Luonto-Liitto on tyrmistynyt Valtiovarainministeriön suunnitelmista leikata nuorisotyöhön suunnattuja varoja. Suomen ainoa lasten ja nuorten oma valtakunnallinen luonto- ja ympäristöjärjestö on osa Suomen luonnonsuojeluliittoa ja edustaa yhteensä 8000 jäsentä.
Turkki hyökkää Syyrian kurdialueille
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on kertonut tänään, että Turkki on aloittanut maasotaoperaation Syyrian pohjoisosan kurdialueille.
Jo aiemmin Turkki on tulittanut tykistöllä Afrinin kaupunkia, mikä ennakoi myös maavoimien käyttöä.
Erdogan: kurdijoukot ”terroristeja”
Erdoganin mukaan Turkki käy sotaa Pohjois-Syyrian ”terroristijoukkoja” vastaan. Nato-maan presidentti on aiemmin uhonnut tuhoavansa Afrinissa olevat kurdijoukot, jotka hänen mukaansa muodostavat uhan Turkille.
Käytännössä kaksi Nato-maata taistelevat nyt keskenään, sillä Yhdysvallat on tukenut kurdeja taistelussa ISISiä vastaan.
Kirjoittajan artikkelit
Posti ilmoitti siirtävänsä päiväpostin jakelun sanomalehdenjakelun yhteyteen neljällä paikkakunnalla Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Tämä tarkoittaa sitä, että Posti siirtää yhä enemmän työtä halvemman työehtosopimuksen piiriin. PAUn liittovaltuusto pitää erittäin ongelmallisena tilannetta, jossa postialalla samaa työtä tehdään eri palkalla ja eri työehdoilla.
Työttömien Keskusjärjestö torjuu työttömiin kohdistuvat leikkaukset ja kiristysehdotukset. Maan hallituksen tulee syksyn budjettiriihessä parantaa työttömyysturvaa ja työllisyyspalveluita työttömyysturvan leikkausten sijaan, jotta Suomi saadaan terveelle nousu-uralle.
- ‹ edellinen
- 24 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Kun Euroopan johtajat puhuvat vapaudesta, Ranskan kommunistinuoret (MJCF) kysyvät: kenen vapaudesta on kyse, kun aseet puhuvat ja pääoma hyötyy? Ranskalaisnuorten kannanotto paljastaa sodan todelliset voittajat – asefirmat, jälleenrakennusmarkkinat ja EU:n federalistiset haaveet – samalla kun työväenluokka kantaa ruumiiden ja budjettileikkausten taakan. Sota Ukrainassa ei ole kansojen etu, vaan pääoman projekti, jossa rauhan mahdollisuus tukahdutetaan taloudellisen hyödyn nimissä. Uudissana sotahyötytalous kuvaa järjestelmää, jossa konflikti ei ole poikkeus vaan tuottoisa normaali.
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.