Pääkirjoitukset
Valtiovarainministeriön budjettiesityksen lupaama veronkevennys
on pieni- ja keskituloisen palkansaajan kädessä mitätön
rahasumma. Se menee eikä riitäkään erilaisten hintojen,
maksujen ja tariffien korotuksiin, jotka ovat osittain suoraa seurausta
veroalelinjan aiheuttamasta pienentyneestä verotulosta. Suurin osa
eläkeläisistä, työttömistä ja pätkätyöläisistä
ei saa lainkaan veronkevennystä. Kun tähän lisätään
se, että euromääräisesti suurimmat veronkevennykset
tulevat suurituloisille, niin voi sanoa, että VM:n esitys on suurituloisia
eikä pienituloisia suosiva. Se on kokoomuslaista politiikkaa ilman
kokoomusta.
Se mikä on yksittäisen pieni- ja keskituloisen palkansaajan
kädessä mitätön summa, on suurta ihmismäärää
koskevana kaikkiaan suuri summa pois valtion kassasta ja julkisten palvelujen
kehittämisestä. Sen, että kevennys nyt rahoitetaan ottamalla
lainaa, ei pidä antaa hämätä. Veroalelinja merkitsee
joka tapauksessa julkisen sektorin jäädyttämistä, sen
osuuden supistamista kansantaloudessa ja julkisten menojen rahoituspohjan
heikentämistä.
Veroalelinjaa perustellaan kansainvälisellä verokilpailulla
ja työllisyyden kohentamisella. Veronkevennysten avulla ihmisiä
kannustetaan työhön ja saadaan "maltillisia" palkankorotuksia,
mikä puolestaan tekee työntekijän palkkaamisen edullisemmaksi.
Mitään tutkimuksellista näyttöä veronkevennysten
ihmeitä tekevästä voimasta työllisyyteen ei kuitenkaan
ole. Veronkevennykset eivät auta viennistä riippuvaisten yritysten
irtisanomisiin, mutta ne sitä vastoin vaikeuttavat julkisen sektorin
työpaikkojen syntymistä. Ja koska linja on suurituloisia suosiva,
se ei senkään takia voi olla työllisyyttä lisäävä.
Verokilpailussa hyvinvointivaltio häviää aina raa'an uusliberalismin
maille, kuten Virolle ja samalla riisuu itseään vahvuuksistaan,
julkisista palveluista ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Kuten
tutkija Antti Kauppinen (HS 3.8.) totesi, "puhe verokilpailusta näyttääkin
olevan vain bluffia, osa ideologiaa, jonka päämääränä
on minimoida kansantulon kanavointi demokraattisen päätöksenteon
kautta". (ES)
Kansanedustajien palkkioiden korottamiseen kohdistuva arvostelu leimataan
herkästi populismiksi ja kateuden lietsomiseksi. Senkin uhalla on sanottava,
että palkkioiden korottaminen on kaikin puolin moraalitonta.
Moraalitonta oli jo se, että eduskunta kansliatoimikuntansa kaavussa
hyväksyi kolme vuotta sitten 4 000-8 000 markan eli 30-100
prosentin palkkionkorotukset (tupokorotus alle 3 %). Ennestään
varsin hyvien palkkioiden ja lukuisten muiden etujen päälle.
Moraalitonta vastuun pakoilua oli uusi palkkiolaki, jonka hyväksymällä
eduskunta pesi kätensä ja siirsi palkkioista määräämisen
yksin ulkopuoliselle konklaaville.
Ja moraalitonta on se, että tuo konklaavi esittää palkkioita
nostettavaksi taas lähes 10 prosentilla eli 403-716 eurolla ilman,
että yksikään kansanedustaja olisi alkanut kerätä
kapinarintamaa konklaavin erottamiseksi ja esityksen peruuttamiseksi.
Kun moraali menee, muuttuu myös sokeaksi. Silkkaa sokeutta on, että
kaikki suhteellisuudentaju ja kyky eläytyä vähävaraisten
ihmisten tuntoihin katoaa. Miltä tuntuu noiden 30-100:n + 10 prosentin
eli tuhansien markkojen + satojen eurojen palkkionkorotusten jälkeen
työttömästä, eläkeläisestä tai pätkätyöläisestä,
jonka koko kuukausitulo on hädin tuskin uusimman(kaan) palkkionkorotuksen
suuruinen? Miltä tuntuu työttömästä, jonka peruspäivärahaan
on luvattu 7,31 euron korotusta kuukaudessa vuoden 2004 alussa?
Sitten ihmetellään ihmisten politiikasta vieraantumista ja
politiikan vastaisuutta!
