Velka on kapitalismin turbo

Karl Marx on kovassa nosteessa, ainakin jos jotain voi päätellä Työväenliikkeen kirjaston ja Karl Marx -seuran yhdessä järjestämästä keskustelutilaisuudesta.

Marxin talousteorioihin ja nykykapitalismin kriisiin painottunut parituntinen oli sijoitettu haasteelliseen ajankohtaan, Helsingin Taiteiden yön perjantain alkuiltaan, jolloin jouduttiin kilpailemaan paitsi Taiteiden yön lukuisten muiden tilaisuuksien niin myös loppukesän lämpimien säiden kanssa.

Kaikista muista houkutuksista huolimatta Työväenliikkeen kirjaston tilat Sörnäisissä täyttyivät ääriään myöten aktiivisesta yleisöstä. Yleisön koostumusta luonnehti hyvin vieressä istujan kommentti: parran määrä oli kuulemma vähentynyt huomattavasti. Tämä kertoo paitsi yleisön nuorentumisesta myös sukupuolijakauman tasa-arvoistumisesta: Marx kiinnostaa entistä enemmän naispuolista kuulijakuntaa.

MEGA-Marx

Keskusteluillan aloitti Karl Marx -seuran puheenjohtaja Vesa Oittinen Aleksanteri-Instituutista. Hän lähestyi Marxin ajankohtaisuutta seuran keväällä julkaiseman MEGA-artikkelikokoelman kautta.

MEGA on tieteellinen ja kriittinen kokoelma Marxin ja Engelsin tekstejä. Projektin kunnianhimoisena tavoitteena on koota mahdollisimman tarkkaan kaikki parivaljakon tuotokset, käsikirjoitukset ja muistiinpanot yhteen ja samaan julkaisusarjaan. Oittisen mukaan kokoelmassa on paljon tekstejä, joita ei ole aikaisemmin ollut saatavilla ja joita ei poliittisista syistä julkaistu esimerkiksi Suomessa tai DDR:ssä.

Projekti on toistaiseksi vain saksankielinen, mutta Karl Marx -seuran julkaisun kautta saa suomen kielellä selvitystä siitä, mistä oikein on kyse.

Oittisen mukaan olemme nyt astumassa Marxin ajattelun vastaanoton uuteen vaiheeseen, joka poikkeaa aiemmasta merkittävällä tavalla. Hän jakaa Marxin ajatusten vastaanoton kolmeen eri vaiheeseen.

Ensimmäisen sukupolven marxilaisuus oli Toisen internationaalin marxismia, ja se kesti 1800-luvun lopusta aina ensimmäiseen maailmansotaan ja Venäjän vallankumoukseen saakka.

Marx ymmärrettiin ennen kaikkea taloustieteilijänä, jonka antamalle perustalle voitiin luoda lainmukainen teoria yhteiskuntien kehityksestä, hieman samaan tapaan kuin luonnontieteissä. Tämän Marx-tulkinnan keskeinen nimi oli Karl Kautsky, ja Suomen vanhan työväenliikkeen Marx-kuva muotoutui tältä pohjalta.

Toisen sukupolven Marx

Leninin ja Venäjän vallankumouksen myötä muodostui 1900-luvun alussa uusi tapa tulkita Marxia.

– Lenin tuomitsi monet Kautskyn ajatuksista. Subjektiivisen tekijän ja vallankumouksen merkitys korostuivat, totesi Oittinen.

Alkoi marxismi-leninismin, neuvostoliittolaisen marxismin aika. Ongelmana oli, että marxismi-leninismissä luettiin Marxia yhtä valikoiden ja tulkinnanvaraisesti kuin aiemman Toisen internationaalin marxismin piirissä.

Neuvostoliiton romahtaminen vei mukanaan marxismi-leninismin sekä suuren osan kansainvälisestä kommunistisesta liikkeestä. Monet olettivat, että Marxin taru oli lopussa.

Vaan eipä aikakaan, kun kapitalismin kriisien pyörteessä ”Parta-Kallen” teoriat kaivettiin naftaliinista. Suomessakin marxilainen tutkimus elpyi 1990-luvun loppua kohti. Aivan pieni merkitys ei ollut Karl Marx -seuran lisäksi myöskään Demokraattisen Sivistysliiton ja SKP:n panoksella seminaareihin ja julkaisutoimintaan.

Marxin uusi aalto

Viimeisin, marxismin kolmas aalto perustuu Oittisen mukaan oleellisesti laajemman Marx-kuvan ja lähdemateriaalin varaan kuin aikaisemmat..

– Uusi aalto perustuu syvällisemmälle Marx-kuvalle kuin sitä edeltäneet. Se on vasta syntymässä, ja on vaikea ennustaa millainen siitä tulee. Se ei ole niin determinististä, positivistista tai dogmaattista kuin aiempi marxismi-leninismi, pohti Oittinen.

Hän arvioi, että kestävintä Marxia on ollut hänen poliittisen taloustieteen kritiikkinsä, joka on useiden teosten pääjuoni, erityisesti Grundrissessa ja Pääomassa.

Poliittisen taloustieteen uudistaminen ei Oittisen mukaan onnistu ilman Marxia. Marxin keskeiset johtopäätökset pitävät edelleen paikkansa. Nykyinen talouskriisi hiljensikin monia uusliberalisteja: oliko Marx sittenkin oikeassa?

Tällä hetkellä Oittisen mielestä uusliberalistisen hegemonian suunta on alaspäin, kun taas marxilainen keskustelu on nousussa.

Pakkoluovutus ja alkuperäinen kasautuminen

Eräs tärkeä puheenvuoro nousevassa marxilaisessa keskustelussa on Vastapainolta piakkoin ilmestyvä teos Kurssi kohti konkurssia, jossa tarkastellaan nykyistä talouskriisiä Marxin tekstien valossa.

Oittinen nostaa esiin Marxin Pääoman I:n osan luvun 24, jossa Marx puhuu valtionvelasta ja kytkee sen osaksi kapitalismin niin sanottua alkuperäistä kasautumista.

Liberaali valtavirran taloustiede lähtee siitä julkilausumattomasta oletuksesta, että kapitalismi on luonnollinen talousjärjestelmä, ainoa järkevä talousmuoto. Marxin mukaan tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa. Kapitalistisen talouden edellytykset pitää luoda.

Kapitalismia edeltävissä yhteisöissä tuottajat, kuten käsityöläiset tai maanviljelijät, omistivat itse tuotantovälineensä. Tämä ei ollut hedelmällistä kasvumaata kapitalismille.

– Piti luoda ihmisten luokka, jolla ei ole mitään muuta myytävää kuin työvoimansa. Tuottajilta otettiin pois tuotantovälineet. Tämä oli se pakkoluovutus, jota Marx kutsuu alkuperäiseksi kasautumiseksi.

Marx itse kertoo esimerkin Englannista, missä talonpojat ajettiin pois maatiloiltaan ja pakotettiin manufaktuurityöläisiksi.

Oittinen korosti, että prosessi on edelleen käynnissä: ihmisiä pakotetaan omaksumaan kapitalistisia yhteiskuntasuhteita. Tässä on valtionvelalla keskeinen rooli.

– Esimerkiksi Euroopan unionissa pakotetaan nyt kreikkalaisia omaksumaan mitä hirvittävin säästöohjelma ja myymään kansallisomaisuuttaan. Se on samanlaista pakkoluovutusta kuin kapitalismin syntyessä, vertasi Oittinen.

Voiton suhdeluvun laskeva tendenssi

Kurssi kohti konkurssia -kirjan toimituskuntaan kuuluu Tiedonantajan lukijoille tuttu tamperelainen Antti Ronkainen, joka tutkii erilaisia marxilaisia tulkintoja nykyisestä talouskriisistä.

Ronkaisen mukaan Marxilta ei löydy yhtä, yhtenäistä kriisiteoriaa, vaan kapitalistisen talousjärjestelmän analyysin edetessä Marx ikään kuin törmää erilaisiin kapitalismin lakeihin ja tendensseihin, jotka ajavat järjestelmän aika-ajoin kriisiin.

Pääoman ensimmäisessä osassa Marx operoi niin sanotusti tehtaan sisällä eli tuotantoprosessissa. Siitä saa Ronkaisen mukaan käsityksen siitä, mitkä voimat kapitalismia pyörittävät mikrotasolla. Tässä keskeiseksi muodostuvat työarvo- ja lisäarvoteoriat sekä kysymys lisäarvon riistosta.

– Kapitalismissa on vallalla pyrkimys tuottaa lisäarvoa niin paljon kuin suinkin ja kasata pääomaa suurempiin kasoihin. Jos pääoma ei kasaudu ja talous kasva, kapitalismi ajautuu kriisiin, toteaa Ronkainen Marxin pohjalta.

Jo Marxin kuvaama tuotantoprosessi on täynnä ristiriitoja, jotka ajavat kapitalismia kriisiin. Mutta varsinaisesti Marxin teoria voiton suhdeluvun laskevasta tendenssistä on avain, jolla voi ymmärtää esimerkiksi nykyistä talouskriisiä syvällisemmin.

– Voiton suhdeluvun laskutendenssin laki on yleinen käsitys siitä, miten kapitalistinen yhteiskunta kehittyy historiallisesti, kriisiytyy ja luo mahdollisesti uutta pohjaa, jolle jatkossa kasata pääomaa. Kapitalistit kilpailevat keskenään ja kehittävät esimerkiksi uutta teknologiaa. Sitä mukaa elävän työn rooli tuotannossa pienenee, mikä tuo ongelmia, koska vain työ voi tuottaa arvoa. Tämän vuoksi voitot pienenevät suhteellisesti, sanoi Ronkainen.

Velka on kapitalismin turbo

Vasta Pääoman osassa III Marxin kriisianalyysi pääsee kunnolla vauhtiin, kun Marx ryhtyy puntaroimaan fiktiivisen pääoman, luoton ja velkajärjestelmän suhteita.

Ronkaisen mukaan velkajärjestelmän kehitys liittyy oleellisesti tuotantojärjestelmän kehitykseen.

– Kapitalismin kehitys olisi huomattavasti hitaampaa ilman velkarahaa. Velka toimii siis kapitalismin turbona. Pankkijärjestelmä kehittyy tuotannon kanssa niin, että lopulta pankkipääoma alkaa määrätä tuotantoa.

Pankkijärjestelmän pelastamiseen käytetään järjettömiä määriä rahaa. Taustalla on Ronkaisen mukaan pelko järjestelmän romahduksesta ja rahan, tuon tavaramuodon takaajan, arvon katoamisesta. Tämä voisi johtaa esimerkiksi työn tavaramuodon kyseenalaistumiseen. Ja siihen ei kapitalisteilla yksinkertaisesti ole varaa.

Ronkainen muistutti, että laajojen leikkaus- ja säästöohjelmien tarkoitus on pumpata tuotantoelämässä syntyvää lisäarvoa pankkisektorille.

– Lisäarvo pitää jossain vaiheessa tuottaa ja realisoida, ei ei voida vain painaa lisää rahaa.

Tämä rokottaa niin julkisen sektorin palveluja kuin investointeja.

Uusliberalismi kovenee mutta ei ratkaise kriisiä

Nykyinen valtavirran taloustiede ei ole kyennyt ennakoimaan eikä selittämään talouden kriisejä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miksi Marx on yhä ajankohtainen, totesi toinen Kurssi kohti konkurssia -kirjan toimittajista, YTT Juha Koivisto.

Vaikka uusliberalismi on taloustieteenä kokenut kovan haaksirikon, edustavat poliitikkojen tarjoamat kriisin ratkaisumallit poliittisessa mielessä sitä itseään. Koiviston mukaan voidaan puhua kovenevasta uusliberalismista.

– Tulevaisuuden näköalaa ei ole. Monet arvioivat, että talous tulee jatkamaan tätä menoa vähintään seuraavat kymmenen vuotta. Samaan aikaan kun uusliberalismi kovenee kriisiratkaisun politiikkana, on kapitalismi yhä kiihtyvän kriisiytymisen prosessissa: talouskasvu hiipuu ja säästötoimet hidastavat kasvua edelleen, ounasteli Koivisto.

Lama kurittaa köyhimpiä

Jotkut talouden kasvukriitikot ovat tervehtineet ilolla kapitalismin kriisiä ja sen tuomaa talouden lamaa. Heidän mielestään kriisit vähentävät ympäristöä rasittavaa tuotantoa ja luonnonvarojen riistoa. ”Ruoki lamaa, älä kulutusta” -slogan levisi Suomessakin osassa ympäristöliikettä.

Antti Ronkainen huomautti, että kapitalismin kriisi ei ole ihmiskunnan enemmistön näkökulmasta mitenkään hyvä tai kannatettava asia.

– Kapitalismin vallitessa nollakasvu tai miinusmerkkinen taloustilanne merkitsee köyhimpien ihmisten aseman kurjistumista. Ihmisiä kuolee jatkuvasti nälkään. Kapitalismin kriisin maksumiehinä ovat veronmaksajat, tavalliset työläiset tai vielä köyhemmät, jotka menettävät laman myötä sosiaaliturvaansa ja koulutusmahdollisuuksia. Myös työpaikkojen menetykset ovat valtavaa suuruusluokkaa, muistutti Ronkainen.

Talouden kasvua kritisoivalla degrowth-liikkeellä onkin edessään suuri haaste: muuttaa kapitalistisen talouden mekanismeja ja muotoilla kasvun purkamisen ohjelma niin, ettei hyvinvoinnista tingitä eivätkä kaikkein köyhimmät ja huonoimmassa asemassa olevat joudu kärsimään kohtuuttomasti. Tähän yrittääkin pyrkiä degrowth-liikkeen ekosolidaarinen, ekososialismia tavoitteleva siipi.

Vaihtoehdoille kova tarve

Vaikka finanssitalous, niin kutsuttu höttöraha, tuntuu monen mielestä harhalta, kriisin tätä puolta ei kannata Antti Ronkaisen mukaan ylikorostaa

– Finanssitalouden vaikutukset ovat konkreettisia. Sen vuoksi vasemmisto ei voi keskittyä vain tuotantoprosessin sisällä tapahtuvaan kamppailuun. Vasemmistolaisen työtaistelupolitiikan lisäksi tarvitaan vasemmistolaista pankki- ja rahateoriaa sekä Euroopan unionin ja talousliitto Emun kritiikkiä. Etenkin jälkimmäinen on hirvittävä, oikeistolainen luomus, joka imee lisäarvoa pankeille ja toimii vain niiden eduksi.

Juha Koivisto alleviivasi monen samanaikaisen kriisin olemassaoloa. Talouden, ympäristön ja demokratian kriisit vaikuttavat toisiinsa ja voimistavat toisiaan.

Kapitalistinen pääoman kasautumismalli ajautuu yhä kiihtyvämpään kriisiin ja uusliberalistinen politiikka edesauttaa kriisiytymistä. Vaihtoehdoille on siis kova tarve, mutta tilanne vaatii entistä tiukempaa kamppailua.

– Vaihtoehdot kaipaavat voimakasta radikalisoitumista ja yhteiskunnallisia kamppailuja. Vasemmistolle kriisi avaa toisaalta monenlaisia huonoja näköaloja, mutta toisaalta uudenlaisia toimintamahdollisuuksia.

Myös Antti Ronkaisen mukaan vasemmiston pitäisi paljon radikaalimmin kyseenalaistaa vallitseva poliittinen linja.

– Esimerkiksi demarit tai vasemmistoliitto eivät ole sisäistäneet, mitä ovat tulleet hyväksyneeksi kun ovat hyväksyneet Euroopan vakausmekanismin ja Euroopan talouspolitiikan nykysuunnan.

Työarvoteoria pätee edelleen

Vain työ synnyttää arvoa. Tämä niin sanottu työarvoteoria on Marxin kapitalismianalyysin ydintä, vaikka se ei olekaan Marxin itsensä keksimä. Työarvoteoriaa kannattivat klassisen taloustieteen edustajista esimerkiksi Adam Smith ja David Ricardo. Marx kehitti teoriaa eteenpäin ja johti siitä muun muassa lisäarvoteorian, jota ilman ei esimerkiksi voi ymmärtää kapitalismissa esiintyvää riistoa.

Nykyään vaikuttaa kuitenkin siltä, että arvoa syntyy muuallakin kuin työelämässä. Kyllähän esimerkiksi sijoittajat ja pörssipelurit nettoavat pörsseissä omaisuuksia eväänsä liikauttamatta.

Kaikki tämä nosti Työväenliikkeen kirjaston ja Marx-seuran keskustelussakin esille kritiikkiä työarvoteorian pätevyydestä nykypäivänä.

Asiantuntijoiden mukaan työarvoteoriasta kannattaa pitää kiinni.

Juha Koivisto selvitti, että Marxin työarvoteoria on tapa ratkaista tutkimusongelmaa ja sillä on tieteellistä selitysvoimaa.

– Se ei ole mitään filosofista pohdintaa tai mielipidekysymys vaan edelleen pätevä tapa selittää, miten arvot ja hinnat määräytyvät.

Pertti Honkanen totesi, että arvoa ja lisäarvoa syntyy tuotannossa, mutta sitä voidaan uudelleen jakaa ja anastaa muuallakin kuin tuotantoprosessin sisällä.

– Fiktiivisen pääoman käsite kuvaa hyvin nykyisiä finanssimarkkinoita. Maailmalla velloo edelleen valtavia määriä fiktiivistä pääomaa, jolla ei ole välitöntä yhteyttä tuotantoon eikä tuotantolaitoksissa tapahtuviin prosesseihin. Sen arvo riippuu mielikuvista, se heilahtelee ja voi menettää arvoaan yli yön. Fiktiivisestä rahasta muutetaan silti jatkuvasti siivuja todellisiksi kulutustavaroiksi.

Honkanen painotti, että voitto on eri asia kuin lisäarvo. Voit esimerkiksi ostaa kirpputorilta halvalla tavaraa, myydä sen kalliimmalla ja saada sitä kautta voittoa. Lisäarvoa kauppa ei yhteiskuntaan tuo, vaan se vain siirtää jo tuotettua arvoa.

Myös Antti Ronkainen korosti, etteivät kauppa tai pankkitoiminta itsessään luo arvoa vaan ne nopeuttavat pääoman kiertoa.

Marxilaista keskustelua voi jatkaa Tiedonantaja-festivaalilla Tampereella la 17.9. Tällöin esillä mm. talouskriisi sekä radikaalin vasemmiston vaihtoehdot.