Oliko Bush oikeassa?

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Ehkä George W. Bush on sittenkin ollut koko ajan oikeassa Lähi-idän-politiikassaan ja hyökätessään Irakiin. Jospa Bushin tavoite levittää demokratiaa sittenkin toimii. Katsokaa nyt. Israelin ja palestiinalaisten kesken tapahtuu taas edistystä. Irakissa järjestettiin vaalit. Libanonilaiset haluavat heittää syyrialaiset miehittäjät maastaan. Egyptissä ja Saudi-Arabiassakin on alettu puhua demokratiasta. Iran joutuu neuvottelemaan epäillyistä ydinhankkeistaan. Jne.

USA:n sotapolitiikkaa koko ajan myötäilleet tai takkia kääntäneet toimittajat lännen valtamediassa ovat viime viikkoina hokeneet tällaista mantraa päivittäin. Tomi Ervamaa vain kopioi kolumnissaan Helsingin Sanomissa (13.3.) kritiikittömästi sitä.

Nyt on vain niin, että annettu valoisa kuva ei ole tosi. Kaikilla Lähi-idän tapahtumilla on oma dynamiikkansa, jolla on Irakia lukuun ottamatta vähän tai ei mitään tekemistä Bushin politiikan kanssa.

Esimerkiksi todelliset tai näennäiset liikahdukset Palestiina-kysymyksessä johtuvat intifadasta, Jasser Arafatin kuolemasta ja Israelin hallituksen taktiikasta. Viime kuukausina Bushin hallinto on ollut asiassa passiivisempi kuin mikään hallinto miesmuistiin.

Libanonin kuohunta ja väestön jakaantuminen suhteessa Syyrian läsnäoloon johtuu Rafik Haririn murhasta ja sen käyttämisestä kiihotukseen. USA:lla ei ollut tapahtumien laukaisun kanssa mitään tekemistä – ellei se ollut murhan takana.

Saudi-Arabia on diktatuuri ja Bushin hallinnon läheinen liittolainen, ja puheet sen siirtymisestä pian aitoon demokratiaan ovat naurettavia. Sama juttu on Egyptin kanssa, jonne USA lähettää arkaluontoisia vankejaan kidutettavaksi.

Se, että Iran neuvottelee ydinhankkeistaan, on eurooppalaisen diplomatian ansiota ja vastoin USA:n tavoitteita.

Irakissa järjestettiin USA:n valvonnassa näytösvaalit, joita Bushin hallinto ensin tiukasti vastusti. Äänestäneiden selvä enemmistö ilmaisi tahtonaan, että miehittäjien on lähdettävä maasta. USA ei kuitenkaan aio lähteä, ja uusi hallitus tulee olemaan miehittäjien peukalon alla. Se demokratiasta Irakissa.

Ihmiset ja kansat Lähi-idässä eivät ole Bushin politiikan ansiosta yhtään sen vapaampia kuin kaksi vuotta sitten. Pikemminkin päinvastoin.

On ironista, että se yksittäinen henkilö, joka on eniten tuupannut Lähi-idän maita kohti poliittista muutosta, ei ole Bush vaan Osama bin Laden. Hän on jo yli vuosikymmenen – tosissaan tai demagogisesti – kehottanut kaatamaan USA:n tukemat ja sen etuja palvelevat korruptoituneet ja despoottiset hallinnot. Tämä sanoma on vastannut kansojen keskuudessa jo ennestään yleisiä mielialoja.

Bushin hallinnon ristiretki ”vapauden” ja ”demokratian” puolesta ei ole mitään muuta kuin peite USA:n maailmanherruuden ja yhdysvaltalaisten suuryhtiöiden etujen ajamiselle.

Tämän vuoden alussa Bushin hallinnon sotaretoriikassa tapahtui tärkeä muutos. Vanha ”terrorisminvastaisen sodan” tunnus korvattiin ”sodalla tyranniaa vastaan”. ”Tyrannian” käyttö USA:n sotilaallisten interventioiden oikeuttajana on uusi askel sen maailmanherruuden tavoittelussa. Tähän saakka USA on ainakin perustellut sotiaan sillä, että tämä tai tuo voima muodostaa suoranaisen uhan sille tai muille maille. Mutta ”tyrannia” liittyy kansakunnan sisäisiin asioihin, johtajan ja kansan välisiin suhteisiin, ei ulkopolitiikkaan. Sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä USA:ta tai muita vastaan kohdistuvan aggression kanssa. Nyt kuitenkin ”tyrannia” riittää USA:n hyökkäyksen perusteluksi.

Mitkä valtiot USA luokittelee ”tyrannioiksi”, siinä se käyttää tarkoituksenmukaista valikointia. USA:n läheisinä suojatteina ja liittolaisina on iso joukko mitä julmimpia tyrannioita, joita USA tukee ja rahoittaa. Sitä vastoin ”tyrannioiksi”, jotka ovat USA:n mahdollisia hyökkäyskohteita, luokitellaan maat, jotka ovat tavalla tai toisella poikkiteloin USA:n kanssa: Iran, Syyria, Kuuba, Pohjois-Korea, Valko-Venäjä, Venezuela, Sudan, Somalia ja eräät muut. Myös Venäjä ja Kiina ovat listalla, mutta niin suuria, että niitä ei yleensä julkisesti mainita.

Tarkempi tarkastelu osoittaa, että USA:n mahdollisina hyökkäyskohteina olevat ”tyranniat” ovat yleensä sijainniltaan joko USA:n herruuspyrkimysten edistämisen tai energiavarojen rosvoamisen kannalta tärkeitä.