Suomi lähettää ihmisiä kuolemaan
Iranista kotoisin olevan Behdadin karkotuksen estämiseksi järjestettiin tänään mielenosoitukset kahdella paikkakunnalla. Helsingissä aktivistit ja karkotettavan ystävät eivät vakuuttuneet Maahanmuuttoviraston oikeus- ja maatietopalvelun johtajan antamista vastauksista.
Kun hyvin integroituneita pakolaisia lähetetään vuosien asumisen jälkeen takaisin entiseen kotimaahansa hengenvaaraan, ei voi välttyä ajattelemasta, että byrokratian alttarille uhrataan nyt ihmishenkiä.
Jo pidemmän aikaa Migrin toiminta on vaikuttanut melko umpimähkäiseltä ja yhä useammin pakkopalautuksiin on ryhdytty myös sellaisissa tapauksissa, joissa tilanteet ovat muuttuneet ja muutoksenhakuprosessi on ollut kesken. Uusin esimerkki tällaisesta mielivallasta on tällä viikolla tapahtunut ”Behdadin” Tampereella tapahtunut säilöönotto ja suunniteltu karkoittaminen.
Behdad on asunut Suomessa jo 9 vuotta ja asettunut asumaan Tampereelle, jossa hän on sekä luonut sosiaaliset verkostot että käynyt töissä. Hän on myös muun muassa järjestänyt aktiivisesti kurdien oikeuksia puolustavia mielenosoituksia. Tämän poliittisen toimintansa vuoksi hän on ilmeisessä vaarassa Iranissa, jossa juuri kurdivähemmistöön ja sen puolustajiin kohdistuu voimakasta sortoa.
Mikäli Behdad palautetaan Iraniin, joutuu hän välittömään hengenvaaraan ja tämän pitäisi Suomenkin lainsäädännön perusteella riittää pakkopalautuksen keskeyttämiseen.
Mikäli Behdad palautetaan Iraniin, joutuu hän välittömään hengenvaaraan ja tämän pitäisi Suomenkin lainsäädännön perusteella riittää pakkopalautuksen keskeyttämiseen.
Migrin tiukentunut linja
Helsingin Pasilassa 23.5. mielenosoittajien vetoomuksen vastaanottanut Maahanmuuttoviraston oikeus- ja maatietopalvelun johtaja Hanna Helinko totesi, että virasto kyllä kantaa vastuun mahdollisista vääristä päätöksistä. Hän ei kuitenkaan osannut kertoa, mitä se mahdollisen kuoleman tapauksen tai vammautumisen kohdalla käytännössä merkitsee. Hän ei myöskään luvannut, että väärin perustein karkotettuja pyrittäisiin päätöksen korjaamisen jälkeen tuomaan takaisin Suomeen. Kyse on hyvin teoreettisesta vastuun kantamisesta.
Paikalla olleiden aktivistien tietojen mukaan Migrissä on viime aikoina useaan otteeseen tiukennettu turvapaikkamenettelyjä ja tällä hetkellä viraston sisällä tavoitteena olisi päästä ainakin sisäministeri Paula Risikon linjaamaan 60 prosentin tasoon kielteisten päätösten määrässä. Tämä keinotekoisesti asetetun tason tavoittelu selittäisi osaltaan sen, miksi yhä useammin päädytään mielivaltaisiin päätöksiin, kuten tässä Behdadin tapauksessa.
Kysyttäessä, miten väärin perustein karkotetut voivat pyrkiä korjaamaan tilannettaan, Helinko toteaa, että heidän on joko maksettava matkansa itse tai hakeuduttava esimerkiksi pakolaisleirille odottamaan mahdollista pääsyä Suomeen.
Toistaiseksi Suomi näyttää siis pitävän kiinni linjasta, jonka mukaan maasta poistettujen ihmisten kohtalot eivät enää meille kuulu. Aktivistien oikeutettu vaatimus kuitenkin kuuluu, että tähän on saatava muutos. Kyse on ihmisistä, ei hallinnon papereista. Migrin tulee seurata palautettujen tilannetta ja kantaa tarvittaessa vastuu heistä myös palautuksen jälkeen.
Tampereella mielenilmaus pidettiin kulkueen muodossa ja se keräsi 150-160 ihmistä.
Kirjoittajan artikkelit
- ‹ edellinen
- 19 / 19
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.