Valo, lämpö, vesi - perustarpeita vai kaupan kohteita?

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Maija Hakanen YmpÄRistÖPÄÄLlikkÖ


Yhä useammat julkiset palvelut siirtyvät kaupallisen voitontavoittelun
piiriin. Tämä koskee myös yhdyskuntateknisiä palveluita,
kuten vesi-, energia- ja jätehuoltoa, joukkoliikenteen järjestämistä
sekä katujen ja teiden rakentamista.



Nämä toiminnot on Suomessa perinteisesti järjestetty kuntien
toimesta, alun perin asukkaiden yhteistoimintana. Nyt niitä säädellään

Euroopan unionin

säädöksillä ja

Maailman kauppajärjestön
WTO:n

sopimuksilla. Ja suunta on kaiken aikaa sama: yksityisen sektorin
eduksi, julkaisen vallan rajoittamiseksi. Julkisista palveluista halutaan
tehdä kauppatavaraa. Säädöksiä ja niiden tulkintoja
hivutetaan kilpailun ja yksityisen voitontavoittelun eduksi.






Eduskunta asetti viime syksynä tavoitteeksi EU:n perustuslakineuvotteluihin,
että julkiset palvelut pysyvät Suomen omassa päätösvallassa.
Pääministeri

Matti Vanhasen

mukaan perustuslakineuvottelujen
tulos oli täsmälleen Suomen tavoitteiden mukainen. SKP:n ja monien
kansalaisjärjestöjen mukaan tulos on päinvastainen.



Perustuslaki laajentaa unionin kauppapoliittisen toimivallan koskemaan
myös julkisia palveluja. Siitä jätettiin pois nykyiseen EU-sopimukseen
sisältyvät ns. suojalausekkeet, joiden mukaan jäsenvaltioilla
on oikeus päättää itse julkisista palveluista. Perustuslain
mukaan julkisia palveluja koskevien kauppasopimusten hyväksymisestä
voidaan päättää yksimielisesti vain silloin kun vastaavista
asioista päätetään myös EU:n sisämarkkinasäädösten
osalta yksimielisesti ja kun sopimus vaarantaa vakavasti jäsenmaan
palvelujärjestelmiä.



Tämä ei takaa Suomen päätösvaltaa julkisia palveluja
koskevissa sopimuksissa, koska sisämarkkinasäädökset
ratkaistaan EU:ssa pääsääntöisesti määräenemmistöllä.
Perustuslakiin ei hyväksytty ay- ja kansalaisliikkeiden edustajien
ehdottamaa muotoilua, joka olisi antanut jäsenmaalle itselleen oikeuden
ratkaista, mikä on uhka sen palvelujärjestelmille.






Lämpö, valo, vesi ja hygienia ovat ihmisten perustarpeita, jotka
eivät saa olla kauppatavaraa. Kunnilla on Suomessa edelleen viime kädessä
lakiin perustuva vastuu siitä, että nämä palvelut ovat
kaikkien asukkaiden saatavilla. Energia-, vesi ja ympäristöpalvelut
sekä joukkoliikenne ovat myös strategisia kysymyksiä kunnan
kehittämisen ja paikallistalouden kannalta. Niillä on välittömiä
vaikutuksia kansanterveyteen, ympäristönsuojeluun ja kestävään
kehitykseen.



Kuntien yhdyskuntateknisissä palveluissa liikkuvat suuret rahat,
esimerkiksi vesihuollossa yli 4 miljardia euroa ja jätehuollossa yli
2 miljardia vuonna 1998. Yhdyskuntateknisten palveluiden kustannukset katetaan
maksutuloilla ja kysyntä on taattua. Ei siis ihme, että yksityisen
yritykset, etunenässä suuret ylikansalliset yritykset, ovat kiinnostuneita.



Energialaitosten osalta yksityistäminen on edennyt pisimmälle.
Kunnat ovat yhtiöittäneet ja myyneet energiantuotantoaan ja -jakeluaan.
Näille markkinoille ovat tulleet ruotsalaisen Vattenfallin ja saksalaisen
Eonin kaltaiset suuryhtiöt.



Jätehuoltoon on syntynyt 28 alueellista jätehuoltoyhtiötä.
Ne ovat edelleen pääosin kuntien omistuksessa, vaikka käytännössä
valtaosa jätehuollon käytännön toteutuksesta tapahtuu
ostopalveluina.



Vesilaitokset ovat yleensä kunnallisia liikelaitoksia, kunnan omistamia
yhtiöitä on vasta jokunen. Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Uusi
vesihuoltolaki sallii vesihuollon antamisen yksityisten yhtiöiden hoidettavaksi,
jos kunta niin haluaa. Markkinoille on tullut 2-3 yksityistä palveluita
tarjoavaa yhtiötä. Myös kuntien vesilaitokset käyttävät
paljon ostopalveluita, keskimäärin 40 % kassavirrasta.



Ensimmäinen vesihuollon julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoimintasopimus
on tehty Haapavedellä heinäkuussa 2002. Se on 12-vuotinen sopimus,
jossa kunta ja

Valion meijeri

ovat antaneet jätevedenpuhdistamon
uusimisen ja pyörittämisen yhtiölle, jossa enemmistöosakkaina
ovat

Kemwater

ja

YIT Environment

ja vähemmistöosakkaana
kunta.



Kansainvälisiä tai ylikansallisia vesihuoltoyrityksiä
Suomessa ei vielä toimi. Ne ovat kylläkin yrittäneet saada
sopimuksia, esimerkiksi

Vivendi Environment

teki tarjouksen Haapavedelle.



Vaikka yhdyskuntateknisten palveluiden päätavoite kunnalle
ei ole taloudellinen voitto, voivat ne tuottaa kohtuullista tuottoakin.
Esimerkiksi Helsingissä energialaitoksen voitot olivat viime vuonna
lähes 200 miljoonaa euroa. Laitoksen hyvä tulos ja sen tulouttaminen
kaupungin kassaan lienee keskeinen syy ehdotukselle

Helsingin Energian

yhtiöittämiseksi ja yhdistämiseksi

Vantaan Energian

kanssa energia-alan suuryhtiöksi.



SKP:n Helsingin piirijärjestö on vastustanut esitystä.
Piirijärjestön mielestä energialaitoksen yhtiöittäminen
heikentää laitoksen demokraattista valvontaa ja kaupunginvaltuuston
mahdollisuuksia ohjata sen taloutta. Yhtiöittäminen rajoittaisi
mahdollisuuksia ohjata laitoksen voittovaroja kunnan muuhun toimintaan ja
hillitä kotitalouksien energian hintojen nousua. Lisäksi se kiristäisi
energialaitoksen verotusta.






Vesihuollon yksityistäminen liittyy läheisesti palveluiden vapauttamisesta
käytäviin WTO:n GATS-neuvotteluihin, jotka koskevat myös
yleishyödyllisiä palveluja. Periaatteessa WTO:n jäsenvaltiot
voivat nykyisin itse määritellä sopimuksen alaisuuteen haluamansa
palvelut, mutta EU:ssa jäsenmailta pyritään siirtämään
näitä palveluja koskevaa päätösvaltaa unionin päätösvaltaan.



Tähän mennessä yksikään WTO-maa ei ole vapauttanut
esimerkiksi vesisektoriaan. EU on kuitenkin julkisesti ilmaissut pyrkivänsä
helpottamaan omien monikansallisten vesiyritystensä pääsyä
kansainvälisille markkinoille. Ranskalaiset

Vivendi

ja

Suez

hallitsevat yhdessä noin 70 % maailman yksityisistä vesipalveluista.



EU kehottaa muita maita avaamaan vesipalvelusektorinsa, mutta ei aio
avata omiaan EU:n ulkopuolisille yrityksille. GATS onkin niiden toimijoiden
intressissä, jotka ovat riittävän isoja voidakseen toimia
globaaleilla markkinoilla ja vallata niillä uusia asemia. Pienet palvelutoimittajat
uhrataan suurten toimijoiden hyväksi.




Tällä hetkellä yli miljardi ihmistä kärsii
puhtaan juomaveden puutteesta. YK:n vuosituhattavoitteen mukaan veden puutteesta
kärsivien määrä tulisi puolittaa vuoteen 2015 mennessä,
minkä on arvioitu vaativan miljardeja dollareita.



Vesivarojen hallinta on johtanut lisääntyviin konflikteihin
eri puolilla maailmaa. Intialainen

Vandana Shiva

on kirjassaan "

Taistelu
vedestä

" osoittanut miten vesi liittyy läheisesti keskeisiin
globaaleihin ongelmiin kuten ilmastonmuutokseen, ruoantuotantoon ja suuryhtiöiden
valtaan. Shivan mukaan markkinoiden tarjoamat ratkaisut vesikriisille vain
tuhoavat maata ja pahentavat eriarvoisuutta. Vesi on yhteistä omaisuutta
eikä elämälle välttämättömän luonnonvarojen
suojelua varmisteta pelkällä markkinalogiikalla.



Perinteinen pohjoismainen malli kuntien tuottamista yhdyskuntateknisistä
palveluista voisikin olla selkeä vaihtoehto yksityiseen voitontavoitteluun
perustuvalle mallille. Pohjoismainen malli perustuu asukkaiden tarpeisiin,
pitkäjänteiseen investointien turvaamiseen, hyvään ympäristönsuojelun
tasoon ja demokraattiseen kontrolliin. Tällaista mallia meidän
itsekin kannattaa puolustaa.



On meillä opittavaakin kehitysmaista. Etelä-Afrikassa kotitaloudet
maksavat vedestä ja sähköstä vain tietyn minimikulutuksen
ylittävältä osalta. Tällaista mallia voitaisiin kokeilla
meidänkin kunnissamme. Kotitalouksien maksut voitaisiin porrastetaan
siten, että ne alkavat juosta vasta välttämättömyyskulutuksen
ylittävältä osalta. Kiinteiden maksujen osuuden pitäminen
taksassa alhaisena olisi sekin tulonjaon kannalta oikeudenmukaista.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli