Tiedonantaja-festivaali kokoaa Vantaan Myyränkoloon 18.-19.11. tutkijoita, poliitikkoja, artisteja ja kansalaisaktivisteja etsimään vaihtoehtoisia ulospääsyjä sodista, Euroopan kriisistä, median yksipuolisuudesta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Ohjelmassa on muun muassa keskusteluja, alustuksia, työpajoja ja tietysti kulttuuria ja musiikkia!
Paperiliitto vetäytyi fuusiohankkeesta
Paperiliitto on päättänyt vetäytyä neljän SAK:laisen teollisuusliiton fuusiohankkeesta. Paperiliiton vasemmistoryhmä ilmoitti, ettei se ole mukana liittojen yhdistymiseen tähtäävässä hankkeessa. Tämä johti myös koko Paperiliiton vetäytymiseen hankkeen valmistelusta.
Paperiliiton vasemmistoryhmä ei ole millään tavalla perustellut päätöstään.
Metalliliiton, TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton, Paperiliiton ja Puuliiton oli määrä yhdistää toimintansa vuoden 2018 alussa. Uudesta teollisuusliitosta olisi tullut Suomen suurin ammattiliitto.
Fuusiohankkeessa vielä mukana olevat kolme liittoa arvioivat tammikuun aikana hallinnoissaan onko fuusiohankkeella jatkomahdollisuuksia.
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantajan syksyn uudet julkaisut Kun Pakila oli punainen, Oi niitä aikoja! ja Nainen, elämä vapaus! nousevat Kulttilavalle perjantaina 27. lokakuuta. Myös Tiedonantaja-lehteä on jaossa Kultin osastolla.
Helsingissä järjestettiin 12.10. Työttömien mielenosoitus teemalla Ei julmia leikkauksia. Mielenosoitukseen saapui ihmisiä eri puolilta Suomea ja sitä tukivat myös ammattiliitoista PAM ja JHL, joiden edustajia oli myös saapunut paikalle.
- ‹ edellinen
- 9 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Leikkaukset tulevat syventämään luokkajakoa. Rosa Warski kirjoittaa puheenvuorossaan niukkuuspolitiikan vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin.
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.