän kevään neuvotteluissa keskitytään sopimaan palkoista ja parista muusta muutoksesta. Medialiiton pitkä heikennyslista on kaikkea muuta.
– Medialiitto on toiminut puhutun vastaisesti, täysin poikkeavalla tavalla. Emme pitäneet mahdollisena jatkaa lehdistön työehtosopimusneuvotteluja tänään, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.
Aho toivoo, että neuvotteluja voidaan ensi viikolla jatkaa aiemmin puhutuista lähtökohdista.
– Tavoitteenamme on edelleen pitää huolta jäsentemme toimeentulosta ja saada aikaan palkkaratkaisu, joka ottaa huomioon kovan inflaation.
Neuvottelut jatkuvat 5. huhtikuuta. Journalistiliiton tavoitteena on saada lehdistölle uusi sopimus huhtikuun loppuun mennessä. Palkankorotuksia sisältäneet sopimukset on saatu neuvoteltua jo muun muassa Yleisradion, MTV3:sen ja Elokuva- ja ta-tuotantojen työehtosopimuksiin. Korotukset ovat mukailleen yleistä linjaa.
Kirjoittajan artikkelit
Budjettiriihen lähestyessä Tiedonantajan pääkirjoituksessa vaaditaan loppua markkinakeskeiselle politiikalle.
Alle 10 000 asukkaan kunnissa asuu 13 % kirkosta eroajista, kun näiden kuntien asukkaat muodostavat 16 % suomalaisista. Vielä kymmenen vuotta sitten eroajia oli vähemmän pienemmillä paikkakunnilla.
- ‹ edellinen
- 17 / 94
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Ilmastonmuutos ja ekokriisi laajemminkin on välitön uhka ihmiskunnalle. Kaikkein kovimmin se iskee maapallolla köyhimpiin ja haavoittuvimpiin väestönosiin. Aikaa katastrofiin torjumiseen on vähän.
Rauhan ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta järjestetään mielenosoitus viikonloppuna Helsingissä. Myös asekauppaa Israelin kanssa vaaditaan lopetettavaksi.
Leikkaukset tulevat syventämään luokkajakoa. Rosa Warski kirjoittaa puheenvuorossaan niukkuuspolitiikan vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin.