Naisvaltaisten sote-alojen kyykyttämiselle ei näy loppua ja koko eduskunta toimii nyt kokoomuslaisen ideologian mukaan.
Keywords:
Sähköliiton Väntti: Pääluottamusmiehen työsuhde purettu tekaistuilla syillä
Sähköliitto vaatii Verkko Korpela Oy:n pääluottamusmiehen työsuhdetta palautettavaksi.
Kannuksessa toimiva Verkko Korpela Oy on purkanut pääluottamusmiehensä työsuhteen tiistaina, kerrotaan Sähköliitosta. Liitto on valmis riitauttamaan asian ja vaatii työsuhteen välitöntä palauttamista.
Verkko Korpela Oy on osa Korpelan Voima -kuntayhtymäkonsernia, jonka omistajat ovat Halsuan, Kalajoen, Kannuksen, Kaustisen, Lestijärven, Sievin ja Toholammin kunnat. Useat jäsenkunnat ovat ilmaisseet viime vuoden aikana tyytymättömyytensä konsernin johtamistapaa kohtaan. Johtamisen ja henkilöstöpolitiikan ongelmat ovat saaneet myös julkisuutta.
Viime marraskuussa tilanne kärjistyi, kun yritys irtisanoi kaksi henkilöä ja antoi neljälle varoituksen. Yksi varoituksen saajista oli nyt irtisanottu pääluottamusmies.
‒ Pääluottamusmiestä on kohdeltu epäasiallisesti ja työsuhteen purkua on perusteltu tekaistuilla syillä. Yhtiön omistajien tulisi puuttua epäterveeseen johtamistapaan, sanoo Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti liiton tiedotteessa.
Kirjoittajan artikkelit
Hoitajaliitot SuPer ja Tehy järjestävät mielenosoituksen, jolla vastustetaan pakkolakia ja puolustetaan hoitajien oikeutta laillisiin työtaistelutoimiin. Toteutuessaan laki vie hoitajilta työtaisteluoikeuden ja syventää hoitajapulaa.
Naisvaltaisen hoitoalan kyykyttäminen jatkuu hallituspuolueiden taholta, kun pakkolaki hyväksyttiin tänään yksimielisesti eduskunnan käsittelyyn. Aito arvostus näkyisi paremmassa palkassa ja työoloissa, mutta nyt palkolliset ollaan pakottamassa työhön välittämättä heidän oikeuksistaan, toimeentulostaan ja jaksamisestaan.
- ‹ edellinen
- 16 / 94
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.