Muuttaako Yhdysvaltain politiikka suuntaansa?

Yhdysvaltain seuraavan presidentin, republikaanisen puolueen ehdokkaan Donald Trumpin tulevista poliittisista linjauksista on käyty kiivasta keskustelua: muuttuuko Yhdysvaltain ulkopolitiikka ja suhtautuminen esimerkiksi sotaliitto Natoon? Miten käy Yhdysvaltain ja Venäjän välisille suhteille? Vetäytyykö Yhdysvallat Trumpin johdolla kansainvälisistä selkkauksista esimerkiksi Syyriassa?

Paljon on spekulaatiota, vähän valistuneita näkemyksiä.

Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton syytti kovaan ääneen vastustajaansa veljeilystä Venäjän kanssa. Pahat kielet demokraattien riveissä väittivät jopa, että Vladimir Putinilla on sormensa pelissä Trumpin taustajoukoissa.

”Kampanjan aikana esitettiin uskomaton määrä erilaisia väitteitä, joista Venäjä-kortti oli vain yksi.”

Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, Venäjä-asiantuntija Markku Kangaspuro ei usko, että Trumpilla tai tämän taustajoukoilla olisi kytköksiä Venäjälle. Kyse on ennen muuta Yhdysvaltain presidentinvaalitaistelun sisäisestä logiikasta, jossa vastustajaa pyritään mustamaalaamaan kaikin keinoin. Tällä kertaa vaaleissa käytiin ennennäkemättömän likaista kampanjaa niin demokraattien kuin republikaanien leireissä.

– Clintonin puheet Trumpin ja Venäjän yhteyksistä eivät olleet kovin merkittäviä, eikä mitään varsinaisia todisteita ole löytynyt. Kampanjan aikana esitettiin uskomaton määrä erilaisia väitteitä, joista Venäjä-kortti oli vain yksi.

Kaksi macho-hahmoa

Monet ovat tulkinneet, että Trumpin johtama Yhdysvallat voisi ajaa aikaisempaa sovittelevampaa Venäjä-politiikkaa. Tulkintoja perustellaan Trumpin vaalikampanjan aikaisilla lausunnoilla ja Putinin kommenteilla, mutta onko niille perusteita vielä tässä vaiheessa?

Kangaspuro muistuttaa, että Trump ja Putin eivät esimerkiksi ole koskaan tavanneet toisiaan. Trump sanoi kampanjansa aikana kaikenlaista. Hän on todennut esimerkiksi demokraateista, että heihin verrattuna Putin on sentään mies, kova jätkä.

”Trump haluaa tehdä itsestään itsestään cowboy-kovishahmon.”

– Tämä liittyy Trumpin haluun tehdä itsestään cowboy-kovishahmo, joka puhdistaa kaupungin rosvoista ja nahjuksista, sanoo Kangaspuro.

Putinin lausunnot Trumpista on hänen mukaansa käännetty meillä aika erikoisella tavalla. Putin on julkisuudessa todennut lähinnä vain sen, että Trump on ”erikoinen ilmiö”.

Sekä Trump että Putin ovat luoneet itsestään kuvaa macho-miehinä. Tämän perusteella on melko huono vielä päätellä, miten se vaikuttaa Yhdysvaltain ja Venäjän välisiin suhteisiin.

Painopiste Tyynenmeren alueelle

Peruskysymys Kangaspuron mielestä on se, tuoko Trumpin valinta presidentiksi aitoja mahdollisuuksia kahden suurvallan välisten jännitteiden vähentämiseksi.

Ylipäätään amerikkalaiset määrittelevät tällä hetkellä Kiinan kovemmaksi kilpailijaksi kuin Venäjän.

– Yhdysvaltain demokraatit ovat perinteisesti toteuttaneet ideologista ulkopolitiikkaa, jossa ”demokratiaa” on levitetty myös kiväärinpiipulla ja toimia perusteltu ihmisoikeuskysymyksillä. Venäläiset ovat keskimäärin tulleet toimeen paremmin kyynisten pelureiden kanssa – tehdään diili muista piittaamatta, mikäli on tarvetta. Tähän Venäjä panee toivonsa, arvioi Kangaspuro.

Ylipäätään amerikkalaiset määrittelevät tällä hetkellä Kiinan kovemmaksi kilpailijaksi kuin Venäjän, ja Tyynenmeren alue on keskeisemmässä asemassa kuin Eurooppa.

Kangaspuron mielestä Trump voi toteuttaa liikemiesmäistä johtajuutta, jossa lasketaan käytännönläheisesti panos-tuotos-mallin mukaisesti. Trumphan on esimerkiksi väläytellyt yhteistyötä Venäjän kanssa terrorismin kitkemiseksi.

