Suomelta toivotaan aloitteellisuutta EU:ssa Kuuban saarron lopettamiseksi

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin



-- Olisimme iloisia, jos Suomi voisi EU:n puitteissa olla aloitteellinen
Yhdysvaltojen ylläpitämän Kuuban taloussaarron lopettamiseksi,
totesi Suomessa äskettäin mm. SKP:n vieraana käynyt Kuuban
kommunistisen puolueen PCC:n keskuskomitean kansainvälisten suhteiden
osaston työntekijä Pedro Noel Carillo Alfonso.



Carillon mukaan vuosikymmen sitten tapahtunut Neuvostoliiton ja muiden
Itä-Euroopan maiden sosialististen järjestelmien romahdus merkitsi
myös Kuuballe erittäin syvää taloudellista kriisiä.



-- Menetimme hetkessä noin 35 prosenttia ulkomaankaupastamme. Tämän
kanssa olemme joutuneet kamppailemaan viimeiset kymmenen vuotta, ja pikku
hiljaa alkaa nyt näkyä valoa tunnelin päässä. Tosin
yhä jatkuva Yhdysvaltain ylläpitämä Kuuban talopussaarto
ei tietenkään ole helpottanut tilannetta, Carillo sanoi Tiedonantajalle
antamassaan haastattelussa.



 




"Eikö Suomi voisi olla aloitteellinen"



Kysyttäessä Suomen mahdollista roolia Kuuban vastaisen taloussaarron
lopettamiseksi, Pedro Carillo toivoi aloitteellisuutta ennen kaikkea EU:n
puitteissa.



-- Mielestäni Euroopan unionin tulisi kokonaisuutenakin ottaa itsenäisempi
asenne Kuubaa kohtaan eikä kulkea USA:n talutusnuorassa -- myöskään
taloussaartoa koskevassa asiassa. Suomihan ei itse ole koskaan ollut osallisena
Kuubaa kohtaan ylläpidetyssä poliittisessa vastakkainasettelussa.
Siksi Suomella voisi EU:n sisällä olla merkittävä rooli
EU:n asenteen muuttamisessa, Carillo toivoi.



 




"Bush jyrkentänyt USA:n asennetta"



Carillo pahoitteli kuitenkin, että itse USA:n asenne Kuubaa kohtaan
on -- jos mahdollista -- jopa entisestäänkin jyrkentynyt George
W. Bushin tultua presidentiksi.



-- Clintonin aikakaudella oli havaittavissa tiettyä lientymistä
USA:n Kuuban-politiikassa. Nyt Bushin valinnan jälkeen on taas otettu
askel taaksepäin, sillä Bush on varsin sitoutunut USA:ssa asuvien
kuubalaisten pakolaispiirien pyrkimyksiin. He antoivat hänelle tukensa
vaalikampanjassa, ja nyt hän lunastaa heille lupauksiaan, Carillo arvioi.



 




"Kuuban talous elpymässä"



Kaikesta huolimatta Pedro Carillo sanoi kuitenkin Kuuban talouden havaittavasti
alkaneen elpyä vuoden 1994 jälkeen.



-- Monilla aloilla tuotanto on lähtenyt nousuun. Tämä
koskee mm. öljy- ja maakaasutuotantoa, nikkelin louhintaa ja etenkin
turismia. Voi sanoa, että nimenomaan turismi on nyt kansantaloutemme
uusi veturi, Carillo kertoi.



Hän myönsi, että 1990-luvulla Kuubassakin otettiin käyttöön
joitakin markkinatalouden elementtejä.



-- Ne ovat kuitenkin pysyneet hallinnassa, ja tällä hetkellä
panostamme pääasiassa valtion omistaman yrityssektorin kehittämiseen,
Carillo totesi.



SKP:n johdon ja Pedro Carillon välisissä keskusteluissa käsiteltiin
myös SKP:n käynnistämän Kuuba-solidaarisuusprojektin
laajentamista ja kehittämistä.



SKP on toimittanut tarvikkeita Kuubassa sijaitsevalle Hertta Kuusiselle
nimetylle lastentarhalle. Nyt projektia on tarkoitus laajentaa mm. nuorten
oppimateriaalin julkaisemisen edistämiseksi.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli