Pääkirjoitukset

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:



Haagin kansainvälinen tuomioistuin alkoi viime maanantaina
puida kiistaa Israelin Länsirannalle rakentaman "turvamuurin"
laillisuudesta. Oikeuskäsittelyn myötä palestiinalaisalueilla
ja Israelissa alkoivat myös suuret mielenosoitukset muuria vastaan.
Israel puolestaan järjesti Haagissa pr-tempauksen oman kantansa markkinoimiseksi.



Muurikysymys päätyi Haagiin sen jälkeen, kun YK:n yleiskokous
oli äänestänyt asiasta joulukuussa. Yleiskokous halusi tuomioistuimelta
neuvoa-antavan mielipiteen muurin laillisuudesta. Israelin mukaan kansainvälisellä
tuomioistuimella ei ole edes neuvoa-antavaa päätösvaltaa
asiassa. Yhdysvallat ja Euroopan unioni myötäilevät Israelin
kantaa. Useat valtiot, ihmisoikeusjärjestöt ja Israelin rauhanliike
ovat tuominneet muurin kansainvälisen lain ja ihmisoikeuksien vastaisena.



"Turvamuuri" on tekemässä palestiinalaisten elämästä
sietämätöntä. Se mutkittelee syvällä palestiinalaisalueiden
sisällä ja palestiinalaiskylien kyljessä niin, että
viljelijöiden hedelmällisimmät pellot jäävät
Israelin puolelle. Muuri pilkkoo ekosysteemeitä sekä tärvelee
pinta- ja pohjavesien virtauksia pahentaen palestiinalaisten vesipulaa ja
nälkää. Arvioiden mukaan muuri tulee valmistuttuaan leikkaamaan
yli puolet Länsirannasta Israelin puolelle ja jättämään
400 000 palestiinalaista eristyksiin.



Israel väittää, että muuri on tarkoitettu suojelemaan
sen asukkaita palestiinalaisten "terrorihyökkäyksiltä".
Mutta jos tästä olisi kysymys, niin muurinhan pitäisi kulkea
ennen vuotta 1967 vallinneita rajoja eli vihreää linjaa pitkin,
ja tietenkin Israelin puolella rajaa. Toinen asia on, että palestiinalaisten
vastarinnan, myös terrori-iskujen, syynä on Israelin laiton palestiinalaisalueiden
miehitys, eikä tätä perusongelmaa voida ratkaista millään
muurilla.



Muurin tarkoituksena onkin laajentaa miehitystä, ryöstää
palestiinalaisilta lisää maata ja asuttaa se siirtokuntalaisilla
sekä pilkkoa palestiinalaisyhteisöt Etelä-Afrikan taannoisten
bantustanien kaltaisiksi elinkelvottomiksi alueiksi, joiden pohjalta itsenäisen
elinvoimaisen Palestiinan valtion muodostaminen olisi mahdotonta. Suotta
ei olekaan puhuttu "apartheid-muurista". Kyse ei siis ole vähemmästä
kuin yrityksestä tuhota palestiinalaisten edut huomioon ottavan rauhanratkaisun
näköalat.



Israelilaistenkin etu vaatisi päinvastaista politiikkaa. Kyse onkin
USA:n ja Israelin äärioikeiston politiikasta, jonka USA:n tuki
Tel Avivin juntalle tekee mahdolliseksi. Jos Haagin tuomioistuin toteaa
muurin laittomaksi, se on moraalinen voitto muurin vastustajille, mutta
ei muuta mitään. Alueen kansoille ihmisarvoisen elämän
turvaava poliittinen ratkaisu on kiinni USA:sta. (ES)



 



Paavo Lipponen väitti muutama viikko sitten Turun Sanomiin kirjoittamassaan
kolumnissa, että Anneli Jäätteenmäen oikeudenkäynnillä
"ei ole mitään tekemistä Suomen Irak-politiikkaa koskeneen
vaalikeskustelun sisällön kanssa". "Oikeudessa käsitellään
tarkasti rajattua asiaa, joka ei ole poliittinen."



Niinhän Lipponen haluaa. Mutta ensi keskiviikkona alkava oikeudenkäynti
on nimenomaan poliittinen. Näin riippumatta siitä, keskittyykö
se Lipposen toiveen mukaisesti lillukanvarsiin eli Jäätteenmäen
ja Martti Mannisen sähköposti- ja faksiliikenteeseen vai itse
asian sisältöön. Lipposen joulukuussa 2002 käymät
keskustelut George W. Bushin ja Dick Cheneyn kanssa on lehdistössä
julkistettu, joten tekosyytä itse asian kiertämiseen ei pitäisi
olla.