Kansanedustajat eivät ole mitä tahansa pamppuja, joiden palkkionkorotusten
ja palkkiotason pitäisi seurata näiden linjaa. Heidän pitäisi
olla kansan edustajia. (ES)
Muutamia otsikoita Helsingin Sanomista: "Demokratia etenee Irakissa
vastustuksesta huolimatta" (Irakin amerikkalaisen diktaattorin Paul
Bremerin kirjoitus 18.7.). "Sota toi Irakin naisille uuden mahdollisuuden"
(27.7.). "USA murskaa Saddamin hallinnon kaikilla tasoilla" (USA:n
varapuolustusministerin Paul Wolfowitzin kirjoitus 5.8.). "Irakin jalkapallo
jyrää jo" (5.8.)
Paksuimmatkin jutut näyttävät kelpaavan Helsingin Sanomille,
kun se haluaa "tasapainottaa" muutamia kriittisiä artikkeleitaan
ja osoittaa uskollisuuttaan USA:lle.
Miksei Helsingin Sanomat kirjoita siitä mitä Irakissa todella
tapahtuu, esimerkiksi talouden alalla? Yksi kirjoitus lähestyi aihetta:
Otsikolla "Talouden valta on hajautettava Irakissa" kirjoittivat
Kansainvälisen valuuttarahaston pääekonomisti ja chicagolainen
professori, että "yrittäjien ja ammatinharjoittajien asemaa
on vahvistettava hallituksen vastapainoksi" (25.7.). Mutta senkin kirjoituksen
sisältö oli pelkkää kaunistelua.
Mitä Irakissa sitten todellisuudessa tapahtuu sen lisäksi,
että käynnissä on matalan intensiteetin sissisota?
Irakin ryöstäminen yhdysvaltalaisten suuryhtiöiden toimesta
on täydessä vauhdissa. Ja yhtiöille antaa suotuisan bisnesympäristön
se, että Irakin kaikki julkiset arkistot ja asiakirjat - tietysti öljyministeriön
arkistoja lukuun ottamatta - on tuhottu USA:n joukkojen suojeluksessa. Mitään
rekisteriä julkisesta ja yksityisestä omaisuudesta ei ole enää
olemassa.
Bushin hallinnolla ja yhtiöillä oli yksityiskohtainen suunnitelma
Irakin "jälleenrakentamisesta" jo kauan ennen kuin Bush antoi
määräyksen maan tuhoamisesta ja miehittämisestä.
Wall Street Journalin (1.5.) mukaan USA:n kansainvälisen kehityksen
toimiston USAID:n ja valtiovarainministeriön valmisteleman salaisen
suunnitelman luonnos valmistui jo viime helmikuussa.
Suunnitelma, joka heijastaa uuskonservatiivisen aivoriihen Heritage Foundationin
suosituksia, tähtää Irakin valtion varojen, teollisuuden,
julkisten palvelujen, kuljetuksen, satamien, lentokenttien ja, mikä
tärkeintä, energiasektorin massamittaiseen yksityistämiseen
sekä "kannattamattomien" teollisuuden osien likvidoimiseen.
Pian Bagdadin valtauksen jälkeen Bremer julisti Irakin "avoimeksi
bisnekselle". Ja nyt suunnitelman toteuttaminen on käynnissä.
Summiltaan valtavat jälleenrakennussopimukset ja öljysopimukset
on jo jokin aika sitten annettu etupäässä Bushin hallintoa
lähellä oleville suuryhtiöille ilman kilpailua.
Tärkeintä on Irakin öljyvarojen kaappaaminen. Heritage
Foundationin edustaja Ariel Cohen kirjoitti 17.6. uutistoimisto UPI:lle
jutun otsikolla "Öljyn yksityistäminen - avainasia Irakin
osalta". "Irakin öljysektorin, jalostuskapasiteetin ja putkilinjarakenteen
yksityistäminen voisi palvella mallina muiden Opecin jäsenten
yksityistämiselle heikentäen siten kartellin (Opecin) ylivaltaa
energiamarkkinoilla", Cohen sanoi.
Öljyrosvouksen varmistamiseksi Bush hyväksyi toukokuussa ilman
suurempaa julkisuutta asetuksen, joka antaa yhdysvaltalaisille öljy-yhtiöille
rajoittamattomat valtuudet operoida Irakissa ja takaa niille immuniteetin
minkä tahansa niiden toimien seurauksista.
Irakin talouden ryöstämisen, yksityistämisen ja "vapaalle
kilpailulle" avaamisen seuraukset tulevat olemaan irakilaisille kenties
jopa tuhoisammat kuin 13 vuotta kestäneiden pakotteiden.
USA:lla on totaalinen valta Irakissa, eikä sen pystyttämällä
irakilaisella elimellä, hallintoneuvostolla, ole juurikaan mahdollisuuksia
asettua poikkiteloin, vaikka se tahtoisikin. Bremerillä on veto-oikeus
kaikkiin sen päätöksiin. Tällä hetkellä näyttää
siltä, että vain irakilaisten voimistuva vastarinta voi sotkea
USA:n suunnitelmat. (ES)