Uraaninlouhinta on vakava ympäristörikos

05.05.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 18/2006.

Ydinvoiman lisärakentaminen on nostettu jälleen poliittiseen keskusteluun. Teollisuus vaatii halpaa energiaa. Hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien fossiilisten polttoaineiden käyttöä on tulevaisuudessa rajoitettava jo kansainvälisten sopimustenkin takia.


Toisaalta on myös kiinnitetty huomiota energiantuotannon omavaraisuuteen. Tähän mennessä ydinvoiman tuotantoon tarvittava uraani on tuotu ulkomailta. Uraanivarojen ehtyminen tuo kansainvälisen louhintabisneksen nyt myös Suomeen. Uraanin hinta nimittäin on kolminkertaistunut parin viime vuoden aikana.


Suomen lisäksi myös monet eurooppalaiset poliitikot ovat harkinneet ydinvoimaa keinoksi torjua ilmastonmuutosta ja turvata energian saanti. Ympäristöliikkeiden näkökulmasta ydinvoiman lisärakentaminen




Uraaniton Uusimaa



Ranskalainen kaivosyhtiö Cogema on hakenut Kauppa- ja teollisuusministeriöltä kaivoslain mukaista valtausta uraanin ja toriumin etsimiseksi Itä-Uudenmaan kuntien alueella noin 118 neliökilometrin kokoiselta alueelta.


Alueen asukkaat ovat nousseet vastarintaan elinympäristönsä puolesta. Maaliskuun puolivälissä perustettiin Uraaniton-kansanliike, joka vastustaa kaivosyhtiön hanketta. Liike järjesti 3. toukokuuta näyttävän mielenilmauksen, joka keräsi parinsadan ihmisen traktoreilla vahvistetun kulkueen.


Kansanliike on erityisen huolissaan kaivoslainsäädännön nykyisestä tilasta. Jos ulkomainen kaivosyhtiö haluaa perustaa uraanikaivoksen Suomeen, ovat kuntien ja maanomistajien mahdollisuudet vaikuttaa asiaan vähäiset. Vuodelta 1965 peräisin oleva kaivoslaki on myös monella tapaa ristiriidassa modernin ympäristölainsäädännön kanssa.


Cogeman tähtäimessä on teollinen uraanikaivostoiminta asutun Etelä-Suomen sydänmailla. Uraanikaivokset ovat aiheuttaneet vakavia ympäristö- ja terveyshaittoja joka puolella maailmaa. Voidaan sanoa, että uraaninlouhinta on ympäristörikos, tapahtui se missä maailman kolkassa tahansa.




Ympäristörikoksia ja ihmisoikeusloukkauksia



Uraania Suomen ydinvoimaloihin on louhittu mm. Australian Olympic Damin kaivoksesta, Kanadan Saskatchewanin Rabbit Lakella ja McArthur Lakella, Uzbekistanin Navoista, Nigerin Arlitista sekä Venäjän Krasnokamenskista.


Uraanin louhinta tuottaa erittäin suuret määrät radioaktiivista jätettä. Puoli kiloa uraania tuottaa tuhat kiloa radioaktiivista jäteainesta: hiekkaa sekä radioaktiivista lietettä, joka syntyy kun uraani erotetaan kiviaineksesta rikkihapolla. Jäte sisältää myös raskasmetalleja ja on kemiallisesti hyvin myrkyllistä.


Laajoista jätekummuista ja liejusta leviää ympäristöön radioaktiivista pölyä ja radon-kaasua, joka aiheuttaa keuhkosyöpää. Hiekka ja lieju sisältävät erittäin pitkäikäisiä aineita, joiden puoliintumisajat ovat jopa tuhansia vuosia. Uraaninlouhinta-alueet pysyvät radioaktiivisina jopa satoja tuhansia vuosia.


Pato- ja suojausjärjestelmät ovat pettäneet ja nestemäiset radioaktiiviset jätteet ovat saastuttaneet vesistöjä ja pohjavesiä kaivosalueilla, josta Suomen ydinvoimaloiden uraania on louhittu Venäjällä, Kanadassa ja Australiassa. Esimerkiksi elokuussa 2001 Kanadan Cameco-ydinvoimayhtiön kaivosalueilta havaittiin radioaktiivisen jätteen vuotaneen suoraan Ontario-järveen. Yhtiöt on tuottanut uraania myös Suomeen TVO:lle.




Ydinvoimaako? Ei kiitos



Laajin eurooppalainen ydinvoimaa vastustava kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä sitten 1980-luvun jälkeen vaatii ydinvoimasta luopumista ja Euratom-sopimuksen lakkauttamista. Yli 200 eurooppalaista kansalaisjärjestöä on kerännyt näille vaatimuksille tähän mennessä satojatuhansia allekirjoituksia kaikista Euroopan maista. Tavoitteena on kerätä miljoona allekirjoitusta, ja luovuttaa ne syksyllä Euroopan päättäjille.


– Ydinvoimateollisuus yrittää taas myydä vanhaa ja vaarallista


teknologiaansa, tällä kertaa ratkaisuksi ilmastonmuutokseen. Yli 200 eurooppalaista kansalaisjärjestöä, jotka edustavat miljoonia eurooppalaisia, ovat vakuuttuneita siitä, että ydinvoima on väärä valinta. Yksi keino torjua ydinvoimaa on allekirjoittaa Miljoona nimeä ydinvoimaa vastaan -vetoomus, kertoo Maan ystävien ilmastokampanjavastaava Anna-Riikka Ihantola.


Kasvihuoneilmiön torjuntaan ydinvoima on väärä keino.


– Ratkaisu ilmastonmuutoksen haasteeseen on sitoutuminen energian säästöön, energiatehokkuuden parantamiseen ja uusiutuvaan energiaan, kuten tuuli-, aurinko- ja bioenergiaan. Teknologia on olemassa, se on kustannustehokasta ja luo työpaikkoja, painottaa Heikki Korpela Maan ystävistä.


Viimeisimmässä Euroopan laajuisessa eurobarometri-tutkimuksessa vain 12 % eurooppalaisista uskoi ydinvoiman olevan ratkaisu ilmastonmuutokseen. Sen sijaan 68 % uskoi ratkaisun olevan uusiutuva energia.


– Euratom on poliittinen kummajainen. Vaikka monet EU:n jäsenvaltiot ja valtaosa kansalaisista vastustavat ydinvoimaa, kaikkien jäsenvaltioiden täytyy rahoittaa ydinvoiman tutkimusta Euratom-sopimuksen kautta. Komissio jopa ehdotti ydinvoiman tutkimuksen rahoituksen kaksinkertaistamista Euratomin tutkimusohjelmassa vuosille 2007-2011, jatkaa Korpela. (TA)



www.uraaniton.org


www.maanystavat.fi/atomivoimaako/



* * *


TA fakta



YDINVOIMA


- tuottaa vaarallisia jätteitä (useiden sukupolvien ajaksi)


- on kallista (ja täysin veronmaksajilla maksatettujen tukien varassa)


- käyttää uraanivarat loppuun (nykykulutuksella 50 vuodessa)


- aiheuttaa vaarallisia onnettomuuksia ja radioaktiivisia päästöjä (Tshernobylin jälkeen on tapahtunut ainakin 22 onnettomuutta)


- voi lisätä ydinaseita (ydinteknologian levitessä)


- tuottaa hiilidioksidipäästöjä (koko ydinpolttoainekierron aikana kaivoksesta ydinjätehautaan yhtä paljon kuin moderni maakaasuvoimala)



Lähde: Maan ystävät

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli