Taidehistorioitsijan kiirastuli

Eduardo Mendoza sai Espanjan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Planetan vuonna 2010 romaanistaan Kissatappelu- Madrid 1936. Romaani sijoittuu Madridiin vähän ennen sisällissodan puhkeamista, sisällissodan, joka pirstoisi maan ja yhteiskunnan vuosikymmeniksi.

Teoksen keskiössä on brittiläinen taideasiantuntija Anthony Whitelands, joka on saanut kutsun saapua arvioimaan espanjalaisen Igualadan herttuan taidekokoelmaa ja erityisesti aiemmin tuntematonta, mittaamattoman arvokasta Velazquezin maalausta.

Whitelands saapuu kaupunkiin joka ei vaikuta turvalliselta. Ei etenkään miehelle, joka ei ole valmis ottamaan minkäänlaista kantaa kahtiajakautuneen Madridin tunnelmiin. Whitelands eksyy alkajaisiksi bordelliin ja kadottaa heti lompakkonsa. Soittokunta soittaa Kansainvälistä ja ihmiset huutavat kunnantalon ja kirkon edessä. Kirkon ovet ovat visusti säpissä ja kunnantalon parvekkeella liehuu uhmakas kolmivärinen lippu.

Kaupungin yliopisto on suljettu. Vallankumouksen puhkeaminen on vain ajan kysymys. Sytytyslanka palaa, eikä sitä enää kukaan pysty sammuttamaan. Igualadan herttua, joka omistaa arvokkaan taidekokoelman, ei vallankumousta pelkää. Hän ei ole ollut sokea, hän tietää että Espanjassa on vuosisatojen ajan vallinnut epäoikeudenmukaisuus.

Igualadan herttua, Don Alvaro del Valle, kohoaa romaanin toiseksi päähenkilöksi. Vaikka hänen luokalleen ovat perinteisesti kuuluneet etuoikeudet, se ei ole estänyt häntä tukemasta uudistustoimia maareformista alkaen. Hänelle seurustelu kansanmiesten kanssa on opettanut enemmän kuin käytäväpoliitikkojen ja ministerien vakuuttelut. Herttua kertoo Whitelandsille uskovansa luokkasuhteiden ja talousjärjestelmän uudistamisen mahdollisuuteen, joka koituisi niin rikkaiden kuin köyhienkin eduksi. Whitelands ei kumminkaan arvaa herttuan olevan fasisteihin päin kallellaan.

Herttua on oivaltanut, että rikkauksista ei ole mitään hyötyä jos palvelusväki teroittaa veitsiään katkaistakseen isäntiensä kaulat. Maareformi on kuitenkin myöhässä, saamattomuus, kyvyttömyys ja itsekkyys ovat estäneet sen. Konfliktiin on enää mahdotonta löytää rauhanomaista ratkaisua.

Mendoza punoo jännittävään juonikerrontaan espanjalaisen yhteiskunnan moninaisen ongelmatiikan. Vaikkei vallankumousta pelkääkään, herttua haluaa viedä perheensä turvaan taulukaupoilla saatavilla rahoilla. Siihen hän tarvitsee Whitelandsia.

Taidehistorioitsija pitkittää Madridissa viettämäänsä aikaa monestakin syystä; hänestä tulee upeiden naisten kilvoittelun kohde. Herttuan molemmat tyttäret, Paquita ja hänen nuorempi sisarensa ovat ihastuneet engelsmanniin täysin sydämin. Kun joukkoon ilmestyy vielä kolmaskin ihailija, nukkavieru ilotyttö, on Whitelands enemmän kuin ahdingossa.

Vetävän tarinan ja paikkansa pitävän historiakuvauksen lisäksi Mendozan romaanista löytää myös burleskia, farssinomaista kohellusta hiukan espanjalaisen veijariromaanin malliin. Aatelisto ja yläluokka ovat pilkanteon kohteet.

Vastoinkäymiset kasautuvat taidehistorioitsijan tielle, hän ajautuu fasistisen Falangin kokoukseen ja todistaa korkeiden upseerien salaliittoa. Niinpä pian hänen perässään ovat naisten lisäksi Espanjan ja Britannian salainen poliisi sekä neuvostoliittolainen agentti.

Mikään ei Madridissa näytä olevan sitä miltä näyttää. Olisiko edes Velazquz Velazquez? Maalaus tuntuu henkivän pahoja voimia joiden rinnalla Tutankhamon on puhdas kuin pulmunen. Entä mihin tarkoitukseen herttua lopulta tarvitseekaan taulusta saatavat rahat?

Ritz-hotelli kuhisee eri valtioiden agentteja, eikä siellä voi enää rauhassa nukkua. Mutta ei ole hyvä ilotalossakaan. Kun Whitelands löytää ilotytön sängystä pienen vauvan, hän ymmärtää että Espanja ei voi enää selvitä. Ilotytön suojelijana toiminut kommunisti Higinio Zamoranokin katoaa mystisesti.

Madrid on pimeä, mutta taivaan väri on purppurainen, liian yhdenmukainen syntyäkseen pelkästään aamun kajosta. Jos Madrid palaisi kuuluisi kovaa huutoa, mutta ei, hiljaisuus on pahaenteinen, tyyni ennakoi myrskyä. Hyvin pian taidehistorioitsija Anthony Whitelands huomaa olevansa teloituspartion edessä. Se on löytänyt miehen joka pitäisi tappaa.

Viimeistään tässä vaiheessa on syytä huomata että politiikka ei sovi herkille ja sivistyneille. Whitelands ei milloinkaan pyrkinyt muuttamaan maailmaa, hän halusi uskoa taiteeseen ja oli sen puolesta valmis antamaan kaikkensa. Pistooli kohoaa, mutta vielä kerran Mendozalla on lukijalle yllätys varattuna.

Mendozan uutuusromaani on taikurin kiehtovalla otteella rakennettu!

Eduardo Mendoza: Kissatappelu – Madrid 1936. Suomennos: Matti Brotherus, Tammi 2012, sivuja 459.