Nokialla SKP:n kannatuksen nousu ylti liki lisäpaikkaan

31.10.2008 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 40 / 31.10.2008

SKP:lla oli Nokialla ennätyksellisen laaja ehdokasasettelu. Mutta vaikka ääniä tuli lisää, paikat säilyivät ennallaan kolmessa valtuutetussa. Valtuustossa jatkavat Herkku Hernesniemi, Tuula Palomäki ja Eero Salonen.


– Tavoitteemme oli vähintään yksi lisäpaikka, mutta se jäi 38 äänen päähän. Saimme 98 ääntä lisää viime kuntavaaleihin verrattuna, ja eduskuntavaaleista lisäystä on yli 600 ääntä. SKP:n kannatus oli 6,5 prosenttia, kertoo Herkku Hernesniemi.


Hän jatkaa, että kannatus oli vankkaa perinteisillä alueilla, mutta uusia alueita ei onnistuttu riittävästi tavoittamaan.


– Näin suuri kokoomuksen, vihreiden ja perussuomalaisten voitto oli kieltämättä yllätys. Demarit ja vasemmistoliitto menettivät selvästi, joten vasemmalla vain SKP eteni, Eero Salonen toteaa.


– Hyvän ehdokasasettelun perusteella odotimme realistisesti parempaa tulosta. Arvelen, että jätevedenpuhdistamoa koskevassa asiassa vihreät nostivat kannatustaan, Tuula Palomäki arvioi.


Vaalitulos on monella tavoin merkittävä, sillä perinteinen työväenkaupunki muuttui porvarienemmistöiseksi ja kokoomus valtuuston suurimmaksi ryhmäksi. Myös perussuomalaisten nousu valtuustoon on poliittinen ajanmerkki.


– Meidän on paljastettava perussuomalaisten käytännön politiikkaa ja seurattava heidän valtuustokäyttäytymistään, Eero Salonen esittää.




Yhteistyöhön


asiapohjalta



Mutta miten Nokian kommunistit toimivat vaalien jälkeen, millaisia liittoutumia ja käytännön aloitteita on odotettavissa?


– SKP:n ryhmä on jo esittänyt neuvottelutarjouksen Vasemmistoliitolle ja tulemme keskustelemaan muistakin yhteistyökuvioista, tilanne on avoin, sanoo Herkku Hernesniemi.


– Vanhushuolto on aivan keskeinen asia. Vanhusten tehostettua palveluasumista ollaan yksityistämässä, joten on löydettävä kumppaneita sen pitämiseksi julkisena palveluna, sanoo Tuula Palomäki.


SKP:n valtuutetut ovat tyytyväisiä siihen, että kaikki ryhmät haluavat terveyskeskuksen säilyvän kunnallisena erikoislääkärijohtoisena, mutta terveyskeskus- ja poliklinikkamaksujen korotuksista tulee kamppailukysymys. Valtuuston talousarviokokouksessa asia nousee varmasti esille.


– Ketolanmäki Oy:n asuntojen myymistä tulemme vastustamaan edelleen. Liikuntapuolella ilmaiset harjoituskentät ovat vaarassa, jos yksityinen Nokia Areena toteutuu, ennakoi Eero Salonen.


– 80 miljoonan euron hankkeelle ei ole vielä tiedossa rahoittajia. Vaarana on, että sitä rahoitetaan aikanaan verovaroilla myymällä kouluille kalliita liikuntavuoroja, sanoo Herkku Hernesniemi.


Tässä joukko asioita, joiden puolesta SKP kutsuu nokialaisia kamppailuun ja hakee yhteistyökumppaneita valtuustosta.



HANNU OITTINEN

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli