Opimmeko Hiroshimasta mitään?

Viime perjantaina tuli kuluneeksi tasan 65 vuotta eräästä ihmiskunnan historian surullisimmista tapahtumista. Elokuun 6. vuonna 1945 Yhdysvallat hyökkäsi atomipommilla Hiroshima-nimistä japanilaista kaupunkia vastaan. Iskussa kuoli välittömästi 75000 ihmistä. Muutamaa päivää myöhemmin, 9. elokuuta, iskettiin samalla aseella toiseen kohteeseen eli Nagasakiin. Isku tuhosi kaupungin, samalla tappaen uusimpien tutkimusten mukaan yli 80000 ihmistä. Pommien jälkivaikutuksena alueilla kuoli siviilejä ja pelastushenkilökuntaa vielä noihin lukuihin nähden moninkertainen määrä.

Näihin hyökkäyksiin voidaan katsoa päättyneen toisen maailmansodan. Mutta aihetta juhlaan ei liiemmin liene, sillä näistä samoista iskuista myös alkoi kylmän sodan raaka ydinasevarustelu.

Näitä kammottavia tapahtumia muistellessa nousee väistämättä mieleen kysymys miksi? Mikä johtaa tällaisiin tekoihin?

Syitä on paljon, mutta toisen maailmansodan alkuunpanijaksi voisi kai karkeasti yleistää kasvavien teollisuuusmahtien valtavan energian tarpeen ja toisaalta rajalliset mineraaliresurssit sekä juuri koetun talouslaman myötä politiikassa esiin nousseen rotuvihan, jolla äärimmäisiä keinoja voitiin perustella ja oikeuttaa. Erilaiset poliittiset toimijat ympäri maailman levittivät sumeilematta rasistista propagandaansa kansalaisilleen ja mahdollistivat näin jälkeenpäin ajatellen uskomattoman järkyttävät siviiliväestön kansanmurhat, joita toinen maailmasota toi mukanaan.

Herää myös kysymys, opittiinko jotain? Pystyykö ihmiskunta jatkossa väistämään tällaiset valtavat murhenäytelmät? Tulevaisuus on tietenkin avoin, enkä halua kuulostaa kyyniseltä, sillä kyynisyys tekee tottelemisen helpommaksi, mutta kuitenkin vastaisin tähän kohtaan että eipä hyvältä näytä.

Nato-niminen sotilasliitto markkinoi itseään maailman rauhanpuolustajana, samalla kun se ajaa sumeilematta jäsenmaidensa ja varsinkin Amerikan Yhdysvaltojen energiataloudellisia etuja. Maailman valtiot, Suomi mukaan lukien, sijoittavat miljardeja asevarusteluun, samalla kun ihmiskunnalla olisi edessään ehkäpä suurin kohtaamansa haaste, ihmisen itsensä aiheuttama ilmastonmuutos. Kovasti kyllä poliittiset päättäjämme pieksevät suutaan ilmastonmuutoksen torjumisen tärkeydestä, mutta samalla esimerkiksi Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon saa aivan rauhassa jatkaa ympäristöntuhoamistaan ollen maailman suurin yksittäinen saastuttaja, ja meilläkin rahaa löytyy kyllä miljardikaupalla uusiin hyökkäysaseisiin, vaan ei tuulivoiman tukemiseen.

Myös muukalaisvihaa lietsotaan poliittisessa retoriikassa meillä ja muuallakin maapallolla yhä voimistuvin ilmaisuin. Markkinatalouden ja kerskakulutuksen aiheuttamat taloudelliset lamakaudet pyritään yhä sysäämään jonkin heikon kansanosan niskaan, aivan kuten 1930-luvullakin tapahtui.

Monet Suomen Nato-jäsenyyden kannattajat todistelevat järjestön rauhantahtoa ja kertovat meille kuinka kylmä sota loppui kun Neuvostoliitto romahti, mutta mahtaako tuo paikkaansa pitää? Yhdysvallat ei suinkaan ole luopunut mahtailevasta asevarustelun perinteestään, vaan on pyrkinyt pikemminkin täyttämään sitä tyhjiötä joka entiseltä Varsovan liitolta jäi.

Ja kun yksi panostaa aseisiin, tekevät sen myös väistämättä muut perässä. Kiina esitteli juuri uuden pitkämatkan ohjuksensa jolla se pystyy horjuttamaan USA:n tyynenmeren herruutta. Pohjois-Korea pyrkii kovasti myös ydinasevaltioiden korkeimpaan kastiin. Naapurimme Venäjäkin suuntailee aseitaan uudelleen sitä mukaan kun Nato tiukentaa kuristavaa otettaan sen naapurimaissa.

Yllättävää on myös nähdä juuri niiden kansojen, joita toisessa maailmansodassa pahiten koeteltiin, siirtyvän pikkuhiljaa käyttämään niitä samoja raakalaismaisia otteita, joiden uhreiksi he itse aikanaan joutuivat. Esimerkiksi Israelin valtion toimet Palestiinan kysymyksessä saavat heidän käyttämänsä lauseen "ei koskaan enää" kuulostamaan tyhjältä sanahelinältä, tai lähinnä julmalta pilalta. Tuollakin räjähdysherkällä Lähi-idän alueella pitää joku Israelin asevoimissa tai hallituksessa ydinaselaukaisinta hallussaan, eikä muu maailma voi asialle mitään: onhan Setä-Samuli eli USA monesti estänyt muita kajoamasta noihin luvatun maan asioihin.

Historia toistaa itseään. Tärkeää olisi aina selvittää ja muistaa, mistä asiat todella johtuvat ja saavat alkunsa tai mihin ne lopulta päätyvät. Historiasta pitäisi pystyä oppimaan, vaikka ihmisellä onkin taipumus unohtaa ikävät asiat mahdollisimman nopeasti.

Ensi keväällä on taas kerran meillä kaikilla mahdollisuus vaikuttaa oman maamme tulevaisuuden linjauksiin eduskuntavaaleissa. Kun valitsette ehdokkaitanne, kysykää heidän mielipiteensä Natosta ja siitä mihin rahaa ensisijaisesti tulee käyttää, aseisiin vai auroihin, armeijoihin vai sairaaloihin.

Suomi voisi olla ensimmäinen maa Euroopassa, joka tulee siihen ilmiselvään johtopäätökseen, ettei ihmiskunnalla ole enää tällä ilmastonmuutoksen aikakaudella yksinkertaisesti varaa militarismiin, ydinaseisiin tai ylipäänsä asevarusteluun nojaavaan turvallisuuteen, eikä missään tapauksessa varsinkaan sotimiseen.