Lauantaina metelöidään leikkauspolitiikkaa vastaan sekä Helsingissä että Turussa. Joukkovoima-liike kutsuu samalla toimijoita maaliskuun 12. mielenosoitukseen.
Totaalikieltäytyjä vapautettiin
Helsingin hovioikeus totesi tänään päätöksessään, että ainoastaan Jehovan todistajien ase- ja siviilipalveluksesta vapauttaminen on vastoin perustuslain syrjintäkieltoa. Hovioikeus vapautti vankeuteen tuomitun totaalikieltäytyjän rangaistuksesta merkittävässä oikeustapauksessa.
– Perustuslain yhdenvertaisuusperiaate on vahva ja se on vahvistunut muun muassa perusoikeussäännöksiin otetun syrjintäkiellon sekä yhdenvertaisuuslain säätämisen vuoksi, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä toteaa.
Syrjivä käytäntö
Suomen käytäntö, jossa vain yhteen uskontokuntaan kuulumisen perusteella saa vapautuksen ase- ja siviilipalveluksesta on hovioikeuden arvion mukaan syrjivä. Jehovan todistajat ase- ja siviilipalveluksesta vapauttava poikkeuslaki on saanut monelta eri taholta kritiikkiä.
"Odotamme, että hallitus nyt ryhtyy lainsäädäntötoimenpiteisiin asiassa."
– Puolustusministeriön asettama toimikunta totesi jo vuonna 2007, että totaalikieltäytyjien kohtelu tulisi saattaa yhdenmukaiseksi perustuslain kanssa. Suomi ei kuitenkaan ole ryhtynyt toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi perustuslakivaliokunnan ja YK:n kritiikistä huolimatta. Odotamme, että hallitus nyt ryhtyy lainsäädäntötoimenpiteisiin asiassa, Pimiä sanoo.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimi totaalikieltäytyjän avustajana hovioikeudessa.
– Luonnollisesti myös edustamamme henkilö on tyytyväinen päätökseen. Olisi ollut kohtuutonta, että henkilö syrjivästi tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen eikä hovioikeuskaan löytänyt sille hyväksyttäviä perusteita, toteaa yhdenvertaisuusvaltuutettua hovioikeudessa edustanut erityisasiantuntija Robin Harms.
Kirjoittajan artikkelit
Ammattiosastojen yhteistyöverkosto suosittaa kaikkia Suomen ammattiosastoja ottamaan osaa Joukkovoiman suurmielenosoituksen järjestelyihin. Joukkovoiman mielenosoitus järjestetään 12. maaliskuuta Helsingissä.
Titta Lindström tuuraa, kun Tiedonantajan vakituinen taittaja-graafikko Outi Mentula jää äitiyslomalle. Lindström kertoo, että on hienoa tehdä työtä, jolla on yhteiskunnallinen tarkoitus. – Ja viisastuuhan sitä itsekin tätä hommaa tehdessä! hän naurahtaa.
- ‹ edellinen
- 161 / 331
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.