Yliopisto työpaikkana: työtä vuorotta, kortistoon tai burn out -lomalle?

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 20/2006.

Tiedettä arvioidaan nykyisin määrällä. Eräs kollega vertasikin yliopistoja makkaratehtaisiin, joissa maisterit ovat perusnakkeja ja tohtorit A-laatua tai metvurstia. Esitän paljon lukuja Joensuun makkarantuotannosta, sillä minusta ne antavat ainesta laadullisen muutoksen ymmärtämiseen. Kyse ei ole kuitenkaan Joensuun yliopistosta vaan koko instituution tilasta.

Määrällisesti katsoen Joensuun yliopisto kasvaa. Perustutkintoa suorittavien opiskelijoiden määrä nousi v. 2003–2005 lähes 14 %, avoimessa yliopistossa yksittäisiä arvosanoja opiskelevien kansalaisten yhtä paljon, lisensiaatti- tai tohtoritutkintoon tähtäävien määrä nousi melkein 17%. He kaikki kuormittavat opetushenkilökuntaa ja kirjastoa. Suoritettujen opintoviikkojen määrä kasvoi 18 %, maisterintutkinnot lisääntyivät 11 %, kandidaattien 22 % ja tohtorien 12,5 %. Tavoitteet olivat kuitenkin olleet vielä korkeammalla.

Samaan aikaan mullistettiin tutkintojärjestelmä ja otettiin käyttöön huipputyöläs Web-opinto-opas. Käytiin myös uuden palkkausjärjestelmän (UPJ) edellyttämät koulutukset ja keskustelut esimiehen kanssa: 1-2 tuntia henkeä kohti, plus etukäteen valmisteltu raportti työn vaativuudesta ja saavutuksista. Näihin kaikkiin ei ollut vuotuisessa 1600 h työsuunnitelmassa varattu minuuttiakaan, joten ne olivat palkatonta ylityötä tai perustehtäviltä pois.

Mikä muu kansantalouden toimiala voi esittää samanlaisia työmäärän ja tulosten kasvulukuja? Etenkin kun samaan aikaan opetushenkilöstön määrä kasvoi 1,4%, tutkijoiden määrä 8% ja avustava henkilöstö väheni. Yhtä opettajaa kohti oli v. 1992 14,5 opiskelijaa, v. 2005 määrä oli 22.

Nyt on alkamassa laatutyö – laadun edellytyksethän ovat hyvät. Valtio laatii myös tehostamissuunnitelmia. Tämä poikii taas hallintopuuhastelua, ettemme liiaksi uppoutuisi perustehtäviimme.

Vuosisadan puhallus*

Yliopiston menojen rakennetta kuvaa, että v. 2005 henkilöstömenot olivat 59 milj. euroa ja tilavuokrat 10,7 milj. euroa saadun budjettirahoituksen ollessa 78 milj. euroa. Valtio siis ottaa 13,7 % myöntämistään rahoista vuokrina takaisin. Kuitenkin lähes kaikki tilat ovat yliopiston omille tonteilleen rakennuttamissa ja sitten Senaatti-kiinteistölle (yhtiöitetty Rakennushallitus) lahjoitetuissa rakennuksissa. Yhtiö rakennuttaa yhä uusia ja hienompia rakennuksia voidakseen nostaa vuokria. Lisämenoja aiheuttavat muutot homeremonttien alta.

Valtioneuvosto on asettanut Senaatti-kiinteistölle yli 10 % tuottotavoitteen, mikä tietää opettajille ja opiskelijoille yhä vähemmän uusia kirjoja, seminaarimatkoja yms. Ensi syksystä oman talon luentosalin käyttö maksaa yliopiston laitokselle noin 20 euroa/luento. Se tekee noin 1 600 kuukaudessa per sali, yli 50e/neliö. Luokkien laitevarustus on yliopiston; ainoa Senaatin tarjoama vastine ovat seinät ja lavuaari. Lienee helppo arvata, ettei kontaktiopetus ole lisääntymässä. Kukaan muu vuokranantaja ei voi haaveillakaan yhtä nöyrästä ja luotettavasta lypsylehmästä. Saunallisen kerrostaloasunnon saa Pielisjoen rannalta alle 20 e/neliö/kk.

Tietoyhteiskunnan todellisuus

JoY:n toimintakertomus iloitsee: "Kaikkien tieteellisten julkaisujen määrä on kasvanut vuodesta 2002 noin 35 prosenttia ja kansainvälisten julkaisujen määrä 14 prosenttia." Prof. Laitinen Vaasan yliopistosta kuvaa, miten tämä on tällä työvoimalla mahdollista: "Tutkijoille on tullut julkaisemisen pakko, mutta ei kutsumuksesta. Koska kaikkien pitää julkaista ja paljon, tarvitaan uusia tieteellisiä lehtiä. - - Koska lehtiä on lukematon määrä, artikkeleita tarvitaan rajattomasti. Sen vuoksi vain harvat hylätään, useimmat hyväksytään korjauksin. - - Samaa (tutkimus)kehikkoa voi käyttää lukemattomia kertoja. - - Ei ole enää järkevää tarttua suuriin haasteisiin, koska se ei tuota julkaisuja. Lisäksi onnistuminen on epävarmaa." (Acatiimi 1/2006.)

