Tiedonantaja jätettiin vaille toistakin lehdistötukea

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja:




Tiedonantajan


syrjintä lehdistötukea jaettaessa
saa yhä skandaalimaisempia piirteitä. Ensin hallitus päätti
liikenne- ja viestintäministeri

Kimmo Sasin

(kok) esityksestä
hylätä Tiedonantajalta sanomalehtituen, koska se ei muka ole sanomalehti.
Ja nyt on ministeri

Maija Rask

(sd) päättänyt, että
Tiedonantajalle ei myönnetä myöskään kulttuuri-
ja mielipidelehtien tukea, koska se on sanomalehtityyppinen.



Molemmissa ministeriöissä päätökset on valmisteltu
poliittisin perustein nimetyissä lautakunnissa. Niistä kulttuurilehtilautakunnassa
ei ole yhtään kulttuuri- ja mielipidelehtikentän edustajaa.
Sen sijaan sen jäsenenä ovat mm.

Talouselämä-

lehteä
julkaisevan

Talentum Oy:n

, saman firman

Tekniikka&Talous

-lehden ja

Turun Messukeskuksen

edustajat.



Tiedonantajaa julkaiseva

Kustannusyhtiö TA-Tieto

aikoo valittaa
päätöksestä. Vielä viime vuonna Tiedonantaja sai
sanomalehtitukea, tosin vain 30 000 mk.



Tiedonantajan syrjäyttämiselle tänä vuonna molemmista
tukimuodoista ei ole esitetty muita perusteluja kuin keskenään
täysin vastakkaiset selitykset siitä, että Tiedonantaja "ei
ole sanomalehti" ja "on sanomalehtityyppinen". Eli sanomalehtituessa
Tiedonantaja ei kelpaa sanomalehdeksi, mutta muille lehdille tukea jaettaessa
se jätetään ilman, koska se onkin sanomalehti!



Kummallista on sekin, että Tiedonantajan tavoin kerran viikossa
ilmestyvä, Vasemmistoliittoa lähellä oleva

Ny Tid

sai kulttuuri- ja mielipidelehtitukea, vaikka se saa sanomalehtenä
myös parlamentaarista lehdistötukea.



Skandaalimaisuutta lisää se, että samaan aikaan kulttuuri-,
tiede- ja mielipidelehdille tarkoitetuista rahoista saivat useimpia näitä
lehtiä suuremman avustuksen viime vuonna yli 20 miljoonan euron voiton
tehnyt

Yhtyneet Kuvalehdet Oy


Kanavan

ja

Parnasson

julkaisemiseen,
kirkon varakas

Kustannusyhtiö Kotimaa

lastenlehdelle, kaupallinen

Image Kustannus Oy


Muoto

-lehdelle ja pörssiyhtiö

Stockmann Oy Ab

10 000 euroa parin metrin mittaiseen kaupalliseen
pienlehtihyllyyn.



Kuvaavaa on, että kansalaisliikkeitä lähellä oleva

Voima

-lehti sai paljon vähemmän tukea kuin suuryhtiöitä
ja hallituspuolueita lähellä olevat lehdet.



Lehdistötuki on viime vuosina keskitetty yhä suuremmalta osin
hallitusta lähellä oleville lehdille. Esimerkiksi

Demari

saa valtion lehdistötukia yhteensä reilusti yli 2 miljoonaa euroa,
kerran viikossa ilmestyvä kokoomuksen

Nykypäivä

noin
2 miljoonaa ja

Kansan Uutiset

yli miljoonaa euroa.



- Tiedonantajan jättäminen ilman mitään valtion lehdistötukea
kertoo paljon demokratian, sananvapauden ja tasa-arvon tilasta Suomessa.
Ainoa kerran viikossa ilmestyvä vasemmistolainen työväenlehti
saa osakseen "erikoiskohtelun", totaalisen syrjinnän. Lehdistötukia
maksetaan veronmaksajilta kerätyistä varoista, mutta kaikki veronmaksajat
eivät ole tasa-arvoisia rahojen jaossa, Tiedonantajan päätoimittaja

Erkki Susi

kommentoi lehdistötukipäätöksiä.



- Toisaalta Tiedonantajan täydellinen syrjäyttäminen
on eräänlainen kunniakirja. Syrjäyttäminen kuvastaa
hallituksen kiukkua siitä, ettei johdonmukaisesti vallanpitäjien
harjoittamaa politiikkaa arvostelevaa ja tavallisten ihmisten etuja puolustavaa
lehteä ole pitkäaikaisesta syrjinnästä huolimatta kyetty
nujertamaan.



- On pidettävä huoli siitä, ettei kyetä jatkossakaan.
Kehotan kaikkia Tiedonantajan ystäviä vastaamaan syrjintään
levittämällä tietoa hallituksen häpeäpäätöksistä,
korjaamaan omaehtoisella tuella hallitukselta saamatta jääneet
eurot, tilaamaan Tiedonantajaa ja tekemään sille tilauksia.



SKP:n veteraani

Vera Pessi

vastaa Tiedonantajan lukijoille esitettyyn
haasteeseen ja tukee lehteämme 55 eurolla. Haasteita ovat saaneet myös
savolaiset, lomapalkkalaiset, Reinot, Matit, Esko ja monet muut.



Haaste savolaisille tulee

Leo Partaselta

, joka osallistuu tukikeräykseen
40 eurolla.

Aatto Nurminen

Jämsästä haastaa 30 euron
kera kohtuullisella summalla Reinot, Matit ja Eskon. Matti otti haasteen
heti vastaan 30 eurolla.

Maija Hakanen

puolestaan vastaa 50 eurolla
Teuvo Jungan haasteeseen lomapalkkaa saaville.




Pentti Airola

Tampereelta on mukana 20 eurolla ja

Riitta Suokas

17 eurolla.

Väinö Viita

Kaarinasta tukee lehteä 50
eurolla,

Taisto Taskinen

170 eurolla ja

Heikki S.Vuorinen

200 eurolla.

Joanna Sara Töyräänvuori

tukee Tiedonantajaa
20 eurolla. Samalla summalla osallistuu

Ilkka Hiissa

.




Tukea Tiedonantajalle kerätään lääninhallituksen
luvalla Spartacus-säätiön tileille Nordea 151130-7200219
ja Sampo 800015-1410071.








Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli