Tiedonantajalla nyt reilu tutustumistarjous! 3kk lehdet vain 20 euroa.
Yli 15000 rasismia ja fasismia vastaan
Helsingissä lauantaina järjestetty Peli poikki -mielenosoitus keräsi viranomaisarvioiden mukaan reilut 15 000 ihmistä rasismia ja fasismia vastaan.
Mielenosoituksessa mukana olleita hallituspuolueiden edustajia arvosteltiin kaksinaismoralismista.
Kansalaistorilta Senaatintorille marssinut väki vaati loppua rasismille, fasismille ja natsismille. Äärioikeistolaisten liikkeiden ja poliittisen väkivallan lisäksi monet tuomitsivat myös SOS-hallituksen leikkauspolitiikan, joka lisää tuloeroja ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta.
Mielenosoituksessa mukana olleita hallituspuolueiden edustajia arvosteltiin kaksinaismoralismista. Hallituksella jos jollakin olisi keinot käytettävissä äärioikeiston torppaamiseksi. Suomea sitoo esimerkiksi Pariisin rauhansopimus, jossa kielletään fasistiset ja natsistiset järjestöt.
Hallituspuolue perussuomalaisten useat johtavat hahmot ovat ilmaisseet tukensa äärioikeistolaisille liikkeille ja johtoa on myös näkyvästi mukana eräissä oikeistolaisissa liikkeissä. Myös kokoomuksen riveistä on kuultu äärioikeiston toimia sympatisoivia puheenvuoroja.
Peli poikki -mielenosoitus sujui ilman välikohtauksia. Äärioikeistolaisissa vastamielenosoituksissa oli mukana joitakin kymmeniä osallistuja. Poliisi joutui ottamaan kiinni kaksi oikeistolaista provokaattoria.
Rasismin ja fasismin vastaisia mielenosoituksia järjestettiin eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Tampereella tapahtuma keräsi reilut 500 osallistujaa.
Kirjoittajan artikkelit
Ruotsin entisen pääministeri Olof Palmen murhan 34 vuotta jatkuneet tutkimukset lopetetaan. Nykyään Helsingissä asuva Anneli Korhonen on eräs poliisin aikoinaan kuulemista todistajista.
Vladimir Iljitš Uljanov täyttää 22. huhtikuuta 150 vuotta. Leninin perinnön puolustaminen, vaaliminen ja kehittäminen ovat tänäkin päivänä kommunistien ydintehtäviä.
- ‹ edellinen
- 23 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.