Diili vai konflikti?

Kangaspuro toteaa, että demokraattien Hillary Clinton nauttii Venäjällä erityistä epäluottamusta.

– Ulkoministerinä Clinton tuki avoimesti Putinin vastaisia mielenosoituksia, mikä on ennenkuulumaton tilanne. Miettikääpä, minkälainen kohu nousisi, jos Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov lähtisi julkisesti kannattamaan esimerkiksi Yhdysvaltain rotumielenosoituksia? hän vertaa.

Clinton on myös esittänyt Putinista kaikkea muuta kuin diplomaattisia kommentteja. Hän on muun muassa todennut, ettei näe entisellä KGB-miehellä sielua.

Venäjä muistaa myös hyvin Clintonin masinoimat Irakin hyökkäyssodat, joissa Yhdysvallat rikkoi kansainvälistä oikeutta. Vaakakupissa painavat lisäksi lukuisat värivallankumoukset, joita Yhdysvallat on ollut tukemassa.

Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että Trump on Putinille mieluisempi näky Yhdysvaltain johdossa kuin Clinton.

Kangaspuro ei kuitenkaan ole vakuuttunut, että tästä automaattisesti seuraa suurvaltojen lähentyminen.

– Vaikka Trump ja Venäjä päätyisivätkin ”diiliin”, yhtä todennäköistä voi olla jyrkkä ja raju erimielisyys. Trump on todennut säilyttävänsä Yhdysvaltain aseman maailman johtavana valtiona. Armeijan vahvuutta ja asevarustelua lisätään. Myös Venäjä on lisännyt omaa vaikutusvaltaansa sotilaallista voimaa käyttämällä.

Kangaspuro pelkääkin, että globaalilla tasolla ollaan menossa enemmän konfliktien suuntaan kuin liennytykseen.

Nato ei hajoa

Euroopan unionin tilanne ja erityisesti suhtautuminen Venäjään on Kangaspuron mukaan monimutkainen kysymys. Hänen mielestään on selvää, että sotaliitto Nato ei hajoa. Yhdysvallat on jo vuosikausia vaatinut, että Euroopan Nato-maiden pitää kantaa suurempi vastuu omista sotavoimistaan. Trump on vain sanonut saman vaatimuksen omalla tavallaan, joka ei lopulta eroa esimerkiksi Obaman vastaavasta.

”Naton kaltaisesta tärkeästä työkalusta ei luovuta.”

– En usko, että Yhdysvallat luopuu Natosta tai muista pitkällä aikavälillä synnytetyistä strategioista yhden presidentin kaudella. Naton kaltaisesta tärkeästä työkalusta ei luovuta, arvelee Kangaspuro.

Sen sijaan on todennäköistä, että paineet kasvattaa asevarustelua Euroopassa lisääntyvät – erityisesti tarve hankkia amerikkalaista aseistusta. Tämä kehitys heijastuu myös Suomeen: tulevista hävittäjäkaupoista tulee entistä suurempi turvallisuuspoliittinen kysymys.

– Syntyy helposti pakko osoittaa solidaarisuutta Yhdysvalloille asehankinnoilla ja yhteistyöllä, toteaa Kangaspuro.

Konservatiivisuuden aalto

Markku Kangaspuro näkee Trumpin ja Clintonin välillä toki erojakin. Trump ei tullut Yhdysvaltain politiikan perinnöllisten ”aatelisten”, sen enempää republikaanien kuin demokraattienkaan riveistä. Trump on aiemmin tarvittaessa tukenut välillä demokraatteja, välillä republikaaneja sen mukaan, miten oma etu on vaatinut.

Republikaanipoliitikkojen reaktiot Trumpia vastaan kertovat Kangaspuron mielestä siitä, että hän aidosti tuli politiikkaan sisäpiirin ulkopuolelta, kun taas Clintonin tausta oli demokraattipuolueen sisällä. Trumpia siivitti kieroutuneen ilmenemismuodon saanut, mutta aito protesti.

– Bernie Sandersin menestys demokraattien esivaaleissa osoitti ihmisten tyytymättömyyden. Protestimieliala ja tyytymättömyys olivat vahvoja. Lopulta vaaleissa monet jäivät vaille vaihtoehtoa.

”Vasemmisto ei pysty tarjoamaan selkeästi havaittavissa oleviin ongelmiin konkreettisia ratkaisuja.”

Kangaspuro näkee tilanteessa sekä Yhdysvaltojen demokraattien että yleisemmin vasemmiston heikkouden ja umpikujan, jota on havaittavissa myös Euroopassa.

