Naton rikollinen historia

20.03.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 11 / 20.3.2009

Pohjois-Atlantin sopimusjärjestön eli sotilasliitto Naton perustamisesta tulee 4. huhtikuuta kuluneeksi 60 vuotta. Joissakin lähteissä Naton perustamispäiväksi mainitaan jo 18. maaliskuuta 1949, jolloin Yhdysvallat, Kanada ja Brysselin sopimuksen allekirjoittaneet Euroopan maat julkaisivat 20 vuodeksi solmitun puolustussopimuksen.




Valhe neuvostouhasta



Yksi suurimmista valheista läntisessä kertomuksessa toisen maailmansodan jälkeisestä historiasta on väite, että Nato perustettiin puolustuksellisena toimenpiteenä estämään Neuvostoliiton hyökkäyksen uhkaa läntistä Eurooppaa vastaan. Suomen ulkoasiainministeriön internet-sivuilla jopa sanotaan, että Nato perustettiin "Neuvostoliiton ja Varsovan liiton maiden vastapainoksi". Varsovan liitto perustettiin kuitenkin yli kuusi vuotta myöhemmin kuin Nato eli 14.5.1955.


On totta, että läntinen propaganda käytti hyväkseen neuvostouhkaa, mutta monet keskeiset USA:n ja läntisen Euroopan valtiomiehet tunnustivat, että Neuvostoliiton hyökkäys ei ollut todellinen uhka. Suuri osa Neuvostoliitosta oli Saksan ja sen liittolaisten toimesta tuhottu toisessa maailmansodassa, ja vaikka Neuvostoliitolla oli suuri armeija, se oli raskaan sodan uuvuttama ja tarvitsi aikaa toipuakseen.


Yhdysvalloilla meni hyvin, sota oli piristänyt sen taloutta, se ei kärsinyt sodan tuhoista, ja sillä oli asevarastossaan atomipommi, jonka se oli valmistanut Neuvostoliittoa vastaan tappamalla neljännesmiljoona japanilaista siviiliä Hiroshimassa ja Nagasakissa.


Iskusta Neuvostoliittoon ennen kuin se olisi toipunut tai hankkinut ydinaseita keskusteltiin Washingtonissa, vaikkakin ajatus hylättiin "laajentumispyrkimysten estämispolitiikan", taloudellisen sodankäynnin ja muiden horjuttamismuotojen hyväksi. USA:n kansallisen turvallisuusneuvoston huhtikuussa 1950 päivätyssä arviossa paisuteltiin suurta neuvostouhkaa, mutta eksplisiittisesti siinä vaadittiin Neuvostoliiton hallinnonvaihdokseen tähtäävää horjutusohjelmaa Horjutusohjelma tuottikin vihdoin tulosta vuonna 1991.



.....



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli