Automatka kolmeen karjalaiseen kaupunkiin

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 33/2007

Tänä kesänä toteutin pitkäaikaisen toiveeni ja matkustin neuvostovalmisteisella autollani Itä-Karjalan kolmeen kaupunkiin: Petroskoihin, Kontupohjaan ja Sortavalaan. Ylitin rajan Värtsilässä, koska sieltä oli paras ajoyhteys matkani pääkohteeseen Petroskoihin. Rajanylityksen jälkeen ensimmäinen tehtävä oli kellonviisarien siirtäminen tunnin eteenpäin. Kellonajan siirron myötä unohdin myös suomalaisen ajotavan ja siirryin paikalliseen joustavaan ajokulttuuriin, joka tarjoaa ensikertalaiselle Venäjän-matkaajalle aikamoisen yllätyksen.

Matkani jatkui Karjalan vaaramaisemien ja Laatokan rantojen kautta kohti Petroskoita. Maantiet olivat kuoppaisia, ja paikalliset ajavat niitä kiertäen pahimmat kuopat. Suomalaisturisteilta kuulin tarinan suomalaisesta, joka omalla kaistallaan jääräpäisesti ajaen huomasi äkkiä, että hänen autonsa irronnut moottori laahasi tietä. Mutkan takaa samalla kaistalla vastaan tulevat venäläisautot saattavat nostattaa suomalaiskuskien adrenaliinitasoa, sillä vaihtoehdot näyttävät olevan paniikkijarrutus tai väistäminen suoraan Laatokkaan. Viisainta on kuitenkin uskoa, että vastaantulija palaa viime tingassa omalle kaistalleen sen jälkeen, kun hän on väistellyt ajoreitilleen osuneet kuopat.

Myös tieolosuhteittensa osalta Venäjä on vastakohtaisuuksien maa: Impilahdessa tie muuttui yllättäen uudeksi, leveäksi ja täysin tasaiseksi. Loistava tie jatkui viisikymmentä kilometriä Kolatselkään asti, jonka jälkeen alkoi suuri tietyömaa. Sen ansiosta ajoreitti Petroskoihin tulee tulevaisuudessa olemaan hyvä. Tietyömaan ja vanhan tien jälkeen ajoreitti yhtyi Prääsässä Pietari–Muurmansk M18 -valtatiehen, joka oli hyväkuntoinen.

Petroskoi/Petrozavodsk

Petroskoi on Karjalan tasavallan pääkaupunki, joka sijaitsee Äänisjärven rannalla. Kaupunki on vanha, sillä Pietari Suuri perusti sen 1703, jolloin siellä alettiin valmistaa aseita Venäjän sotajoukoille. Paikalliset asukkaat totesivat minulle, että karjalaisuuden ja suomalaisuuden vaikutus on vähentynyt sitten neuvostoaikojen. Tästä huolimatta katukylteissä ja kauppojen kylteissä näkee edelleen suomenkielisiä tekstejä. Samoin kaupungissa on suomenkielinen teatteri ja sanomalehtiä.

Autoilu Petroskoin keskustassa vaatii asennetta, mutta turisti tottuu siihen nopeasti. Kaupungin leveillä kaduilla ei ole kaistoja ja niillä ajetaan joustavasti omalla "kuvitetulla" kaistalla terävimpiä kuoppia varoen. Ensikertalaisena minulle oli vaikeinta ajaa ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsevissa suurissa liikenneympyröissä. Siellä autonavigaattori olisi kelvannut sen sijaan, että yritin lukea liian nopeasti ohi vilahtavia venäjänkielisiä opasteita. Huomioitavaa on, että ympyrässä ajavalla on väistämisvelvollisuus, jollei sitä ole liikennemerkein muuten osoitettu.

Suurin osa liikenteessä olevista autoista oli venäläisvalmisteisia henkilöautoja Ladoja, Mosseja, Uazeja ja Volgia. Niiden lisäksi liikenteessä oli Gazin, Kamazin, Zilin ja Mazin kuorma-autoja. Pakettiautoista yleisimpinä Gazin eri versiot ja Uazit. Uusista nelivetomaastureista huomiotani herättivät Uaz Hunter ja Chevrolet Niva, joka nimestään huolimatta on täysin venäläisvalmisteinen auto. Ladoista liikenteessä olivat kaikki mallit, myös sellaiset, joita Suomessa ei näe. Volgista käytössä olivat kaikki uusimmat mallit, joista suurin osa oli takseja. Länsiautoista ajossa olivat uudet mallit, kuten Mersut, Bemarit ja isot katumaasturit. Julkinen liikenne hoidettiin reittikuljetuksina Gazin pikkubusseilla sekä busseilla ja johdinautoilla.

