Pääkirjoitukset
Helsingin Sanomat kertoi viime sunnuntaina näyttävästi,
että Suomen palkat ovat EU:n pienimpiä. Kansainvälisten palkkatilastojen
mukaan suomalaisten käteen jäävät tulot eivät vedä
vertoja Keski-Euroopan ja muiden Pohjoismaiden palkoille. Suomi pitää
palkkavertailussa perää Välimerenmaiden kanssa. Sen lisäksi
että käteen jäävät tulot ovat Suomessa pienemmät,
palkalla saa vähemmän palveluja ja hyödykkeitä kuin
muissa maissa eli ostovoimakin on alhaisempi.
Lehti paljasti myös sen, minkä Tiedonantajan lukijat ovat tienneet
jo kauan: Suomen palkkojen kehitys on jäänyt jälkeen tuottavuuden
kasvusta. Suomen tuottavuus on kymmenessä vuodessa kasvanut roimasti,
mutta kansalaisten tulojen osuus kansantulosta on pienentynyt samalla kun
pääomatulojen osuus on kasvanut.
Räjähdyspanokseen verrattavan paljastuksen jälkeen nähtiin
sitten Hesarin pääkirjoituspalstalla tiistaina yritys purkaa räjähde
meriselityksin.
Lehden ensimmäinen selitys suomalaisten pienempiin palkkoihin, viittaus
toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan ja Suomen pääomaköyhyyteen,
vaatisi sekin vastaväitteitä, mutta olkoon. Toinen selitys liippaa
jo enemmän nykyaikaa.
Lehden mukaan viime vuosikymmenien tulopolitiikan kaudella palkankorotukset
ohjautuivat vientiteollisuuden työntekijöille. "Aloilla,
joilla tuotannon nousu oli paras ja vientitulot suurimmat, työntekijäryhmät
mittasivat muun muassa liukumien avulla ulos tuottavuuden nousun mukaiset
palkankorotukset. Suljetun julkisen sektorin ja kotimarkkinoita palvelevan
palvelusektorin palkat sen sijaan sidottiin tulopolitiikalla yhteisesti
sovittuun solidaariseen palkkapolitiikkaan ja palkkamalttiin."
Selitys ei kestä kriittistä tarkastelua. Tulopoliittisten sopimusten
tarkoituksena on nimenomaan ollut sitoa vahvimpienkin alojen työntekijöiden
palkankorotukset "solidaarisuuden" nimissä heikompien sektorien
työntekijöiden "maltillisiin" palkankorotuksiin sekä
estää tuotannon nousultaan parhaiden ja vientituloiltaan suurimpien
alojen työntekijöitä mittaamasta ulos tuottavuuden nousun
mukaisia saati sen ylittäviä palkankorotuksia. Tätä
tosiasiaa ei muuta muuksi se, että ajoittain ja aloittain liukumia
on ollut ja tupo-linjaa on hieman murrettu.
Virallisten tilastojen mukaan reaaliansiot ovat viimeisten 25 vuoden
aikana kasvaneet teollisuudessa keskimäärin 1,7 prosenttia vuodessa,
mutta työn tuottavuus 5,6 prosenttia. Korutonta kertomaa.
Nimenomaan tulopolitiikka on johtanut Suomen palkkojen yleiseen jälkeenjääneisyyteen
sekä voittojen ja pääomatulojen osuuden kasvuun palkkatulojen
kustannuksella. Ylätason tupoilua ja sen aiheuttamaa ay-liikkeen edunvalvonnan
rappiotilaa saadaan syyttää myös siitä, että tulonjako
on suorastaan revähtänyt pääoman hyväksi ja palkansaajien
tappioksi 1990-luvun puolivälin jälkeen, voimakkaan talouskasvun
kaudella. Palkkatulojen osuus ei ole sitten 50-luvun alun ollut yhtä
alhaisella tasolla.
Hesarin kolmas selitys herättää sekin ihmetystä.
Lehti pohtii, mistä Suomen palvelusektorin muuta EU:ta matalampi
palkkataso johtuu, ja arvelee syyn olevan osin se, että Suomessa ei
ole palveluille vielä riittävästi kysyntää. Osa
kysynnän puutteesta johtuu verotuksesta ja Euroopan korkeimpiin lukeutuvasta
arvonlisäverosta, siitä voidaan olla samaa mieltä. Kysynnän
puute liittyy tätäkin kautta palvelujen ja tavaroiden kalleuteen,
mataliin palkkoihin ja alhaiseen ostovoimaan.
Mutta sitten lehti kysyy, miten paljon kysynnän puute johtuu "kunnallisen
palvelusektorin sulkeutuneisuudesta tai miten paljon siitä, että
palvelusektorilla kilpailu ei läheskään aina toimi parhaalla
mahdollisella tavalla". Ja väittää: "Korkean arvonlisäveron
ohella kilpailun puute on ylipäätään tärkeä
syy siihen, että Suomessa niin monet hinnat ovat korkeammat kuin muissa
Euroopan unionin maissa."
