Marinin hallitus sitoo Suomea entistä tiukemmin yhdysvaltalaiseen sotateollisuuteen.
Keywords:
Pakkolait on torjuttava työtaistelulla
Sipilän johtama SSS-hallitus uhkailee pistävänsä duunarin kuriin pakkolaeilla, mikäli yhteiskuntasopimuksella ei saada tuntuvaa ”kilpailukykyloikkaa” – suomeksi palkkojen ja työehtojen heikennyksiä.
Laissa on säädetty vähimmäisehdot, joista voi myös työsopimuksessa sopia työntekijän kannalta paremmin.
Pitkän uran ay-juristina tehnyt oikeustieteen tohtori Kalevi Hölttä toteaa, miten jotkut näsäviisaat selittävät, että kaikki lait ovat pakkolakeja.
– Todellisuudessa siviilioikeudessa on runsaasti tahdonvaltaisia, niin sanottuja dispositiivisia säännöksiä, joista voidaan poiketa sopimalla. Laissa ilmaistaan tämä esimerkiksi peräkaneetilla ”ellei toisin sovita”. Työoikeudessa on vakiintunut sääntö, jonka mukaan työehdoista voi aina sopia työntekijän kannalta edullisemmin kuin laissa on säädetty.
Pääsääntö on, että laissa on säädetty vähimmäisehdot, joista voi myös työsopimuksessa sopia työntekijän kannalta paremmin.
– Nyt oikeistohallitus aikoo kumota tämän jo vuosikymmeniä vakiintuneesti noudatetun periaatteen ja säätää pakkolakeja, jotka eivät jätä oikeutta sopia paremmista ehdoista. Vähimmäisedut muuttuisivat enimmäiseduiksi, pohtii Hölttä.
Painostuksella pakkolakihankkeet nurin
Kalevi Höltän mielestä nyt tarvitaan ay-liikkeeltä ja kansalaisilta yleisemminkin painostusta pakkolakihankkeiden torjumiseksi.
– Pelkkä eduskunnassa puhuminen ei riitä. Mielestäni painostustoiminnan pitää olla kunnolla suunniteltua ja näyttävää. Kysymyksessä voi olla laillinen työtaistelu, joka kohdistuu lainsäädäntöön ja hallituksen toimintaan.
Lue lisää tänään ilmestyneestä työväenlehtipäivän Tiedonantajan paperiversiosta!
Kirjoittajan artikkelit
Suomalaisten rikkain eliitti maksaa veroja suhteellisesti vähemmän kuin keskituloiset. Varakkaat väistelevät veroja, kertoo Kalevi Sorsa -säätiön tuore raportti.
Camilla Kantolan tarinoissa on aina vallankumous mukana. Linnunsolu käsittää vuosikymmenten kaaren, ja mullistavia asioita tapahtuu tiiviissä tahdissa.
- ‹ edellinen
- 2 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Ilmastonmuutos ja ekokriisi laajemminkin on välitön uhka ihmiskunnalle. Kaikkein kovimmin se iskee maapallolla köyhimpiin ja haavoittuvimpiin väestönosiin. Aikaa katastrofiin torjumiseen on vähän.
Rauhan ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta järjestetään mielenosoitus viikonloppuna Helsingissä. Myös asekauppaa Israelin kanssa vaaditaan lopetettavaksi.
Leikkaukset tulevat syventämään luokkajakoa. Rosa Warski kirjoittaa puheenvuorossaan niukkuuspolitiikan vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.