Veden merkitys Lähi-idän konfliktissa kasvaa
Kaksi miljardia ihmistä elää ilman puhdasta vettä.
YK:n ympäristöjärjestön
Unepin
johtajan
Klaus
Töpferin
mukaan puhtaan veden puutteesta kärsivien lukumäärän
puolittaminen vuoteen 2015 mennessä maksaisi 180 miljardia dollaria
vuodessa. Määrä on pienempi kuin Yhdysvaltojen sotabudjetti
Irakissa. Nyt vesipulasta kärsivien ahdinkoa pyritään parantamaan
vajaalla 90 miljardilla dollarilla vuodessa.
Kiista vedestä on kytkeytynyt myös Lähi-idän konfliktiin,
jota Irakin miehitys ja Israelin toimet palestiinalaisalueilla ovat kiristäneet
entisestään. Samaan aikaan kun väestö kasvaa ja katkeruus
lisääntyy, alueen niukat vesivarat hupenevat.
Lähi-idän vesipulaan olisi tarjolla useita erilaisia ratkaisuja,
mutta poliittinen tahto puuttuu. Väestönkasvu, saastuminen, teollisuus
ja maatalous ovat pienentäneet entisestään alueen rajallisia
vesivaroja. Lähi-idässä on viisi prosenttia maapallon väestöstä
mutta vain prosentti sen puhtaista vesistä.
Yksi merkittävimmistä on 350 kilometrin pituinen Jordan-joki.
Sillä on kolme latvajokea: Hasban, Dan sekä Banias joiden lähteet
sijaitsevat kolmen eri valtioiden alueella. Hasbanin lähteet ovat Libanonissa,
Danin Israelissa ja Baniasin Syyriaan kuuluvilla mutta Israelin miehittämillä
Golanin kukkuloilla.
Arabivaltioiden ja Israelin rajakahakat kiihtyivät vuonna 1965.
Seuraavana vuonna arabit laittoivat alulle suunnitelman, joka olisi ohjannut
syrjään Jordanin latvajokien virtauksen eikä Israel olisi
näin kyennyt käyttämään oman jokiosuutensa sähkövoima
ja kastelulaitoksia.
Israel onnistui estämään hankkeen ja tapahtumat johtivat
Israelin voitokkaaseen kuuden päivän sotaan vuonna 1967. Israel
miehitti Golanin kukkulat, jonka jälkeen sillä oli lähes
yksinoikeus Ylä-Jordanin veteen.
Israelin vuotuinen vedenkulutus henkeä kohden on nykyään
Länsi-Euroopan maiden tasolla. Se käyttää Jordan-joen
vettä lähes kaksi kertaa enemmän kun Jordania, Syyria ja
Libanon yhteensä.
Palestiinalaiset puolestaan ovat riippuvaisia Länsirannan pohjavesistä,
joita Israel myös kontrolloi. Tästä maanalaisesta vedestä
menee noin 80 prosenttia Israelin ja siirtokuntien käyttöön.
Vain vajaat 20 prosenttia jää palestiinalaisille. Monet palestiinalaiset
maanviljelijät ovatkin joutuneet luopumaan elinkeinostaan ja muuttamaan
kaupunkeihin työttömyyden keskelle. Kun kuivina aikoina vedestä
on pulaa, Israel katkaisee jakelun ensimmäisenä palestiinalaisalueilta.
Lähi-idän suurimmat joet Tigris ja Eufrat lähtevät
Turkista ja yhdistyvät Irakissa Shat Al-Arabissa siten, että Eufrat
tekee mutkan Syyrian kautta. Turkilla on kaikki kortit käsissään
koska jokien yläjuoksut sijaitsevat sen alueella. Turkki kiristi Syyriaa
vedellä 90-luvun lopulla saadakseen haltuunsa PKK:n kurdijohtajan
Abdullah
Ocalanin
, jonka sanottiin piileskelevän Damaskoksessa.
Viime tammikuussa Turkki ja Israel tekivät 20-vuotisen sopimuksen,
jossa Turkki myy Israelille 50 miljoonaa kuutiometriä vettä vuodessa.
Vastalahjaksi Turkki saa aseita. Samalla se on kiristänyt Syyrian ja
Irakin veden saantia. Israelin pääministeri
Ariel Sharon
pitää sopimusta erityisesti poliittisesti merkittävänä,
vaikka Turkin myymä vesi muodostaakin vain kolmen prosentin suuruisen
osan Israelin koko veden kulutuksesta.
Toisaalta Irakin miehitys on lähentänyt viimeaikoina Turkkia
ja Syyriaa, jotka molemmat pelkäävät Pohjois-Irakin kurdien
autonomian leviämistä omien rajojensa sisäpuolelle.
Irakilaiset ovat puolestaan saaneet kärsiä puhtaan veden puutteesta
sodan seurauksena. Levottomuuksien jatkuessa jälleenrakennusurakan
saanut suuryhtiö
Bechtel
ei ole kyennyt rakentamaan toimivaa
vesijärjestelmää sekasortoiseen maahan.
Sodan tuhot ovat myös paikoin saastuttaneet Tigris-joen veden juomakelvottomaksi.
Irakin väliaikaishallinto on pyrkinyt neuvotteluihin Turkin kanssa
etsiessään ratkaisua puhtaan veden saamiseksi.
Vesivarojen epätasainen jakaantuminen ei ole toistaiseksi luomassa
vakaata ja demokraattista Lähi-itää. Ongelmia on niin paljon
ettei veden tasaisesta jakautumisesta olla vielä kunnolla päästy
edes neuvottelemaan.