Pääkirjoitukset
Helsingin Sanomat repäisi 19.5. seitsemällä palstalla
uutisen: "Suomen maksut EU:lle jäivät yllättävän
pieniksi/ Unionivuosina Suomi sai lähes yhtä paljon kuin maksoi".
Uutinen perustui valtiovarainministeriön asettaman, EU-rahavirtoja
selvittäneen työryhmän raporttiin.
Helatorstaina 24.5. HS joutui julkaisemaan Suomen EU-maksuista uuden
uutisen: "Suomi on onkin suuri nettomaksaja EU:lle". Sekin perustui
VM:n julkaisemiin tietoihin.
HS:n ensimmäisessä uutisessa Suomen maksuista EU:lle oli jätetty
kokonaan pois tullimaksut. Suomi on tilittänyt tullimaksuja EU:lle
lähes miljardi markkaa joka vuosi. Kun ne otetaan huomioon, Suomi on
ollut selvä nettomaksaja joka vuosi, myös ensimmäisenä
vuonna, toisin kuin HS vielä toisessakin uutisessaan väitti. Koko
jäsenyysaikanaan Suomi on maksanut EU:lle peräti 6,6 miljardia
markkaa enemmän kuin on saanut takaisin. Jos valuuttakurssimuutokset
ja eräät pienemmät maksuerät lisätään
vielä tähän, summa nousee pyöreästi 7,4 miljardiin.
Tämän vuosikymmenen puolivälin jälkeen Suomen arvioidaan
maksavan EU:lle vuosittain jo 1,5 miljardia markkaa enemmän kuin sieltä
saa. Sekin voi olla turhan optimistinen arvio.
Tutkija Teuvo Junka on koko ajan joutunut oikomaan kaunisteltuja maksulukuja.
Hänen mukaansa tullimaksuihin kompastuminen mahdollisuus voitaisiin
poistaa yksinkertaisesti siten, että valtion talousarvioon otetaan
tullimaksut mukaan sekä tulopuolelle, valtiolle kerättävinä
tuloina, että menopuolelle, valtion maksuina EU:lle. Kaikissa muissakin
EU-maissa tullimaksut kiertävät valtion talousarvion kautta.
Nyt tilanne on nurinkurinen: VM kyllä kirjaa budjetin tulopuolelle
EU:lta saaduiksi tuloiksi tullien kantopalkkiot, lähes 100 miljoonaa
markkaa/vuosi, mutta itse EU:lle vuosittain pulitettavia lähes 1 000
miljoonan markan tullimaksuja se ei kirjaa mihinkään.
Tällaisen muutoksen eduskunta voisi hyvin tehdä jo vuoden 2002
talousarvioon. Loppuisi VM:ssäkin harhaanjohtavien taulukoiden rustaaminen.
(ES)
SAK on saanut edustajakokouksensa tiimoilla runsaasti suitsutusta. SAK:n
itse teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset uskovat ay-liikkeen
välttämättömyyteen. SAK:n arvostus on korkeaa luokkaa.
SAK:ta on kehuttu porvarilehdissä "maltillisesta" ja "vastuullisesta"
politiikasta ja puheenjohtaja Lauri Ihalainen on nostettu valtiomiessarjaan.
SAK:lle jos mille suuren arvostuksen mielellään soisi. Kun
SAK:ta kuitenkin arvostavat sekä tavalliset kansalaiset että pääoman
edustajat, vain jompien kumpien antaman arvostuksen täytyy olla perusteltua.
SAK:n "maltilla" on ollut hintansa. Palkkojen osuus kansantulosta
on vähentynyt 1990-luvulla rajummin kuin kertaakan sodan jälkeen.
Nyt ollaan samoissa lukemissa kuin 1950-luvun alussa. Vastaavasti pääomatulojen
ja voittojen osuus on ennätyksellisen korkealla.
Tilastokeskuksen tuoreiden laskelmien mukaan suurten teollisuusyhtiöiden
nettotulos oli viime vuonna 42 miljardia markkaa. Tuottavuus kasvoi hurjasti,
jalostusarvo työntekijää kohti nousi 21,4 prosenttia. Sen
sijaan työllistettyjen määrä nousi vain reilun prosentin
eikä palkkakulujen osuus kasvanut reaalisesti lainkaan. Suuryhtiöiden
liikevoitto kasvoikin viime vuonna 49 prosenttia edellisvuodesta. Viime
vuoden tuloksesta jaettiin osinkoja hieman yli 23 miljardia markkaa, 4 miljardia
enemmän kuin edellisvuonna ja 8 miljardia enemmän kuin vuonna
1998.