Petroskoissa viralliset asiat hoidettiin venäjäksi, mutta aina löytyi joku ystävällinen suomen kielen taitoinen paikallinen, joka mielellään auttoi turistia. Auton ratista karjalaisiin tutustui helposti, kun otti heidät "köyhän miehen taksiin". Tällöin tienvarressa odottava kyydintarvitsija osoittaa käsimerkillä autoilijalle halunsa päästä autoon, ja jos kuljettaja ottaa hänet mukaansa, hän saa pienen maksun matkan päätteeksi.

Hotelleja kaupungista löytyy mukavasti, paras niistä on Severnaja/Pohjola-hotelli keskeisen sijaintinsa takia. Hinnat ovat kohtuulliset. Itse olin siinä yhden yön 600 ruplan huoneessa (wc ja suihku käytävällä ). Myös uusia hotelleja on rakenteilla kaupunkiin.

Iltaisin petroskoilaiset viettävät aikaa Äänisen rannalla, jossa oli tapahtumia aina hevosratsastuksesta huvipuistoon asti. Suurin osa ihmisistä vain vietti aikaa rannalla, jolloin he vain kävelivät, söivät, joivat ja kuuntelivat ravintolateltoista kantautuvaa musiikkia. Turistin silmään viehättävää oli naisten kauneus ja huoliteltu pukeutuminen. Rannalla olijat nauttivat myös olutta, mutta siitä huolimatta tunnelma oli rauhallinen, sillä kukaan ei käyttäytynyt häiritsevästi. Rannalta lähtivät suuret kantosiipialukset suositulle Kizhin luostarisaarelle.

Kaupungissa huomiota herätti muistomerkkien ja patsaiden runsaus. Niiden avulla on mahdollista seurata Venäjän ja Karjalan historiaa aina Pietari Suuresta Juri Andropoviin saakka. Maan poliittiseen historiaan liittyvät patsaat olivat myös hyvin edustettuina. Suomalaisille niistä keskeisin on suuri kaupungintalon edustalta Ääniseen katseleva Otto Ville Kuusisen patsas, jonka lisäksi kaupungista löytyy Marxin ja Engelsin sekä muiden sosialismin merkkihenkilöiden patsaat. Sotahistoriaan liittyviä muistomerkkejä on myös runsaasti kuten myös modernia taidetta.

Kontupohja ja Sortavala

Petroskoista matkani jatkui Kontupohjaan (Kondopoga). Kaupunkia hallitsee suuri paperitehdas, jota ovat olleet 1920- ja 30-luvulla perustamassa myös suomalaiset ja amerikansuomalaiset siirtolaiset. Tehdas on kaupungin hyvinvoinnin moottori, sillä sen rahoituksella kaupunkiin on rakennettu mm. suuri jäähalli, kalanviljelyslaitos ja kerrostaloja.

Karjalassa rahtia ajavalta suomalaiselta rekkakuskilta kuulemani tarinan mukaan tehtaanjohto oli kerran saanut vieraita, jotka tekivät tarjouksen, josta "ei voi kieltäytyä" eli tarjosivat suojelua rahaa vastaan. Tehtaanjohto ilmoitti yksikantaan, että heillä on kuusituhatta työntekijää, joista kahdelletuhannelle he voisivat tarvittaessa hankkia välineet tehtaan suojelemiseksi. Sopimusta ei siis syntynyt.

Tarina on tietenkin vain tarina. Se kuitenkin kertoo tehtaan yrityskulttuurista, sillä sieltä olisi tarvittaessa löytynyt miesjoukko, joka ei tuotannon kannalta ollut täysin välttämätön, mutta joiden solidaarisuuteen tehtaanjohto täydellisesti luotti.

Suomessa Kontupohja oli syksyllä 2006 uutisotsikoissa, koska siellä oli levottomuuksia karjalaisten ja kaukaasialaisten kesken. Tuolloin ongelmia ei saatu ratkaistua paikallisten viranomaisten voimin, minkä vuoksi avuksi tulivat ulkonaliikkumiskielto ja sisäministeriön erikoisjoukot. Nyt paikkakunnalla oli rauhallista, kaukaasialaiset kauppiaat olivat palailleet takaisin ja mellakoissa poltettua rakennusta saneerataan kuntoon.

Viimeinen tutustumiskohteeni oli Sortavala. Kaupunki sijaitsee Laatokan rannalla ja on Viipurin ohella Karjalan kaupungeista suomalaisille tutuin. Arkkitehtuuriltaan kaupunki on sekoitus venäläistä ja suomalaista rakennuskulttuuria. Tyypillistä kaupungin yleisilmeelle on se, että suomalaisajan rakennuksia on jäljellä ja niitä on saneerattu varsinkin keskustassa. Laitakaupungista sen sijaan löytyy vielä korjausta odottavia puurakennuksia. Sortavalasta järjestetään retkiä Valamon luostarisaarelle.

