Mikä mättää kouluissa?

Helmikuun Maanantaiklubilla keskustelemassa olivat koulutussosiologian ja -politiikan professori emeritus Hannu Simola, Helsingin opettajien ammattiyhdistyksen puheenjohtaja Timo Saavalainen ja opiskelija Emilia Heikkinen. Keskustelua juonsi psykologi Emmi Tuomi.

Hannu Simola aloitti muistuttamalla, ettei Suomen peruskoulun taso ole romahtanut, sillä kansainvälisissä vertailuissa Suomen peruskoulu on oppimistuloksiltaan keskimäärin noin kymmeneksi paras. Eurooppalaisista maista edellä on vain Viro.

– Mutta, kannattaa olla huolissaan, sillä jo 2000-luvun alusta ja 90-luvun puoleltakin itseasiassa ihan systemaattisesti koulun vähäosaiset ovat kärsineet. Heikommat oppilaat ovat pudonneet kauemmaksi sieltä keulilta. Oma erityinen piirre on se, että pojat putoavat tyttöihin verrattuna, Simola totesi.

Minkä takia peruskoulu ei ole pystynyt vastaamaan 2000-luvun haasteisiin? 

– Kyse on ensinnäkin koulun toimintaympäristön unohtamisesta ja tämä liitettynä markkinaliberalismin periaatteiden soveltamiseen peruskouluun, Simola sanoi. 

Simola kertoi, että vuonna 1994 Opetushallitus kutsui korkeatasoisen tutkijaryhmän arvioimaan silloista opetussuunnitelmauudistusta. Hän siteerasi muuan muassa raportin kohtaa, jossa sanottiin: “Jos haluaa muuttaa koululaitosta, on karkea virhe käsitellä sitä yksinkertaisena panos-tuotos-järjestelmänä.”

– Koulun toimintaympäristön unohtaminen käy erityisen myrkylliseksi, kun se yhdistyy aikamme markkinaliberalistisen henkeen, Simola sanoi 

– Kun yhteiskunnan ajatellaan koostuvan vain erilaisista yrityksistä, on koulu helppo nähdä muiden joukossa, niinpä siltä on lupa vaatia mitä tahansa. Samalla kansainvälinen edu-bisnes pyrkii luomaan valtavan markkinan julkisen koulun vierelle ja sisälle. Microsoft ja kumppanit ovat olleet erittäin aktiivisia 2010-luvulta lähtien, Simola huomautti. 

Usein kehityssuunnitelmia tulee tahoilta, joilla ei ole riittävää ymmärrystä monimutkaisesta koulumaailmasta. 

Inkluusio onkin säästötoimi?

Timo Saavalainen muistutti puheenvuoronsa aluksi, että opettajan ammatti on Suomessa ollut perinteisesti haluttu ammatti. Tästä hän otti esimerkin, että yliopistossa opettajan koulutukseen on ollut paljon hakijoita.

Hän kertoi, että itse on kolmannen sukupolven opettaja suvussaan ja ammattiyhdistystyöstään huolimatta yhä edelleen opettaa viikoittain oppilaita koulussa.

– 90-luvun lamassa tehtiin resurssien leikkaus, jota ei ole koskaan palautettu takaisin. Silloin leikattiin kymmeniä prosentteja koulujen resursseista ja sen jälkeen taso on pysynyt samana, Saavalainen muistutti. 

Saavalainen kertoi, että on ammattiyhdistystyönsä puolesta saanut paljon yhteydenottoja opettajilta, jotka ovat uupuneet työssään. Usein syy on huonosti toteutuessa inkluusiossa eli erityislasten integraatiossa yleisopetuksen opetusryhmiin.

Inkluusio on Saavalaisen mukaan kaunis ajatus, mutta käytännössä se on ollut säästötoimi, jossa opettaja ja erityislapsi ei ole saanut tarpeeksi tukea – esimerkiksi erityisopettajaa opetustilanteeseen.  

Saavalainen kertoi myös koulujen yhdistämisen aiheuttamista ongelmista. 

– Me Helsingissä tehdään sitä, että hallinnollisesti yhdistetään kouluja ja kouluista tulee valtavan suuria yksiköitä. Meillä on yli tuhannen oppilaan kouluja. Kouluja, joissa saattaa olla kahdeksankymmentä opettajaa ja saman verran avustajia. Se on aikuisia koulussa toista sataa. Semmoinen määrä aikuisia ei muodosta enää työyhteisöä. Kuitenkin yhteisöllisyys opettajanhuoneessa on aivan ratkaisevan tärkeää sille koulutyöskentelylle. Se että meillä on yhteiset arvot ja yhteinen visio ja tavoitteet toteutuvat vain jos työyhteisö on semmoinen jossa tunnen mun työtoverit hyvin, Saavalainen totesi. 

– Meillä on siis kouluja, joissa opettajat eivät tunne toisiaan edes ulkonäöltä, kun toimivat eri yksiköissä. Miten semmoinen voi muodostaa oppilasta tukevan kasvuyhteisön, Saavalainen kysyi.

Puute mielenterveyspalveluista

Kolmas keskustelun avaaja Emilia Heikkinen, joka on juuri aloittanut yliopisto-opinnot ja jolla on siis tuoreita kokemuksia peruskoulusta ja lukiosta, keskittyi oppilaan näkökulmaan koulumaailmassa. 

Hän otti esiin, että oppilaiden näkökulmasta resurssipulan lisäksi puutteelliset ovat mielenterveyspalvelut. 

– Mun lukiossa oli noin seitsemänsataa oppilasta ja yksi koulu-psykologi. Se ei ole hirveän hyvä juttu, Heikkinen sanoi. 

Heikkinen kritisoi myös kansainvälisten oppimistulosten liiallista tuijottamista. 

– Kyse ei ole siitä kuinka hyviä numeroita Suomessa oppilaat saavat. Kyse pitäisi olla siitä, kuinka hyvin oikeasti oppilaat oppivat ja kuinka hyvä olla oppilailla on koulussa, Heikkinen muistutti.

– Nämä PISAn tulokset eivät fiksuutta ja viisautta tai ihmisten paremmuutta mittaa mitenkään. Ei esimerkiksi nämä matematiikan arvosanat ole kaikki kaikessa, Heikkinen totesi. 

Tähän juontaja Tuomikin totesi, että tutkitusti hyvinvoiva ihminen oppii paremmin.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Valtteri Bruun esiintyi Maanantaiklubilla 6. helmikuuta 2023.

Koulun laaja-alainen ymmärtäminen

Keskustelussa käytiin myös läpi, kuinka on laiminlyöty koulu-uudistuksissa varsinaisen opetustyöntekijöiden eli opettajien kuuleminen. Samalla myös puhuttiin paljon siitä, että koulumaailman ongelmat ja syyt ovat laaja-alaisia ja ne myös muuttuvat koko ajan. Yhtä helppoa ratkaisua ei ole, mutta resurssipulaan puuttuminen on hyvä lähtökohta.

Koulumaailman ja järjestelmän laaja-alainen ymmärtäminen on myös perusedellytys siinä esiintyvien ongelmien ja haasteiden ratkaisuun. Keskustelussa todettiin, että usein kehityssuunnitelmia tulee tahoilta, joilla ei ole riittävää ymmärrystä monimutkaisesta koulumaailmasta. 

Keskustelussa käytiin myös läpi sitä, kuinka peruskoulu on suomalaisen yhteiskunnan perusrakennetta, jonka päälle muu yhteiskunta monessa suhteessa rakentuu. Sen laiminlyöminen esimerkiksi henkilöstöresurssipulan kautta murentaa koko suomalaista yhteiskuntaa.

Keskustelu on katsottavissa kokonaisuudessaan Youtubessa Lähiradion kanavalla. Videotallenne antaa hyvät eväät ymmärtää syvemmin peruskouluun liittyvää problematiikkaa ja haasteita.