Oma lukunsa on tilaustutkimus, mm. salaiset väitöskirjat. Tätä ei kyseenalaisteta, vaikka tohtorinväitöstä nimitetään yhä julkiseksi tarkastamiseksi. Päinvastoin, runsas ulkopuolinen rahoitus on "tulos", josta palkitaan lisärahalla. Tämä luo laitoksille köyhyyden / rikkauden kierteitä: kellä on, sille annetaan lisää; kellä ei ole, sitä rokotetaan. Suorastaan yllättävää oli, kun jokunen vuosi sitten strategiakeskusteluissa matemaattis-luonnontieteellisen lausunnossa sentään pohdittiin rahoituksen vaikutusta päätöksentekoon ja yliopiston autonomiaan. Osoitus tästä ovatkin kaupungin ja Assa-Abloy Oy:n edustajat yliopiston tämänhetkisessä hallituksessa.

Entä mihin menevät makkaratehtaan mainiot tuotteet? JoY:sta v. 2004 valmistuneista maistereista oli huhtikuussa 2005 työttömänä tai tukityöllistyneinä humanistisella alalla 13 %, kasvatustieteessä 3 %, yhteiskuntatieteessä 8 %; seksikkäimmillä aloilla matemaattis-luonnontieteellisessä 16 % ja metsätieteissä 27 %. Aikamoinen prosentti. Luvut ovat vielä kiintoisampia, jos niitä vertaa näiden alojen arvostukseen ja osuuteen yhteisestä kakusta: yhteiskuntatieteeseen verrattuna tutkintojen kustannukset ovat metsätieteessä 20 % suuremmat ja matemaattis-luonnontieteellisessä jopa yli kaksinkertaiset.

Tohtorien työllisyys on myös ongelma: Suomessa v. 2000 väitelleistä tohtoreista 9,8 % ei ollut vielä v. 2002 löytänyt pysyvää työtä. Luku ei ole suuri varsinkaan absoluuttisesti, mutta jos lasketaan käytetyt yhteiskunnan ja tohtorin itsensä voimavarat, muistuu vasemman jalan saappaitten valmistaminen mieleen. Yliopistot tarvitsevat tohtoreita tulospalkkioita varten, maisterit jatkavat opintoja tiedonhalun tai (usein) työttömyyden takia. Kun mauri on perjantaina väitellyt, hän saa pahimmissa tapauksissa mennä jo seuraavana maanantaina. Laitoksen saamista tulosrahoista hän ei välttämättä näe vilaustakaan eikä kiinnosta ketään.

Kaikin voimme voittaa, yksin emme voi

JoY:n toimintakertomuksen 40-sivuisessa tekstiosassa käsitellään henkisten voimavarojen hallintaa 6 rivin verran. Niille mahtuu se, mitä asian hyväksi on v. 2005 tehty. Miten voimavaroja on ryöstöviljelty, ilmennee edellä olevasta. Mainitsematta on vielä valmistumisen nopeuttaminen tehostamalla ohjausta – ilman lisähenkilöstöä. Samoin JoY:n hallinnonuudistus, jolla kollegiaalisilta elimiltä viedään päätösvalta dekaaneille ja rehtoreille, samalla kun keskustellaan siitä, tarvitseeko näiden ollakaan akateemisesti meritoituneita. Siispä Uppsalan-ekonomit johtoon, paitsi että kukapa manageri näihin oloihin olisi tulossa.

Kuten tekstistäni näkyy, olemme uupuneita ja kyynisiä, mutta se ei näytä huolestuttavan ketään. Brecht kirjoitti: "Vääryys etenee tänään varmoin askelin. - - Ääntäkään ei kuulu, paitsi vallanpitäjien ääni, ja markkinoilla sanoo riisto ääneen: tämä on vasta alkua". Aivan näin ei voi sanoa, ammattiyhdistysväen puheissa on alkanut esiintyä vanhentuneiksi julistettuja ilmauksia.

Opetusasioissa yliopistomme on rutiköyhä, mutta painoi sentään vuosikertomuksesta moniväriversion, jossa kaikki on mainiosti. Venäjäntaitoiselle ilmiö on tuttu ja sille on nimikin: lakirovka (kiillottaminen). Tärkeää ei ole se mitä on, vaan se miltä näyttää.

KIRSTI ERA

makkaranvalmistaja hihnan märästä päästä (so. venäjän tuntiopettaja)

* ks. Leena Eräsaaren kirja Julkinen tila ja valtion yhtiöittäminen