Kokoomuslaisen politiikan outo logiikka

14.10.2013 - 13:08
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Jo pitkään Suomessa ja Euroopan unionissa harjoitetussa oikeistolaisessa politiikassa ei sinällään ole mitään outoa – sehän on vain ideologinen valinta. Sen perustelut ja perusteet kuitenkin horjuvat pahasti.

Holtittomasti kasvanut valtionvelka, kestävyysvaje ja yli varojen eläminen ovat hokemia, joilla suomalaiset yritetään saada vakuutetuksi harjoitetun politiikan tarpeellisuudesta.

* * *

Mutta miksi niitä hoetaan vain tietyissä asioissa? Miksi noita luettelemiani hokemia ei rummuteta silloin, kun syydetään mielettömiä summia eurooppalaisten pankkien ja suursijoittajien tukemiseen? Tai kun annetaan toistuvasti miljardien verohelpotuksia suuryrityksille, missä ovat puheet valtionvelan kasvamisesta? 

Oikeistolaisen politiikan ihanuuteen vannovat eivät hiiskahdakaan kestävyysvajeesta tai yli varojen elämisestä, kun ostetaan uusia aseita sadoilla miljoonilla. Valtion yhteisestä säkistä löytyy kyllä mukisematta rahaa ja valtion edun mukaista on muka edellä mainittujen tahojen tukeminen miljardeilla ja taas miljardeilla.

Ääni muuttuu kellossa heti, kun aletaan vaatia parannuksia sosiaaliturvaan tai halutaan turvata suomalaiset laadukkaat julkiset ja kunnalliset palvelut. Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen tulevat oitis kameroiden eteen selittämään kuinka tärkeää on huolehtia kunnollisesta koulutuksesta, pitää huolta lapsista, nuorista ja vanhuksista, mutta vaativat samaan hengenvetoon meitä kaikkia suomalaisia talkoisiin, rajuihin leikkauksiin ja säästöihin pelastaaksemme hyvinvointivaltiomme. 

Yhtäkkiä valtion rahasäkki onkin tyhjä, kun pitäisi huolehtia yhteisestä hyvästä. Siinä missä valtionvelka tai oletettu kestävyysvaje ei huoleta miljardien tulonsiirtoina rikkaille tai uusiin aseisiin satsaaminen, noin vaan meitä uhkaakin valtiona konkurssi, kun rahaa pitäisi antaa inhimilliseen toimintaan tai turvaamaan kaikkien suomalaisten riittävä toimeentulo.

* * *

Irvokkainta kokoomuslaisessa politiikassa on sosiaaliturvalla elämöinti. Ajatelkaa nyt miten järjetöntä sen politiikka on? Siinä ei ole järjen hiventäkään, ja silti muut puolueet vielä kehtaavat hännystellä ja roikkua sen takin liepeessä kiinni.

No, miten se kokoomuksen ajama politiikka nyt niin järjetöntä muka on, kysytte te? Sen takia, että heidän johdollaan maata ajetaan kiihtyvällä vauhdilla orjatyöyhteiskuntaan. Eli kokoomus haluaa kaikki töihin olemattomilla palkoilla. Ja mihin se taas johtaa? Tietysti rajuihin kasvuihin sosiaalimenoissa, kun ihmiset hakevat asumistukia ja muita tukia jokapäiväisiin elämiinsä. 

Samaan aikaan kokoomuksessa kuitenkin kirotaan sosiaalituilla elävät ja halutaan leikata erilaisia tukimuotoja ja heikentää ihmisten mahdollisuutta saada tukea. Lyhyesti sanottuna kokoomus haluaa alentaa palkkoja rajusti ja leikata sosiaalitukia ja kiristää niiden saantia.

Mitä siitä seuraa, miettikääpä sitä? Kun palkallaan ei elä ja sosiaalista tukea ei saa, niin väistämättä siinä vaiheessa vitsit ovat vähissä. Luokkayhteiskunta kärjistyy entistä rujommaksi, jossa leipäjonot kasvavat ja kerjäläisyys on jokapäiväistä katukuvassamme. 

Mutta siitäkös kokoomuksessa piitataan tai viis veisataan.

* * *

Viisainta olisi piitata, sillä yhä kasvava köyhien epätoivoon ajettu joukko on arvaamaton. Tilanne muuttuu heti kun ihmiset saadaan huomaamaan, että eihän tässä muusta ole kysymys kuin poliittisesta valinnasta. Tehdäänkö politiikkaa kansan vai kokoomuksen ja sen liehittelijöiden johtamana pääomien ehdoilla?

Kokoomuksen johdolla kuljettu polku alkaa olla ummessa ja tiensä päässä. Meidän on luotava se polku uudelleen auki takaisin uutta hyvinvointiyhteiskuntaa kohti, sinun ja minun.

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset