Pääkirjoitukset
Ovathan lääkärit suhteellisen hyväpalkkaisia. Ja
ovathan lääkärien palkankorotusvaatimukset isoja. Ja joutuivathan
pienempipalkkaiset akavalaiset, tehyläiset ja muutkin tyytymään
tupo-pennosiin. Ja onhan Lääkäriliitto osittain itse syypää
lääkäripulaan ja sitä kautta lääkärien
työolojen huononemiseen. Ja aiheuttaahan lakko vaikeuksia viattomille
sivullisille, lääkäripalvelujen tarvitsijoille.
Mutta ei kai kukaan vakavissaan kiistä, että lääkärit
ansaitsevat korkeasti koulutetusta ja vastuullisesta työstään
hyvän palkan. Eikä kai ole pilkan aihe, jos Lääkäriliitto,
toisin kuin ay-liikkeessä valitettavasti on nykyisin yleisenä
tapana, mitoittaa palkkavaatimuksensa sen palkkataistelun alkeistaktiikan
mukaisesti, että kovat vaatimukset tuottavat aina paremman lopputuloksen
kuin valmiiksi matalat vaatimukset. Alkuperäisvaatimukset kun eivät
yleensä mene sellaisinaan läpi.
Ja ei kai ole oikein, että lääkärien "kohtuuttomia"
palkkavaatimuksia kauhistelevat ja kasvavista palkkaeroista hurskastelevat
ne, jotka eivät ole häikäilleet rohmuta itselleen etuja ja
kasvattaa palkkaeroja. Kuten pääministeri Paavo Lipponen tai muut
ministerit ja kansanedustajat, jotka ovat leikkauksillaan heikentäneet
kuntien taloutta, vaatineet matalatasoista tupo-linjaa ja järjestäneet
itselleen tuhansien markkojen palkankorotukset.
Eivätkä kai lääkärit ole syypäitä
siihen, että pienipalkkaiset työntekijäryhmät on pakotettu
alistumaan kehnoihin palkkaratkaisuihin. Eiköhän syyttävä
sormi pitäisi suunnata aivan toiselle taholle. Mitä sellaisella
"solidaarisuudella" on virkaa, että kun pääosa
työntekijäryhmistä pakotetaan kehnoihin ratkaisuihin, kukaan
muukaan ei saisi paremman ratkaisun puolesta taistella?
Lakon viattomille sivullisille aiheuttamista vaikeuksista itkevät
aina ne samat tahot, jotka eivät ylipäänsä hyväksy
palkkataisteluja. Taannoisen elintarviketyöläisten lakon aikana
itkettiin kanojen kohtaloa, Tehyn lakon aikana terveysavun tarvitsijoiden
kohtaloa, bussinkuljettajien lakon aikana matkustajien kohtaloa. Silloin
kun lakot eivät ole välittömästi koskettaneet sivullisia,
on itketty taloudellisia menetyksiä ja kilpailykykyä.
Tiettyjen alojen lakot ovat väistämättä sellaisia,
että viattomat niistä kärsivät. Sille ei voi mitään.
Se on sitä paitsi olennainen osa tällaisten lakkojen tehoa. Pitäisikö
näiden alojen lakot sen vuoksi kieltää?
Itkijät yrittävät suunnata huomion pois valtapuolueiden
edustajista koostuvan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan
vastuusta. (ES)
Akatemiaprofessori Lea Pulkkinen vaati äskettäin eduskuntaa
säätämään lain, joka kieltää jättämästä
lapsia yksin. Hän arvosteli koululain puutteita, koska koulujen kasvatusvastuuta
ei siinä mainita sanallakaan. Lain mukaan koulu antaa vain opetusta.
Kasvatustehtävää painottava määrittely poistettiin
Pulkkisen mukaan laista vähin äänin ja asia muutettiin muotoon
"kodin ja koulun tulee olla yhteistyössä opetuksessa".
Samalla eduskunta hävitti tavoitteen oppilaiden kasvusta rauhantahtoisiksi
ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi.
Pulkkinen ihmetteli koululaitoksen ja sitä ohjaavan päätöksenteon
haluttomuutta mukautua muutoksiin ja omaksua kokonaisvaltaista näkemystä
koulun kasvatustehtävästä. Pienet lapset lähetetään
koulusta pois puolenpäivän aikaan kysymättä lainkaan,
millaisiin oloihin he menevät ja onko aikuisia huolehtimassa lapsista.
Vielä yläasteikäiset nuoretkin saattavat pudota koulun ja
kodin väliseen kuiluun, jossa päihteiden käyttö, koulunkäyntihaluttomuus,
heikot oppimistulokset ja depressio lisääntyvät.
Pulkkisen mukaan myös lasten ja nuorten ongelmat ovat Suomessa saavuttamassa
katastrofaaliset mitat muun muassa mielenterveysongelmien ja päihteiden
käytön muodossa. Niidenkin tulisi johtaa arvojen uudelleen arviointiin.
Pulkkisen esiin nostama kysymys on äärimmäisen tärkeä.
Tietysti lasten ja nuorten ongelmat ovat yhteydessä rujoon yhteiskunnalliseen
kehitykseen, perheiden elämän epävarmuuteen ja arvojen tuhoutumiseen.
Mutta juuri siksi koulun vastuun, vaurioita korjaavan roolin ja kasvatustehtävän
pitäisi sivistysvaltiossa korostua. Tarvitaan koululain korjaamista
ja ennen kaikkea tarvitaan lisää koulutus- ja kasvatusresursseja
sen sijaan, että niitä leikataan. Hälytyskellot soivat. (ES)
Suurmiespä hyvinkin
Pääministeri Paavo Lipponen nosti Tanner-seminaarissa 1900-luvun
suurmieheksi Mannerheimin ja Paasikiven ohella Väinö Tannerin
-- potkaisten näin samalla kansan enemmistöä, joka pitää
Urho Kekkosta ylivoimaisena arvostuslistallaan.
Olihan Tanner suurmies. Mutta niin oli Herostratoskin, joka pääsi
historiaan polttamalla Artemiin temppelin. Ja Adolf Hitler, joka puolestaan
arvosti Tanneria korkealle. Ja Risto Ryti, jota Lipponen arvostaa korkealle.
"En minäkään tässä puhuisi ilman Tanneria",
Lipponen tokaisi väittäen, että nimenomaan sosiaalidemokraatit
Tannerin johdolla pelastivat Suomen. Pelastusuroteoksi Lipponen laski muun
muassa Tannerin toiminnan sodan aikana.
Suomi kuitenkin pelastui vain sen ansiosta, että Tanner ja muut
sotapoliitikot epäonnistuivat. Jos heidän ja Hitlerin asia olisi
voittanut, itsenäinen Suomi olisi kadonnut maailmankartalta (ja tietenkin
myös sosiaalidemokraattinen työväenliike). Hitlerhän
määräsi jo 16.7.1941, että on "varovaisesti valmisteltava"
Suomen liittämistä Saksaan. Tämä olisi kai sopinut Tannerille,
joka ei paljonkaan luottanut pienten kansakuntien elinmahdollisuuksiin "uudessa
Euroopassa".
Hitlerin 2.5.1943 antaman määräyksen mukaan Suomessa ja
muissa Euroopan valtioissa oli määrä niiden Saksaan liittämisen
jälkeen kieltää omalla kielellä puhuminen. Olisiko sekin
sopinut Tannerille?
Historian vääristely on vaarallista, vaikka se tapahtuisikin
120-vuotiseuforian vallassa löysiä päästellen. Sitä
vartenko vääristelyä tarvitaan, että uusi suurmies voisi
taas liittää Suomen "uuteen Eurooppaan", EU-liittovaltioon?
(ES)
Kaksi junaa törmäsi 8.1.1999 Lontoossa.
Intercity-juna törmäsi paikallisjunaan 23.6.1999 Winsfordissa,
noin 30 ihmistä loukkaantui.
Kaksi junaa törmäsi 5.10.1999 Lontoon Paddingtonin asemalla,
31 ihmistä kuoli. Toinen junista ajoi päin punaista.
Matkustajajuna osui pysäköityihin vaunuihin 10.3.2000 Lontoossa
Waterloon asemalla, lähes 30 ihmistä loukkaantui.
Matkustajajuna suistui raiteilta 17.10.2000 50 kilometriä Lontoosta,
neljä ihmistä kuoli ja 26 loukkaantui.
Pikajuna ja tavarajuna törmäsivät yhteen 28.2.2001 Pohjois-Englannissa,
13 ihmistä kuoli ja 73 loukkaantui.
Näin Britannian rautateillä, jotka on yksityistetty. Matkustajat
matkustavat henkensä kaupalla. Pienempiä harmeja ovat matkalippujen
huomattava kallistuminen, palvelujen huonontuminen, junavuorojen peruutukset
ja aikataulujen pettäminen tuntitolkulla.
Briteille on turha mennä selittämään, että yksityiset
firmat ovat tehokkaampia, asiakasystävällisempiä ja turvallisempia
kuin julkiset firmat. Suomalaisille tätä kuitenkin uskotellaan
täyttä päätä. (ES)