Julkistettu asiakirja vahvistaa, että Lipponen lupasi Suomen panosta
USA:n "mahdollisen" Irak-hyökkäyksen jälkihoitoon
ja "kiitti Bushia johtajuudesta pyrkimyksissä rakentaa kansainvälinen
koalitio". Bush puolestaan "kiitti Suomen hallitusta Irakin tilannetta
koskevista kannanotoista ja liittymisestä koalitioon". Että
kumpikin puhui nimenomaan Irakin vastaisesta koalitiosta, on päivänselvää.



Millä valtuuksilla Lipponen oli viemässä Suomea mukaan
sotakoalitioon ja mikä merkitys asian esille tulolla vaalikeskusteluissa
oli hankkeen tyrehtymiselle? Tätä olennaista asiaa Jäätteenmäki-oikeudenkäynnissä
pitäisi painottaa.



Keskustelussa Cheneyn kanssa Lipponen kauppasi USA:lle myös aseita,
kuten Patrian kehittämiä suomalais-ruotsalaisia AMOS-kranaatinheitinjärjestelmiä.
Kyse ei ollut löysästä jutustelusta, sillä kokoomuslainen
ulkomaankauppaministeri Jari Vilén jatkoi kaupustelua Washingtonissa,
ja 21.2.2003 Lipposen hallitus myönsi Patria Hägglundsille luvan
myydä kranaatinheittimien lisenssin yhdysvaltalaiselle AAI-yhtymälle.



Mikä oli asekaupustelun yhteys USA:n ja Suomen suhteeseen Irakin
vastaisessa koalitiossa? Tätäkin asiaa oikeudenkäynnissä
pitäisi käsitellä.



Samalla pitäisi oikeudenkäynnistä riippumatta tivata vastausta
kysymykseen, miten Lipponen ja hänen hallituksensa (vasemmistoliitto
mukaan lukien) vastoin Suomen ulkomaankaupan periaatetta saattoivat kaupata
aseita sotaakäyvälle maalle. Koalitioon liittymisen takiako? Täysimittainen
Irakin sota ei tosin ollut vielä alkanut, mutta USA:n aikeista ei ollut
epäselvyyttä. Sitä paitsi USA pommitti jo Irakia ja sen erikoisjoukkoja
oli jo syksyllä 2002 tunkeutunut maahan. Ja kävihän USA täyttä
päätä sotaa Afganistanissa.



Keiden hallussa on asekauppoja koskeva asiakirja? Miksi sitä ei
ole julkistettu? Miksi valtamedia vaikenee? Miksi ulkoministeriö ei
vaadi asekauppoja koskevan vuodon alkuperän selvittämistä?
Miksi poliisi ei tutki? Retorisia kysymyksiä. Lipposta ja hänen
hallitustaan halutaan suojella.(ES)



 



"Suomalaista kiihkokommunismia", "ällistyttävä
aatteellinen performanssi", "epätavallisen tyhmä liike",
"idioottimainen kärjistymä", "perverssiyttä",
"kollektiivista mielenhäiriötä" Näin Tomi
Ervamaa "taistolaisista" kolumnissaan Helsingin Sanomissa (21.2.).



Tuntuu, ettei mikään haukkumasana ole riittävän vahva
ja halventava, kun on "taistolaisista" kysymys. Ervamaa, jolla
ei ikänsä puolesta voi olla kovin tarkkoja omakohtaisia muistikuvia
"taistolaisajasta", yltää haukkumanimissä hämmästyttäviin
saavutuksiin. Mutta varmaan joku toinen panee kohta paremmaksi. Kaikkihan
on "taistolaisista" puheen ollen luvallista.



Haukkumisen välissä Ervamaa pitää "käsittämättömänä"
väitettä, että "Taistolaisuuden mustan kirjan"
tekeminen "olisi jonkinlaista vainoa". Mitäpä hän
tietäisi mustista listoista, joihin merkittyjen työura saattoi
tyssätä "virkakieltoon". Ja voi tyssätä vieläkin,
vaikka kuinka olisi katunut ja kääntänyt takkia. Kunhan paljastuskiihkossa
päästään vauhtiin.



Yksi seikka "taistolaisuuden" haukkumisessa hämmästyttää.
"Taistolaisuudenhan" pitäisi olla menneisyyttä, kaukana
takana päin, kuollut ja kuopattu. Miksi potkia ja syljeskellä
kuollutta? Semminkään, jos jo maatunut vainaja oli "epätavallisen
tyhmä", suorastaan "idiootti"?



Pelätäänkö ehkä, että se mikä "taistolaisuudessa"
ei ollut "tyhmää"- kuten luokkanäkökulma,
yhteisöllisyys, solidaarisuus, virallisten totuuksien kyseenalaiseksi
asettaminen ja halu muuttaa maailmaa - onkin elossa ja voi häiritä
tätä köyhien kyykyttämisen, irtisanomisten, jättioptioiden,
natottamisen, ja miljonääri-jussien sivistynyttä auvoa? (ES)





Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli