Pääkirjoitukset
Marxilaiset ovat aina tarkastelleet yhteiskunnallisten ilmiöiden
ja kulloinkin harjoitettavan politiikan olemusta pyrkimällä etsimään
vastausta kysymykseen: kenen hyväksi, kuka hyötyy? "Ihmiset
ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan petoksen ja itsepetoksen tyhmiä
uhreja politiikassa, kunnes he oppivat kaikenlaisten siveellisten, uskonnollisten,
poliittisten ja yhteiskunnallisten korulauseiden, ilmoitusten ja lupausten
takaa etsimään niiden tai näiden luokkien
etupyyteitä
",
muistutti jo Lenin.
Tämä tarkastelutapa on tarpeen myös vaikkapa mietittäessä
äskeisiä terrori-iskuja sekä USA:n johdolla aloitettuja "vastatoimia".
Muuten liikutaan mystiikan maailmassa.
"Kuka hyötyy" -kysymyksen asettaminen ei tietenkään
välttämättä merkitse sitä, että teon tekijä
olisi jäljitettävissä siksi, joka hyötyy. Teko voi palvella
tekijän tarkoitusperiä, mutta kääntyä myös
niitä vastaan. Ja toisaalta teon kohteeksi itsensä kokeva tai
julistava voi käyttää tapahtunutta edistääkseen
- jopa dramaattisesti - omia etupyyteitään ja tapahtuneesta
riippumatta omaksumiaan tavoitteita.
Terrori-iskujen tekijät ovat edelleen hämärän peitossa,
vaikka ne on jo pitkään oltu tietävinään. Jos asialla
ovat olleet ne, joihin syyttävä sormi nyt osoittaa, tai muut vastaavat
tahot, iskujen tarkoituksena on epäilemättä ollut tappaa
mahdollisimman paljon ihmisiä, aiheuttaa sokki sekä sysätä
maailmaa kohti polarisaatiota, kaaosta ja sotaa. Vaikka iskujen symbolinen
kohde oli mikä oli, viattomien ihmisten kammottavalle joukkomurhalle
ei ole eikä kannata etsiä mitään hyväksyttäviä
perusteita. On eri asia, että terrorismilla ja näilläkin
terrori-iskuilla on syvemmällä olevat syynsä, jotka pitää
ymmärtää ja jotka eivät ole irrallaan maailman nykytilasta
ja USA:n roolista siinä. Epäoikeudenmukaisuus ja rakenteellinen
väkivalta ruokkii väistämättä epätoivoisia
ja väkivaltaisia reaktioita. Terrorismista ei voida vapautua ymmärtämättä
ja poistamatta sen perimmäisiä syitä.
Se mikä on selvää, on se, että terrori-iskut voimistavat
ja niitä käytetään voimistamaan kovaa oikeistolaista
linjaa, militarismia, asevarustelua, poliisivaltaa, muukalaisvihaa, voimapolitiikkaa
ja alistamista. Ja ihmisten päiden sekoittaminen on tietysti edellytys
kaikelle tälle. Kyse ei lainkaan ole pyrkimyksestä kitkeä
terrorismi maailmasta, vaan terrorin ja terrorismin eskalaatiosta. Jälleen
kannattaa kysyä, kenen eduksi, kuka hyötyy, kuka kärsii.
USA:n johto ei sattumalta julistanut, että kyseessä on sota.
Vain tulkitsemalla terrori-iskut ja omat "vastatoimet" sodaksi
voidaan oma maa ja liittolaiset mobilisoida sotaan sekä oikeuttaa mitkä
tahansa sotilaalliset toimet, pommitukset, interventiot ja salamurhat.
On myös syytä pohtia, missä määrin USA:n toimet
ovat vastatoimia ja missä määrin ne on pantava lainausmerkkeihin.
Pohdinnassa auttaa, jos kysyy, mikä USA:n harjoittaman voimapolitiikan
ja kansainvälisen oikeuden vastaisten rikosten peruslinjassa on lopultakaan
muuttunut syyskuun 11. päivän jälkeen. Eikö kyse ole
pikemminkin siitä, että terrori-iskut ja "vastatoimet"
ovat antamassa USA:lle mahdollisuuden toteuttaa tätä peruslinjaa
entistä pidäkkeettömämmin?
Päivittäiseen uutisten ja väittämien virtaan on suhtauduttava
varovasti. Silti kannattaa kiinnittää huomiota BBC:n tuoreeseen
uutiseen, jonka mukaan USA:n hyökkäys Afganistaniin oli tekeillä
jo kauan ennen äskeisiä terrori-iskuja. USA:n viranomaiset olivat
uutisen mukaan kertoneet entiselle pakistanilaiselle diplomaatille Niaz
Naikille jo heinäkuun puolivälissä, että sotilaallinen
operaatio Afganistania vastaan oli määrä aloittaa lokakuun
puoliväliin mennessä Osama bin Ladenin ja Taleban-johtaja Omarin
surmaamiseksi tai sieppaamiseksi sekä Taleban-hallituksen korvaamiseksi
mahdollisesti entisen kuninkaan Zahir Shahin johtamalla hallituksella. Naikille
oli kerrottu, että operaatio aloitettaisiin Tadzhikistanista käsin.
Naik arvioi, että World Trade Centerin iskun jälkeen USA on kehitellyt
jo olemassa ollutta suunnitelmaansa edelleen ja että se toteutettaisiin
kahden tai kolmen viikon kuluessa. Naik epäili, tokko USA luopuisi
suunnitelmastaan, vaikka Osama antautuisi välittömästi Talebanille.
Totta kai USA on jahdannut entistä apulaistaan Osamaa jo ennen äskeisiä
terrori-iskujakin. Ja Washingtonissa arvioitaneen nyt, että rutiköyhä
ja raunioitettu, Talebanin johdolla hylkiövaltioksi muuttunut Afganistan
on sopiva ja riittävän heikko hyökkäyksen kohde. Mutta
olisi naivia kuvitella, että USA:n pääasiallisena motiivina
olisi pyhä terrorisminvastainen taistelu. USA:lla on alueella paljon
isompiakin intressejä. Iskun helppouttakin voi epäillä. Onnistuessankaan
se ei sitä paitsi lopettaisi terrorismia, vaan voisi päinvastoin
arvaamattomalla tavalla kiihdyttää koston ja väkivallan kierrettä
ja suistaa naapurimaa Pakistanin kaaokseen.
Vielä kerran: kuka tästä hyötyy? Kärsijäthän
jo tiedetään: rauha ja alueellinen vakaus sekä köyhät,
nöyryytetyt ja oikeudettomat ihmiset. (ES)
Kuluneet puolitoista viikkoa ovat dramaattisella tavalla osoittaneet,
miten arvokas omaisuus itsenäinen ja liittoutumaton ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Suomelle on ja miten vaarallisille vesille siitä luopuminen uhkaa maatamme
johtaa.
Natossa otettiin USA:n määräyksestä käyttöön
kuuluisa 5. artikla, joka velvoittaa muut Nato-maat olemaan solidaarisia
USA:lle ja osallistumaan sen "sotaan terrorismia vastaan". Vaikka
artiklan käyttöönotto toistaiseksi onkin vain poliittis-moraalinen
selkänoja USA:lle, sen avulla muut Nato-maat vedetään samaan
rintamaan USA:n kanssa. Näin Nato-maita uhkaa sekä maailman että
tuntemattomien terroristien silmissä samastuminen USA:han ja sen mihin
tahansa sotilaallisiin toimiin. Näin muut Nato-maat ovat vaarassa joutua
USA:n tavoin myös terrorin ja koston kierteen osallistujiksi ja maalitauluiksi.
Suomea on pitkälle kytketty Natoon, mutta Suomi ei ole Naton jäsen
eikä 5.artikla sitä koske. Onneksi. On kamppailtava sen puolesta,
ettei Suomesta Naton jäsen tulekaan. Kyse ei ole siitä, että
Suomen pitäisi pitäytyä lintukodossa ja kieltäytyä
toimimasta terrorismia vastaan. Kyse on siitä, että Pohjolassa,
Itämeren alueella, Euroopassa ja maailmalla tarvitaan valtioita, jotka
kieltäytyvät myötäjuoksijan osasta ja militarismin hulluudesta
ja asettavat asevaraisen turvallisuuden ja voimapolitiikan logiikan sijaan
rauhan, rauhanomaisen yhteistyön ja globaalin oikeudenmukaisuuden logiikan.
Suomea uhkaa Nato-leiriin ja Nato-johtoisiin sotilaallisiin seikkailuihin
joutuminen myös EU:n ja sen militarisoinnin kautta. Suomen presidentti
Tarja Halonen ja pääministeri Paavo Lipponen olivat
viikko sitten hyväksymässä EU-maiden solidaarisuusjulistusta
USA:lle. Asiakirjassa julistettiin USA:han tehty terrorihyökkäys
muitta mutkitta suunnatuksi kaikkia EU-maita ja niiden "yhteiskuntamuotoa"
vastaan, väitettiin - järkyttävät tapahtumatkin
huomioon ottaen irvokkaasti - USA:n "unionin tavoin osallistuvan
paremman maailman rakentamiseen" sekä asetuttiin kyselemättä
ja ehtoja asettamatta USA:n "terrorisminvastaisen sodan" rintamaan.
Näin pääasiassa Nato-maista koostuvassa EU.ssa vedettiin,
5. artiklaa lukuunottamatta, läpi sama linja kuin Natossa. Näin
virallisesti liittoutumattoman Suomenkin nimissä annettiin banco-valtakirja
USA:lle kaikessa, mihin se sitten ryhtyykin. Näin tuli taas kerran
todistetuksi, ettei Suomella EU:n jäsenenä ole itsenäistä
ulkopolitiikkaa. Ainakaan sitä ei pyritä noudattamaan. (ES)