Protuleirien suosio on ollut kasvussa ja leirit on ilmoittauduttu täyteen vuosi vuodelta yhä lyhyemmässä ajassa. Tänä kesänä niille osallistuu lähes 1000 leiriläistä. Protuleirillä keskustellaan ja väitellään yhteiskunnallisista, filosofisista ja omaan elämään liittyvistä teemoista.
Ukrainan kommunistinen puolue: länsimaiset tiedustelupalvelut suunnittelevat "Euroopan uudelleenjakoa"
Ukrainan kommunistisen puolueen pääsihteeri Petro Symonenko sanoo, että läntisten tiedustelupalvelujen suunnittelema "Euroopan uudelleenjako" johtaa sotaan Venäjän kanssa. Asiasta kertoo Morning Star.
Hän varoitti vastikään muodostetusta Britannian, Yhdysvaltojen ja Puolan militaristisesta liitosta, joka on lisäksi liittoutunut Ukrainaa hallitsevan natsioligarkkihallinnon kanssa.
Pääsihteeri sanoo, että viimeisin hyökkäys toteutettiin "kansainvälisen pääoman käskystä, Yhdysvaltojen ja Naton suojeluksessa Euroopan alueellisen uudelleenjaon vuoksi". Symonenkon mukaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tekee aktiivisesti yhteistyötä CIA:n, MI6:n ja muiden länsimaisten tiedustelupalvelujen kanssa.
– Puhumme erityisesti hänen tapaamisistaan MI6:n johtajan kanssa Lontoossa vuonna 2020 ja CIA:n johtajan kanssa Kiovassa tammikuussa 2022, hän lisää.
Symonenkon mukaan nykyisen "kolmen liiton" kokoonpano ei ole sattumaa.
– Sekä Britannia että Puola ovat historiallisesti käyttäneet russofobiaa ja ukrainalaisia nationalisteja omaksi hyödykseen.
Media mukana lietsonnassa
Symonenko sanoo, että vain typerys ei pysty tunnistamaan vaikutusvaltaisten mediaorganisaatioiden, kuten CNN:n ja Washington Postin, pelonlietsomista osana propagandasotaa. Pääsihteeri korostaa äskettäin Bloombergin verkkosivuilla julkaistua otsikkoa "Venäjä hyökkäsi Ukrainaan", jonka mediayhtiö vaihtoi ja kuvaili tapahtunutta "onnettomuudeksi".
Symonenko varoittaa, että mediaorganisaatiot kävelevät "natsien propagandapäällikön Josef Goebbelsin syrjäisellä polulla".
– Näin alkoi toinen maailmansota, kun Hitler syytti Puolaa saksalaisen radioaseman valtaamisesta Gleiwitzissä, mikä itse asiassa osoittautui SS:n provokaatioksi.
– Tänään he haluavat asettaa Ukrainan ja Venäjän vastakkain.
Petro Symonenko kertoi Tiedonantajan haastattelussa vuonna 2019, että leimallinen piirre Ukrainan politiikassa on juuri oligarkkien valta. Poliittiselle kartalle ilmaantuu ja sieltä katoaa puolueita suurliikemiesten tarpeiden mukaan.
Symonenko kantoi haastattelussa huolta myös äärikansallismielisistä, äärioikeistolaisista, jopa uusnatsistisista ryhmistä, joiden hyökkäykset kommunisteja vastaan ovat saaneet myös väkivaltaisia muotoja.
Kirjoittajan artikkelit
Tampereella järjestetään Natoa vastaan, rauhan puolesta! -mielenosoitus lauantaina 4. kesäkuuta. Marssi järjestäytyy klo 14:00 Sorin aukiolla, josta kuljetaan Jugendtorille. Järjestäjien mukaan Suomen liittyminen supervalta USA:n johtamaan sotilasliittoon merkitsee aseveljeyttä maailman kansoja vastaan, eikä se voi olla myöskään Suomen kansan etu.
Olemmeko me ihmisiä, jotka sotivat? Vai olemmeko me ihmisiä, jotka keskustelevat ja ovat järkeviä, kysyy Kommunistinuorten uusi puheenjohtaja Bex Tapanainen. Nuorisojärjestö otti vuosikokouksessaan selvän kannan: Suomen ei pidä liittyä Natoon.
- ‹ edellinen
- 24 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Kun Euroopan johtajat puhuvat vapaudesta, Ranskan kommunistinuoret (MJCF) kysyvät: kenen vapaudesta on kyse, kun aseet puhuvat ja pääoma hyötyy? Ranskalaisnuorten kannanotto paljastaa sodan todelliset voittajat – asefirmat, jälleenrakennusmarkkinat ja EU:n federalistiset haaveet – samalla kun työväenluokka kantaa ruumiiden ja budjettileikkausten taakan. Sota Ukrainassa ei ole kansojen etu, vaan pääoman projekti, jossa rauhan mahdollisuus tukahdutetaan taloudellisen hyödyn nimissä. Uudissana sotahyötytalous kuvaa järjestelmää, jossa konflikti ei ole poikkeus vaan tuottoisa normaali.
Tšekin hallitus valmistelee lakimuutosta, joka mahdollistaisi kommunistisen liikkeen kriminalisoinnin – ja samalla vaarantaisi työväenluokan sananvapauden, järjestäytymisoikeuden ja poliittisen toimijuuden koko Euroopassa. Onko demokratia enää muuta kuin eliitin hallitsema äänestysteatteri, jos vaihtoehtoisen yhteiskuntajärjestelmän puolustaminen voidaan tuomita rikoksena? Kapitalismin kriisissä vellova valtakoneisto reagoi opposition nousuun rajoittamalla vapautta, ja hyökkäyksen kärki kohdistuu niihin, jotka eivät suostu markkinoiden maailmaan – kommunisteihin, järjestäytyneeseen työväkeen ja kansanliikkeisiin.
Italialainen USB-ammattiliitto on ilmoittanut, ettei se aio palvella Cosco Pisces -konttialusta, jos käy ilmi, että se kuljettaa sotamateriaalia Israelin toimintaan. Genovan ja Ligurian satamissa kytee konflikti, jossa työväenluokan edustajat asettuvat pääoman globaalia logistiikkaa ja Israelin sotapolitiikkaa vastaan. Toimenpiteet perustuvat luokka-solidaarisuuteen ja kansainväliseen rauhanliikkeeseen, jotka vastustavat aseiden kuljettamista Euroopan satamien kautta sotatoimialueille.