– Vasemmisto ei pysty tarjoamaan selkeästi havaittavissa oleviin ongelmiin konkreettisia ratkaisuja.

Vasemmiston heikkous voi nyt nostaa muun muassa Itävallassa, Hollannissa ja Ranskassa valtaan konservatiivisen oikeiston, samantapaisen, joka nyt on jo vallassa Unkarissa ja Puolassa.

– Kyllä tässä konservatiivisuuden aalto on vyörymässä. Olemme keskellä poliittista murrosta, jossa kukaan ei pääse eteenpäin vanhoilla eväillä.

Kangaspuro kuitenkin välttäisi natsi- tai fasismileimojen käyttämistä siellä, missä sitä ei ole. Jos kaikki epämiellyttävä niputetaan samaan läjään ja nimetään fasismiksi, koko käsite kokee inflaation.

Perusasiat eivät muutu

Yhdysvaltain presidentin persoonalla on merkitystä. Presidentti voi myös nimityksillään vaikuttaa suuresti maan politiikkaan muun muassa korkeimman oikeuden tuomareiden valinnoilla.

Kangaspuron mukaan presidentin vaikutus näkyy eritoten politiikan suuntaamisessa ja tendenssien luomisessa. Presidentti antaa kasvot koko maalle ja sen harjoittamalle politiikalle.

Kangaspuro kuitenkin muistuttaa, että tietyt perusasiat eivät ole Yhdysvalloissa muuttuneet vuosikymmentenkään kuluessa.

– Kyseessä on suuri koneisto, jonka perustehtävä on ajaa Yhdysvaltain kansallista etua. Tässä suhteessa Trumpin ja Clintonin politiikka eivät eroa toisistaan. He ajavat samoja asioita hiukan eri painotuksilla, toteaa Kangaspuro.

Trumpin politiikassa ei vasemmiston näkökulmasta hurraamista

Suomessakin monet vasemmistolaisiksi mielletyt tahot ovat asettaneet toiveita republikaanien Donald Trumpin politiikalle.

Markku Kangaspuron mielestä tässä vallitsee suuri näköharha.

– Joillakin näyttää olevan aika pinnallinen käsitys siitä, mitä Trump ja hänen politiikkansa edustavat. Ne ovat kaikkia vasemmiston perusajatuksia, kuten oikeudenmukaista tulonjakoa ja verotusta vastaan. Trump on kaikissa keskeisissä sosiaalipoliittisissa kysymyksissä ilmoittanut toimivansa täysin sen yhden prosentin etujen puolesta, jota vastaan Yhdysvaltain oma vasemmisto on kapinoinut esimerkiksi Occupy-liikkeessä.

”Mikä kansallisessa konservatiivisuudessa olisi parempaa tavallisen ihmisen kannalta?”

Trumpin ulkopoliittisissa näkemyksissäkään ei ole vasemmiston näkökulmasta hurraamista. Kangaspuron mukaan Trump ajaa Yhdysvaltojen suuruutta, joka perustuu yhtiövaltaan, ja sen pönkittämiseksi ollaan valmiita tarvittaessa käyttämään asevoimia. Se ei juuri eroa ”clintonilaisesta” uusliberalismista.

– Mikä kansallisessa konservatiivisuudessa olisi parempaa tavallisen ihmisen kannalta? Se voi johtaa yhtälailla valtioiden välisiin konflikteihin, muistuttaa Kangaspuro.

Venäjä kansallisten kapitalististen intressien asialla

Kyseessä on hänen mukaansa sama virheellinen ajattelu, jolla tällä hetkellä suhtaudutaan Venäjään: kuvitellaan, että Venäjä on imperialismin vastainen voima. Tämä käsitys ei perustu analyysille ja on Kangaspuron mukaan yksinkertaisesti hölmö.

”Venäjä toimii kansallisten kapitalististen intressien mukaisesti.”

– Venäjä toimii kansallisten kapitalististen intressien mukaisesti, se vain sattuu nyt olemaan konfliktissa Yhdysvaltojen kanssa. Jos maat ovat vastakkain, se ei merkitse sitä, että toinen niistä olisi vasemmistolainen tai imperialismin vastainen.

Kangaspuron mielestä on eri asia analysoida maailmanpolitiikkaa konkreettisesti, mihin mikäkin valtio pyrkii: millaisia sopimuksia halutaan solmia ja mitkä ovat päämäärät.

– Onhan Suomellakin kansallisia intressejä esimerkiksi turvallisuuspolitiikassa ja meidän pitää miettiä asemamme sen suhteen. Tällöin eri maat asettuvat eri rooleihin.