Hesari puhuu epämääräisesti palvelusektorista erittelemättä
julkista ja yksityistä palvelusektoria. Julkisten palvelujen kysyntä
ja tarjonta muodostuu kuitenkin eri perustein kuin yksityisten, universaalin
hyvinvointi- ja sivistysyhteiskunnan lähtökohdista. Puhuminen
samaan hengenvetoon "kunnallisen palvelusektorin sulkeutuneisuudesta"
ja "palvelusektorin kilpailun puutteesta" haiskahtaa julkisen
palvelusektorin kilpailuttamisen, ulkoistamisen ja yksityistämisen
kaupittelulta. Julkisen palvelusektorin alistaminen kilpailuttamiselle,
ulkoistamiselle ja yksityistämiselle ei ole enempää julkisen
alan työntekijän, yksityistetyn alan työntekijän kuin
palvelujen tarvitsijankaan etu. Se tietää päinvastoin matalampia
palkkoja ja kalliimpia palveluja. (ES)
Maassamme on käynnissä Ilma 2002 -sotaharjoitus. Majuri evp
Lars-Olof Fredriksson toi mielipidekirjoituksellaan (KU 4.6.) mielenkiintoisen
aspektin koneiden pauhun ja Nato-keskustelun keskelle.
Fredriksson kehui ensin Suomen ilmapuolustuksen tehokkuutta. Samalla
hän muistutti, että maataistelukykyä ei ilmavoimillamme ole,
eikä sitä tulevaisuudessakaan kyetä luomaan ilman suuria
rahallisia ja muita panostuksia. "Naton kannattajat puhuvat yhden yön
muutoksesta, vaihtoehdon taloudellisuudesta ja pitävät Suomen
kykyä mukautua Naton taisteluoppiin lähes valmiina. Ilmavalvonnan
osalta näin lienee, mutta muun ilmatoiminnan osalta kaikki olisi vieraiden
käsissä."
Jos Nato säilyy sotilasliittona, joutuisi mahdollinen Nato-maa Suomi
Fredrikssonin mukaan moniin hankaluuksiin. "Eräs visio on, että
Naton ilmatiedustelu ulotetaan välittömästi Itämeren
kansainväliseltä alueelta Suomen itärajan tuntumaan ja ilmapuolustusjärjestelmän
on sopeuduttava ottamaan vastaan rynnäkkö- ja pommitusilmavoimien
yksiköitä, joita meillä ei ole. Suomen itärajan takana
sijaitsevat Venäjän ilmapuolustuksen tärkeimmät strategiset
joukot ja Kuolan ydinasetukikohdat, joihin voitaisiin vaikuttaa suoraan
Suomen alueelta."
Niinpä. Voidaankin yhtyä Fredrikssonin toteamukseen, että
"Natoon liittyvä skitsofrenia perustuu pehmeiden poliittisten
puheiden, diplomatiaan liitetyn retoriikan ja toisaalta kovan todellisuuden
väliseen ristiriitaan". Tällaisia skitsofreenikkoja meillä
on monia. Onneksi kansa ei sairasta skitsofreniaa. (ES)
Maahanmuuttajia on lyöty. Heidän on sanottu vievän kantasuomalaisilta
työpaikat, asunnot ja sosiaaliturvan. Mutta käy se lyöminen
toisinpäinkin, esimerkkeinä Helsingin Sanomien reportaasi maahanmuuttajista
työntekijöinä sekä MTV3:n uutisten jymyjuttu henkilöstöä
uhkailevista ja sen kimppuun käyvistä työttömistä
ja muista sosiaalipalvelujen asiakkaista.
HS:n jutussa annettiin sellainen kuva, että avoimia työpaikkoja
olisi suomalaisille työttömille tarjolla vaikka kuinka paljon,
heille ei vain työ kelpaa, he eivät "tule aamulla töihin",
he"makaavat kotona, juovat olutta ja hakevat työvoimatoimistosta
rahaa". Erityisesti pitkäaikaistyöttömät ovat jo
"ihan toivotonta sakkia". Maahanmuuttajat sitä vastoin ovat
ahkeria, palvelualttiita ja vähään tyytyväisiä
työntekijöitä. Todellisia syitä, joiden vuoksi vapaat
työpaikat ja työtön työvoima eivät kohtaa, ei juuri
eritelty.
MTV:n uutisten jutussa puolestaan lietsottiin pelkoja kaikkein vaikeimmassa
asemassa olevia kohtaan uhraamatta ajatustakaan sille, mistä joidenkin
sosiaali- ja terveysavun tarvitsijoiden häiriökäyttäytyminen
voisi johtua.
Journalistisen etiikan perään voisi kysellä. (ES)