Kymmenessä vuodessa on tehty Suomen historian suurin tulonsiirto
työltä pääomalle. Tulonjakosuhteissa Suomi on pudonnut
pohjoismaisesta sarjasta eteläeurooppalaiseen sarjaan. Kielteinen kehitys
johtuu ratkaisevasti SAK:n johdon harjoittamasta "maltillisesta"
palkkapolitiikasta sekä asettumisesta hallituksen ja pääomapiirien
etujen ajajaksi. Politiikkaa on perusteltu porvarillisia oppeja lainaten
kilpailukyvyllä ja työllisyyden parantamisella. Kuitenkin maassa
on edelleen jättityöttömyys, ja työllisyyden jonkinasteinen
koheneminen on johtunut ennen kaikkea hurjasta talouskasvusta. "Palkkamaltin"
vaikutus työllisyyteen on ollut kielteinen.
Suotta Metallin puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa ja pääministeri
Paavo Lipponen esittävät selvitettäväksi pääoma-
ja palkkatuloerojen kasvun syitä. Syyt ovat tutkimattakin selvät.
Porvarien kehu SAK:n johdolle johtuu edellä mainitun lisäksi
siitä, että SAK:n johdon kanta EU:hun, valtionyhtiöiden yksityistämiseen
ja ydinvoiman lisärakentamiseen on myönteinen. Sen sijaan SAK:n
johdon kanta yleisen työajan lyhentämiseen ansiotasoa alentamatta
on kielteinen, vaikka juuri sillä voitaisiin oikaista tulonjakovääristymää
ja kohentaa työllisyyttä.
SAK:lla ei ole mitään syytä itsetyytyväisyyteen,
päinvastoin. Jos se aikoo olla työväestön arvostuksen
arvoinen, sen on muutettava radikaalisti kurssiaan. Nykyinen tie on palkkatyöntekijöiden
kannalta tuhon tie. (ES)
Natsi-Saksan yhdessä Suomen kanssa Neuvostoliittoa vastaan käymän
hyökkäyssodan alkamisen 60-vuotispäivä lähestyy.
Samalla lisääntyy valheellisen tiedon levittäminen noista
tapahtumista. Esimerkkeinä tästä vaikkapa tv:ssä pyörivä
BBC:n dokumentti "Hitler vastaan Stalin" sekä viime sunnuntaina
tv:ssä esitetty dokumentti suomalaisista SS-miehistä ja siihen
liittynyt professori Mauno Jokipiin haastattelu.
BBC:n sarja sisältää paljon ennennäkemätöntä
filmimateriaalia ja on, totta kai, hyvin tehty. Silti se on nimeään
myöten historiaa väärentävä. Kyse ei ollut "kahden
diktaattorin" mittelöstä. Eikä Natsi-Saksa tavoitellut
vain Neuvostoliiton tuhoamista, vaan koko Euroopan ja maailman alistamista.
Sodan taustat hämärrettiin sarjan ensimmäisessä osassa
"onnistuneesti".
Sarjan toisessa osassa annettiin kuva, jonka mukaan neuvostopartisaanien
Saksan miehittämillä alueilla harjoittama julma terrori muka vasta
johti saksalaisten "kostotoimiin", kylien polttamiseen ja naisten
ja lasten tappamiseen. Tätä tarua pönkitettiin entisten Wehrmachtin
miesten haastatteluilla. Yhdenlaista fasismin puhtaaksipesua tämäkin.
Suomalaisia SS-miehiä käsitelleessä ohjelmassa ja haastattelussa
puolestaan kaunisteltiin yhtä Suomen sotapolitiikan häpeällisimmistä
sivuista. Professori Jokipii heittäytyi täysin muistamattomaksi.
Neuvostoliiton painostama Suomi muka joutui hakemaan Saksalta apua ja suostumaan
sen vastineeksi SS-miesten "panttipataljoonaan". Suomi muka ajautui
sotaan vasta Neuvostoliiton aloitettua sotatoimet ja kävi muka "erillissotaa".
SS-miehet olivat muka osa Saksan normaalia armeijaa, jne.
Todellisuudessa SS-miesten värväys oli Suomen johdon ideologista
sitoutumista hitlerismiin. Suomi valmistautui määrätietoisesti
hyökkäyssotaan liitossa Saksan kanssa. Värvätyille suoritettiin
rotutarkastus. Myös Waffes-SS ja sen Wiking-divisioona, johon suomalaiset
kuuluivat, oli Heinrich Himmlerin johtama ja vannoi uskollisuudenvalan Hitlerille.
Myös Waffen-SS, kuten muuten myös Wehrmacht, syyllistyi Neuvostoliitolta
vallatuilla alueilla julmuuksiin.
Ei paska punniten parane, kuten vanhalla kansalla oli tapana sanoa. (ES)