Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja


Sampo-yhtymän (ent. Postisäästöpankki, ent. Postipankki,
ent. Leonia, ent. Sampo-Leonia) toimitusjohtaja Björn Wahlroos on onnistunut
niin sanotusti vetämään vasemmalta ohi niin "vasemmistoa"
(tässä tapauksessa vasemmistoliittoa) kuin vihreitäkin --
vaikka vihreäthän eivät edes ole vasemmistoa, vaan lähinnä
kai jonkinlaista "yläviistoa".



"Nalleksikin" tuttavallisesti kutsuttu Björn Wahlroos
näet esitti "vasemmistolehti" Uutispäivä Demarissa,
että kaikille suomalaisille alettaisiin maksaa 5 000-6 000 markan suuruinen
"kansalaispalkka" puhtaana käteen, jonka päälle
vielä saisi tehdä vapaasti pätkätöitäkin --
tosin niistä saatavasta palkasta sentään joutuisi maksamaan
veroa.



Suomalaisen "kansalaispalkan isänäkin" pidetty peruspalveluministeri
Osmo Soininvaara (vihr.) kiirehti oitis kommentoimaan, että Wahlroosin
ehdotus on joskin oikeansuuntainen niin silti selvästi ylimitoitettu.



Tavallisestihan esimerkiksi oppositio kommentoi esimerkiksi hallituksen
esimerkiksi määrärahaesityksiä "oikeansuuntaisiksi"
mutta "riittämättömiksi". Nyt nähtiin siis
sekin ihme, että jokin esitys voi olla oikeansuuntainen mutta ylimitoitettu.



Kitkeriä ovat olleet myös vasemmistoliiton ja demareiden kommentit.
Eihän siinä nyt ole laitaa, että kapitalisti menee ehdottamaan
semmoista, mikä kuuluisi sosialistien ehdotettavaksi. Ja vielä
paljon radikaalimpana ehdotuksena, kuin mitä nykyajan sosialistit edes
tohtivat esittää.



Mutta siinä sen näkee. Wahlrooshan on entinen taistolainen,
joskin vuosimallia 1973, joten kyllähän hänellä on radikaalejakin
perinteitä.



Ovela tuo Nalle on aina ollut. Nytkin hän onnistui "diskreditoimaan"
kansalaispalkan niin maan perusteellisesti, ettei kukaan vakavamielinen
edistyksellinen kehtaa koko aiheesta enää puhua ainakaan kymmeneen
vuoteen.



 



5 000-6 000 markan verottoman kansalaispalkkaesityksen jälkeen odotamme
nyt vain Nalle Wahlroosin seuraavaa vetoa.



Miten olisi, jos Nalle ehdottaisi vaikkapa, että kaikki Suomen liikepankit
sosialisoitaisiin? Ei varmaan menisi montakaan viikkoa, ennen kuin valtio
äkkiä myy pois viimeisetkin rippeet omistuksestaan Sammossa.



Tai jos Nalle ehdottaisi, että Suomi eroaisi EU:sta? Tukka putkella
Lipposen hallitus jättäisi heti oitis Suomen jäsenyyshakemuksen
sotilasliitto Natoon.



Ai mitä? Että kaikki tämä kyllä toteutuu ennen
pitkää ilman Nalleakin?



Niinpä niin. Mutta se mikä ei kyllä taida toteutua, on
5 000-6 000 markan veroton kansalaispalkka. Ei ainakaan, mikäli se
on Nallesta kiinni.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli