Tampereen demareilla on kaksi eri linjaa
Olen seurannut suuresti ihmetellen Tampereen sosiaalidemokraattien käymää kuntavaalikamppailua. Valtuustoryhmän puheenjohtaja Pauli Ruoholahti on moneen kertaan julkisuudessa korostanut hyvin selkeästi, että kaupungin tulee tuottaa itse kaikki peruspalvelut, niitä ei pidä yksityistää. Toisaalta taas sosiaalidemokraattinen kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen on korostanut, että palvelujen turvaaminen edellyttää uusia palveluiden tuotantotapoja ja olemassa olevien palvelumarkkinoiden tehokasta hyödyntämistä. Rantanen on sanonut, että palvelujen uudet tuotantotavat edellyttävät palveluja tilaavien yksiköiden erottamista niitä tuottavista.
Asia on jo päätetty, ja uuteen tilaaja–tuottaja-malliin siirrytään hänen mukaansa Tampereella vuonna 2007. Sitä ennen mallia kokeillaan erilaisilla pilottihankkeilla. Rantasen mukaan kaupunki itsekin työstää samanaikaisesti palveluita (Tampereen kaupungin tiedotuslehti 3/2004).
Tilaaja–tuottaja-mallin perusidea on siinä, että palveluja tilaavat yksiköt erotetaan niitä tuottavista. Palvelujen järjestämisestä huolehtivat tilaajat ovat lautakuntia. Palvelujen tuottamisesta puolestaan huolehtivat liikelaitosten johtokunnat, palveluyritykset tai kolmannen sektorin järjestöt.
Esimerkiksi Hatanpään terveyskeskuksesta pitäisi tässä mallissa tehdä liikelaitos. Tällöin kaikki palvelut tuotteistetaan. Julkisista palveluista tulee ylipäätään tuotteita, käytännössä ne kaikki markkinoistetaan. Näin niitä on helppo jatkossa kilpailuttaa ja ulkoistaa, vaikka niiden järjestämisvastuu säilyisikin kaupungilla itsellään. Ja vastaavasti liikelaitoksia taas on helppo yhtiöittää, kuten äsken Helsingin kaupungin liikelaitoksen HKL-Bussiliikenteen esimerkki osoittaa. Ja osakeyhtiöhän on tunnetusti liikelaitoksia kiinnostavampi sijoituskohde.
Kuntavaalien alla tamperelaisilla sosiaalidemokraateilla on ilmiselvästi kaksi vastakkaista linjausta suhteessa julkisten palvelujen kehittämiseen. Ruoholahden mallissa kaikki peruspalvelut tuottaa kaupunki omalla organisaatiollaan. Rantasen mallissa taas hyödynnetään laajasti palvelumarkkinoita ja uusia palvelujen tuottamisen tapoja, joskin kaupunki myös työstää omia palvelujaan. Rantasta tulkiten asia on jo päätetty yhdessä kokoomuksen kanssa kauan sitten. Kun taas Ruoholahti näkee suuria eroja demarien ja kokoomuksen välillä, jopa niin että yli 60-vuotisen demari–kokoomus-akselin kuulee jollakin tavalla jopa natisevan liitoksissaan. Ruoholahti hakee vaalien alla hajurakoa uusliberalistiseen kokoomukseen, jonka kanssa kuitenkin käytännössä on tehty tiivistä yhteistyötä vuosikymmenet.
Tamperelaisten olisi hyvä tietää ennen kunnallisvaaliuurnille menoa, kumpi näistä vaikutusvaltaisista sosiaalidemokraateista pitää ottaa vakavasti, Ruoholahti vai Rantanen? Samaan aikaanhan on mahdotonta sekä tuottaa peruspalvelut kunnan toimesta että hyödyntää tilaaja–tuottaja-mallissa tehokkaasti olemassa olevia palvelumarkkinoita ja tuotteistaa kaikki palvelut. Jompikumpi näistä linjoista on kuitenkin käytännössä valittava. Tästä valinnasta äänestäjillä tulisi olla varmuus ennen vaaleja. Nyt näyttää siltä, että tuota varmuutta ei saada. Siksi paras tapa pitää myös tamperelaisia demareita ryhdissä seuraavan nelivuotiskauden ajan on vahvistaa heidän vasemmalla puolellaan SKP:n valtuustoryhmää.