Terrorismi ja urheilu
Maamme harvoihin urheilujournalisteihin (= ei lajifani) kuuluva Jari Kupila kirjoitti Urheilulehdessä 14/2016 mielenkiintoisen artikkelin terrorismin ja urheilun suhteista. Kahdentoista sivun artikkelissa (joista kahdeksan kuvasivua) Kupila rinnastaa melko omaperäisellä tavalla huippu-urheilijan ja terroristin onnistumisen hetket tunnetasolla. En oikein sisäistänyt ajatusta, sillä terroristilla on tavoitteena useimmiten sivullisten ihmisten tappaminen ja sitä kautta marttyyrinä siirtyminen oman uskonsa paratiisiin. Huippu-urheilijan onnistuminen palkitaan rahalla ja usein myös kansallisella kunnialla ja maineella.
Kupila näkee artikkelissaan terroristeiksi värvättyjen, yleensä nuorten miesten, taustalla turhautumista ja näköalattomuutta sekä sosiaalista kurjuutta. Mitään hävittävää ei enää ole. On vain epämääräinen mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi. Tosin miten se onnistuu viattomia tappamalla. Siihen Kupilalla ei ole selitystä.
Artikkelissaan Kupila päätyy kysymään, mitä urheilu voisi tehdä näiden nuorten hyväksi ja auttaa heitä integroitumaan yhteiskuntaan tuhoisan radikalisoitumisen sijasta. Kun kansainvälisten suurtapahtumien järjestäjät vaativat yhteiskunnalta tapahtumiensa suojelua, niin Kupila vaatii kirjoituksessaan urheiluväkeä tekemään jotain näiden syrjäytettyjen nuorten hyväksi.
Vaikka Kupilan näkemystä voi pitää aika tavalla yksinkertaistettuna, on urheilulla ja eri lajeilla eri kulttuureissa merkittävää vetovoimaa suhteessa nuoriin. Kuitenkin radikalisoituneen, islamin uskontoa väärinkäyttävien terroristien ja heidän taustavoimiensa taltuttaminen vaatii urheilua kokonaisvaltaisempaa lähestymistä: tasa-arvoisia koulutus- ja toimeentulomahdollisuuksia, työtä työttömyyden sijasta, hyväksyntää ja arvostusta – oikeastaan kaikkea sitä, mitä tämän hetken Euroopassa maahanmuuttajilta ja turvapaikan hakijoilta puuttuu. Urheilua voidaan käyttää heidän kotouttamisensa välineenä muun toiminnan ohella. Tästä työstä on urheiluväki vastuussa.
Kiitokset Kupilalle ajatuksia herättävästä artikkelista.
YLE 1:ssä on tullut jo kolme jaksoa Jalkapallovanhemmista (tiistaisin klo 20.00). Kolmen jakson perusteella alkaa vahvistua kuva, jossa lasten jalkapalloharrastus näyttäytyy yhä enemmän ja painokkaammin vanhempien harrastuksena, jota lapsen enemmän tai vähemmän vastentahtoisesti toteuttavat.
Ilta-Sanomat kirjoitti samasta teemasta 11.4. otsikolla Meuhkaava aikuinen nolottaa. Otsikon taustalla oli selvitys siitä, että nuori oli haluton jatkamaan harrastusta, koska häpesi vanhempiensa meuhkaamista otteluiden katsomossa. IS -artikkelissa kuitenkin todetaan, että suurin osa vanhemmista on kuitenkin fiksuja. YLE:n ohjelmassa välittyy myös se, että erityisesti yksinhuoltajille tai työttömille vanhemmille jalkapallon kustannukset ovat usein liian korkeat.
Nelosella alkoi sunnuntai-iltaisin Supertähdet -ohjelma, jossa Teemu Selänteen seuraksi Kaliforniaan on koottu entisten huippu-urheilijoiden kavalkadi: alppihiihtäjä Kalle Palander, ralliautoilija Marcus Grönholm, F1- autoilija Mika Häkkinen, taitoluistelija Kiira Korpi sekä tennistähti Jarkko Nieminen, joka on siirtymässä Tampereen Classicin salibändin liigajoukkueeseen. Jakso alkoi varsin öykkäröivästi, kun Selänne oli varannut porukalle loistoluokan majoitustilat. Runsailla mainoskatkoilla runneltu ohjelma osoitti taas kerran sen, että urheilu ja huippu-urheilu on parhaimmillaan hyvää viihdettä ja myös sen, että urheilusta tehdyt viihdeohjelman epäonnistuvat lähes säännönmukaisesti.
Stadionin penkeistä on syntymässä mielenkiintoisia tarinoita. HS:n toimittaja Anssi Miettinen pyytää lukijoilta ideoita ja esimerkkejä siitä, mitä he ovat tehneet Stadikalta sahaamilllaan penkin kappaleilla. Kalusteliike Vepsäläinen on omat mallinsa julkistanut: tuolit alkaen 390 € ja pöydät alkaen 275 €. Tuotto on luvattu käyttää peruskorjatun Stadionin varustamiseen.
Kalusteita markkinoidaan sloganilla “Hanki pala stadionin henkeä”. Pikemmin kai on kysymys lähinnä persalustoista.