Paikalle saavuttuani pikkukaupungin hotellit olivat täynnä venäläisiä ja suomalaisia turisteja. Sen takia yösijan hankkiminen tuotti ongelmia ja pääsin vasta myöhään illalla hotelliin peruutuspaikalle. Kaltaiseni reissussa rähjääntynyt autoturisti arvosti yli kaiken hotellin suihkua ja pehmeää sänkyä.

Sortavalassa rajan läheisyys näkyi autokannassa. Vallitsevana olivat venäläiset autot, mutta niiden lisäksi liikenteessä näkyi uusien autojen lisäksi vanhoja länsiautoja, joita esimerkiksi Petroskoissa ei juurikaan ollut. Pakettiautojen alkuperäinen ostopaikka selvisi lukemalla kyljistä yhä löytyviä ilmoituksia, joissa mainostettiin haalistunein kirjaimin "Pielisen osuuskauppaa" ja "Pertin siemenperunoita".

Matkan arviointia

Karjalan matkani tein neuvostovalmisteisella autolla, jonka ajo-ominaisuudet tuntuivat vain paranevan kuoppaisilla teillä. Näin oli siksi, että auto on alun perin suunniteltu kyseisiin ajo-olosuhteisiin. Karjalan tieolosuhteissa auton iskunvaimentimet ja jousitus tulivat hyvin testatuksi. Itäautolla matkatessa kynnys paikallisten ihmisten kanssa kohtaamiseen madaltui, sillä myös karjalaiset arvostavat vanhoja neuvostoautoja.

Tankilla käydessä bensa maksettiin etukäteen huoltamon luukulle ja sen jälkeen letkusta tuli polttoainetta sen verran, kun sitä etukäteen oli maksettu. Oli siis tiedettävä, mitä tankkiin mahtuu. Bensiinin hinta on Petroskoissa 56 senttiä litra (19,7 ruplaa).

Matkaohjelmaani kuului myös pistäytyminen paikallisella autokorjaamolla, jossa korjattiin suomalaisen pikkutarkan katsastusmiehen autostani löytämät viat. Palvelu korjaamossa on ammattitaitoista ja toimii siten, että asiakas joutuu itse hankkimaan kaikki tarvittavat osat varaosaliikkeestä. Petroskoissa oli useita autojen varaosaliikkeitä, joista itäauton omistajat löytävät aivan kaiken tarvitsemansa. Verrattuna suomalaisiin liikkeisiin palvelu on ystävällistä ja joustavaa. Erityisen mukavaa on saada palvelua viehättäviltä naispuolisilta myyjiltä. Esimerkiksi omaan kaksikymmentäviisi vuotta vanhaan ajopeliini löytyvät helposti kaikki tarvittavat varaosat.

Ennen matkaa tutustuin kirjastossa saatavissa oleviin tämän vuosituhannen puolella kirjoitettuihin Karjalan matkakirjoihin (Lehtipuu). Lehtipuun kirjat olivat teknisesti avuksi, sillä hän oli tutustunut Karjalaan autoillen, mutta asenteeltaan masentavaa luettavaa, jollaisella ei kannattaisi lähteä naapurimaahan tutustumaan. Kirjat olivat ikäviä omine tulkintoineen Karjalan historiasta ja nykypäivästä eivätkä ne vastaa omia kokemuksiani. Matkallani en voinut olla huomaamatta, että joidenkin suomalaisten turistien alkoholinkäyttö oli karjalaisille tuttu asia.

Karjalan tasavallan nykyisen trikolorilipun sininen, vihreä ja punainen kuvastavat hyvin kokemuksiani Karjalasta. Järvien sininen kuvastaa suuruutta ja kauneutta. Metsien vihreä kuvastaa toiveita ja onnenuskoa. Verenpunainen kansan voimaa ja rohkeutta. Matkani aikana minulle sininen Karjala avautui kauniina Laatokkana ja Äänisenä. Vihreä Karjala kuvasti minulle näkemystä siitä, että Karjala vääjäämättä tulee tulevaisuudessa vaurastumaan (elintaso nousee), sillä siitä on selvät merkit näkyvissä.

Punainen avautui minulle selkeimmin näkyviin tavattuani karjalaisen yli 80-vuotiaan naisen, joka oli ollut toisen maailmansodan aikana sekä saksalaisten vankina että pakkotöissä Suomessa. Hän totesi, että suomalaiset luulivat voittavansa sodan saksalaisten avulla, mutta vaikeista olosuhteista huolimatta hän koko ajan uskoi neuvostoliittolaisten voittoon.

Teksti ja kuva:

SAKARI SIIPOLA